Digitaalinen asuntokauppa kovassa kasvussa – joka kolmas välittäjien tekemä asunto-osakekauppa tehdään DIASin kautta
Vuonna 2021 DIAS-kauppoja teki yli 3 000 yksittäistä kiinteistönvälittäjää. DIAS onkin vakiinnuttanut asemansa merkittävänä alan toimijana, joka sujuvoittaa ja tehostaa asuntokauppaa. Kasvun ennustetaan jatkuvan myös tulevina vuosina.
”Kohta puolet Suomen asunto-osakekaupoista tehdään digitaalisesti. Olemme laajentumassa lisäksi kiinteistökauppojen puolelle”, kertoo DIASin liiketoimintajohtaja Eero Talonen.
DIAS säästää asuntokaupan osapuolten aikaa ja vaivaa
DIAS-palvelun kautta asunto-osakekauppa voidaan tehdä kokonaan etänä. Asuntokauppa ei ole enää aikaan tai paikkaan sidottua, ja kaupat on mahdollista tehdä vaikka lomamökiltä käsin. Asunnon ostaja ja myyjä tarvitsevat ainoastaan verkkopankkitunnukset, joiden avulla he allekirjoittavat kaupat.
DIAS säästää merkittävästi kaikkien osapuolten aikaa ja vaivaa, sillä aikatauluttamista ja kaupan kaikkien osapuolten yhteisiä tapaamisia pankkikonttoriin ei enää tarvita.
"DIAS-palvelu yllätti minut iloisesti. En voinut kuvitellakaan, että asuntokaupan teko voi olla näin vaivatonta", kertoo ensiasuntonsa juuri ostanut Eveliina Perämäki.
DIAS kattaa koko Suomen asuntolainamarkkinan
DIAS-palvelu on kehitetty yhdessä toimialan kanssa, ja se on kaikille välittäjille ja pankeille avoin. DIASin piirissä ovatkin tällä hetkellä kaikki alan toimijat, ja se kattaa käytännössä koko Suomen asuntolainamarkkinan. DIAS tehostaa merkittävästi alan toimintaa, sillä kaupanteon prosessi on kaikille yhdenmukainen ja vakioitu.
Keväällä 2022 DIAS laajenee myös kiinteistökauppaan. DIAS seuraa aktiivisesti alan toimintaa, sääntelyä ja muutoksia ja kehittää palveluaan ketterästi vastaamaan alan toimijoiden ja käyttäjien tarpeita.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Eero TalonenLiiketoimintajohtaja
Puh:+358 40 865 5616eero.talonen@dias.fiTietoja julkaisijasta
DIAS on Suomessa kehitetty asuntokaupan alusta, joka mahdollistaa asuntokaupan tekemisen digitaalisesti. DIAS-alustaa varten on muodostettu marraskuussa 2018 yhteisyritys Digitaalinen asuntokauppa DIAS Oy, jonka omistajina ovat Aktia, Alma Talent, Danske Bank, OP sekä S-Pankki.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Digitaalinen asuntokauppa DIAS Oy
Suomessa on tehty jo 100 000 digitaalista asuntokauppaa22.10.2025 09:34:14 EEST | Tiedote
Digitaalinen asuntokauppa DIASin kautta syntyi lokakuussa Suomen sadastuhannes digitaalinen asuntokauppa. Merkkipaalu kuvastaa asuntokaupan suurta murrosta: fyysisen konttorin ja yhteisen allekirjoitusajan sijaan yhä useampi koti, tontti ja mökki vaihtaa omistajaa sujuvasti verkossa.
Digitaalinen asuntokauppa laajenee kolmikieliseksi15.10.2025 09:27:55 EEST | Tiedote
Digitaalisia asuntokauppoja voi tehdä tulevaisuudessa suomen lisäksi ruotsiksi ja englanniksi. Vaiheittain tapahtuvassa uudistuksessa ensimmäisenä kääntyvät sähköpostiviestit: DIAS lähettää jatkossa kauppaan liittyvät viestit kolmella kielellä.
Syyskuussa tehtiin ennätysmäärä digitaalisia asuntokauppoja2.10.2025 08:16:00 EEST | Tiedote
Digitaalinen asuntokauppa kävi ennätysvilkkaana syyskuussa. Kiinteistönvälittäjät solmivat digitaalisia DIAS-kauppoja enemmän kuin milloinkaan aiemmin yhden kuukauden aikana. Viime vuoden syyskuuhun verrattuna sähköisten kauppojen määrä kasvoi lähes 50 prosenttia.
Digitaalinen kiinteistökauppa kasvoi 125 % viime vuodesta1.9.2025 13:18:11 EEST | Tiedote
Asuntokauppojen solmimisesta digitaalisesti on tullut kesän aikana entistä suositumpaa, eikä vauhti hiljentynyt elokuussa. Taloja, mökkejä ja muita kiinteistöjä ostettiin sähköisesti jopa 125 prosenttia enemmän kuin viime vuoden elokuussa.
Digitaalinen asuntokauppa kukoisti kesällä1.8.2025 14:18:03 EEST | Tiedote
Digitaalinen asuntokauppa saavutti uuden huipun kesäkuussa, kun lähes 60 prosenttia kiinteistönvälittäjien tekemistä asunto-osakekaupoista solmittiin digitaalisesti. Asuntokauppaa käytiin ahkerasti myös heinäkuussa, ja kasvun trendi jatkui vahvana: digitaalisten kauppojen määrä oli 47 prosenttia suurempi kuin vuosi sitten. Kiinteistökauppoja tehtiin enemmän kuin koskaan aiemmin yhden kuukauden aikana.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
