Jatkosota Stalinin kanavalla - Taistelut suomalaisin ja venäläisin silmin

Eversti Ruben Laguksen vahvennettu 1. jääkäriprikaati valtasi Stalinin kanavalla sijaitsevan vahvasti linnoitetun Poventsan kaupungin itsenäisyyspäivänä 1941. Puna-armeijan 313. jalkaväkidivisioona yritti valloittaa sotilaallisesti tärkeän Poventsan takaisin useaan otteeseen vuosina 1942–1944 siinä onnistumatta. Suomalaiset joutuivat vetäytymään asemistaan vasta kesän1944 suurhyökkäyksen jälkeen.
Ari Rautala kuvaa kirjassaan Stalinin kanavan ankaria taisteluja sekä venäläisten että suomalaisten näkökulmasta.
Ainutlaatuisina lähteinä ovat Maaselän kannaksen venäläisdivisioonien arkistot, jotka avautuivat hetkeksi 1990-luvulla Neuvostoliiton romahdettua. Lisäksi runsaaseen lähdeaineistoon kuuluu sotapäiväkirjoja, Kansallisarkiston asiakirjoja, virallisia historioita, muistelmia ja joukko-osastohistorioita.
Eversti evp Ari Rautala (s. 1954) on julkaissut useita sotahistoriaa käsitteleviä teoksia. Helsinkiläinen Rautala toimi sotilasurallaan mm. Helsingin Ilmatorjuntarykmentin komentajana. Ennen siirtymistään reserviin hän työskenteli puolustusasiamiehenä Suomen Moskovan-suurlähetystössä.
Ari Rautala
JATKOSOTA STALININ KANAVALLA
Taistelut suomalaisin ja venäläisin silmin
ISBN 9789523754270
Sidottu
308 s. s.
Ilmestyy 15.2.2022
Saatavana myös sähkökirjana
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jorma MahlanenMyynti- ja markkinointipäällikköMinerva Kustannus
Lisätiedot, haastattelupyynnöt ja arvostelukappaleet
Merja VaronMinerva Kustannus
Arvostelukappaleet
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Minerva Kustannus julkaisi ensimmäisen kirjansa vuonna 1991. Vuosien mittaan olemme kasvaneet valtakunnalliseksi yleiskustantajaksi.
Painotamme kustannusohjelmassamme tietokirjallisuutta, mutta julkaisemme myös tasokasta kotimaista ja suomennettua kaunokirjallisuutta. Kustannustoimintamme pääalueet ovat tieto- ja harrastekirjat, lahja- ja kuvateokset sekä lastenkirjat.
Haluamme olla innovatiivinen ja avarakatseinen laatukirjojen kustantaja.
Minerva Kustannus kuuluu WSOY-konserniin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Minerva Kustannus
Syksyn uudet käsityökirjat24.10.2023 11:07:26 EEST | Tiedote
Virkkaussuunnittelija Eine Kinnulan neljäs KouKultani-kirja on täynnä kauniita ja käytännöllisiä talviasusteita. Puikkotaitureille puolestaan on tarjolla moderni kokoelma nykyaikaisia, kauniita neuleita, jotka perustuvat perinteisiin Färsaarten kuvioihin.
Juuri kun luulit tietäväsi totuuden...18.10.2023 11:11:33 EEST | Tiedote
Vangitseva psykologinen trilleri valheista, joita kerromme toisillemme, ja valheista, joihin haluamme uskoa itse.
Kuudelta keskitysleiriltä selvinneen miehen tarina18.10.2023 10:49:28 EEST | Tiedote
Josef Lewkowiczin muistelmateos on uskomaton kertomus yhden miehen murtumattomasta tahdosta, toivosta ja rohkeudesta käsittämättömän pahuuden edessä.
Kremlin velho on huikea romaani vallan syvimmästä olemuksesta12.10.2023 08:51:24 EEST | Tiedote
Romaanin keskushenkilön esikuvana pidetään Putinin entistä neuvonantajaa Vladislav Surkovia, jolta monet tutuiksi tulleet putinismin käsitteet ovat peräisin.
Sean Ricks elämän kintereillä11.10.2023 11:05:25 EEST | Tiedote
Sean Ricksin omaelämäkerrallinen kirja on tarina päällisin puolin hyväntuulisesta tv-juontajasta, joka ajautui henkiseen ja fyysiseen umpikujaan. Elämäni juoksu on tarina onnistumisista ja epäonnistumisista – ja siitä, kuinka oppia rakastamaan ja hyväksymään itsensä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme