
Lukiolaisten koskettava tempaus rauhan puolesta – katso video

Vihdin lukiolla tempaistiin tänään torstaina Ukrainan ja koko maailman rauhan puolesta: opiskelijat ja koulun henkilökunta kokoontuivat yhdessä muodostamaan rauhanmerkin.
- Meille tuli pakottava tarve tehdä jotain: ottaa kantaa, vaikuttaa, näyttää tukemme Ukrainalle ja lähettää maailmalle tärkeä rauhan viesti. Ehdotin ideaa tempauksesta, jossa muodostetaan rauhanmerkki, ja kaikki – niin opettajat kuin opiskelijat sekä tempauksen taltioinut taho – innostuivat mukaan, kertoo Vihdin lukion opettaja Maria Pirinen tempauksesta.
- Tilanne oli osallistujille tärkeä, yhteisöllisyyden saattoi ihan tuntea ilmassa. Oli ihana katsella, kuinka kenttä vähitellen täyttyi opiskelijoista ja henkilökunnasta. Opiskelijat kokivat olevansa yhtenä joukkona osa globaalia vaikuttamista. Yksittäisenä tekona tämä on pieni, mutta sen merkitys on jokaiselle osallistujalle merkityksellinen ja itseään suurempi. Mukana tässä olivat siis kaikki yhteisömme jäsenet suurella sydämellä, Pirinen jatkaa.
Haastamme kaikki Suomen koulut, kunnat ja kaupungit sekä muut yhteisöt mukaan toimimaan rauhan puolesta. Sota vaikuttaa erityisesti lapsiin ja nuoriin ja heidän tulevaisuuteensa.
"Kaikki maailman lapset itkevät samalla kielellä." – Leonid Leonov
Tempauksen taltioi Joenrinne Films – kiitos yhteistyöstä.
Katsoaksesi videon lähteestä youtu.be, anna hyväksyntä sivun yläosasta.Rauhanmerkki-tempaus Vihdin lukiolla
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Petra StåhlElinvoimajohtaja
Puh:050 5766 256petra.stahl@vihti.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Vihdin kunta eli "Aktiivisten ihmisten Vihti" sijaitsee 45 minuutin ajomatkan päässä Helsingistä, Turun moottoritien ja valtatie 25:n risteyskohdassa. Vihdissä asuu lähes 30 000 asukasta ja yrityksiä on noin 3 000. Kunnan päätaajama on Nummela. Vihdin historia ulottuu yli 500 vuoden päähän.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihdin kunta
Vihdin kunta korkeakouluyhteistyöhön Helsingin yliopiston kanssa20.12.2024 13:57:09 EET | Tiedote
Vihdin kunta ja Helsingin yliopisto ovat solmineet viisivuotisen yhteistyösopimuksen, joka tukee kunnan kehittämistä ja kuntastrategiassa asetettujen tavoitteiden toteutumista. Sopimuksen keskeiset sisällöt liittyvät uusien näköalojen ja oivallusten tuomiseen kunnan kehittämiseen, tutkitulla tiedolla johtamiseen sekä myönteisen ja erottuvan kuntamielikuvan ja elinvoiman vahvistamiseen.
Aleksi Mäkelälle puu Menestyjien puistoon Vihdissä – Vuoden liikuntateko -palkinnon saa Kunnon Miehet8.10.2024 15:35:08 EEST | Tiedote
Vihdin Nummelassa sijaitsevaan Menestyjien puistoon istutetaan puu muun muassa Häjyt-, Matti- ja Rööperi-menestyselokuvistaan tunnetulle Aleksi Mäkelälle. Perinteistä yleisötilaisuutta ei tänä vuonna järjestetä keskiviikolle ennustetun huonon sään vuoksi, mutta uutta puuta pääsee ihastelemaan puistossa 9. lokakuuta alkaen.
Positiivisen Potentiaalin Paula Mäkelä Vihti-rakkauden lähettilääksi31.5.2024 14:16:07 EEST | Tiedote
#vihtirakkaudenkesä-somekampanja kunnan Instagramissa
Vihdin Teatteri kantaesittää Anssi Kelan musiikkiin pohjautuvan näytelmän kesällä 202420.11.2023 15:18:53 EET | Tiedote
Parasta aikaa -nimeä kantava musiikkinäytelmä saa ensi-iltansa 9.7.2024. Liput kesän näytöksiin nyt myynnissä. Musiikkinäytelmän ensimmäinen casting -tilaisuus pidetään 3.12. klo 11.00 Nummelassa.
Taide- ja musiikkifestivaali Nummela Art Nightin vuoden 2023 korkeatasoinen ja monipuolinen taidekattaus on nyt valmis14.9.2023 17:53:57 EEST | Tiedote
Pimeän vuodenajan valo- ja väripilkku Nummela Art Night saapuu ilahduttamaan taiteenystävien syksyä jo kolmannen kerran 7. lokakuuta. Tänä syksynä tapahtumassa nähdään muun muassa juuri uuden Joka päivä jotain katoaa -albuminsa julkaissut, Emma -pystejä ja platinamyyntejä urallaan kahminut, vaihtoehtoräppäri ja runoilija Paperi T, jazzista ja fuusiomusiikista inspiroituva energinen indierokkari Arppa & Reporters -erikoiskokoonpanonsa kera, Lauri Haav, Isaac Sene, moshimoshi, Knife Girl, Mura, Michael Bleu, Suhina Kollektiivi, Irene Kostas ja Antti Kneckt.