Jyväskylän yliopisto

Kutsu medialle: Kansainvälinen musiikkiterapiaviikko kokoaa alan huippuasiantuntijat Helsinkiin 26.–30.4.2022

Jaa
Suomessa kokoontuu huhtikuun viimeisellä viikolla joukko maailman johtavia musiikkiterapian tutkijoita, kouluttajia ja kliinikoita niin kotimaasta kuin ulkomailta.

Viikon aikana järjestetään peräti kaksi kansainvälistä musiikkiterapiakonferenssia, joista ensimmäinen keskittyy uraauurtavasti lasten musiikkiterapiaan (1st International Children’s Music Therapy Conference – Health for Children with Music 26.–27.4.2022). Heti sen perään jatkaa Pohjoismainen musiikkiterapiakonferenssi (10th Nordic Music Therapy Conference – Adapting Approaches for Health 28.–30.4.2022).

Jyväskylän yliopiston, HUS Lastenpsykiatrian sekä Suomen musiikkiterapiayhdistys ry:n yhteistyössä järjestämien konferenssien ohjelma koostuu monipuolisista ja mielenkiintoisista luennoista, symposiumeista, workshopeista sekä postereista, ja sisältää laajalti mm. uusimpiin alan tutkimuksiin liittyvää tietoa musiikkiterapian käytöstä terveydenhuollossa ja kuntoutuksessa eri asiakasryhmien parissa.

Ensimmäistä kertaa maailmassa järjestettävän Lasten musiikkiterapiakonferenssin (26.–27.4.2022 Helsinki, Marina Congress Center) ensimmäinen päivä käsittelee musiikkiterapiaa lastensairaaloissa ja toinen päivä musiikkiterapiaa lastenpsykiatriassa. Tavoitteena on lisätä moniammatillista keskustelua musiikkiterapian mahdollisuuksista ja edistää tutkitun tiedon mukaista musiikkiterapian hyödyntämistä lasten hoitokäytännöissä. Esimerkiksi keskosvauvojen parissa tehtävää musiikkiterapiaa tullaan esittelemään laajasti niin kotimaisin kuin ulkomaisin esimerkein.

Pohjoismaisen musiikkiterapiakonferenssin (28.-30.4.2022 Helsinki, Marina Congress Center) keynote-luentojen ja paneelikeskustelun teemat puolestaan käsittelevät musiikkiterapian joustavia mahdollisuuksia terveyden edistämisessä ja alan uusinta kehitystä, musiikin käyttöä mielialahäiriöiden hoidossa ja mielenterveyden tukemisessa sekä musiikkia neurologisessa kuntoutuksessa ja dynaamisessa toimintakyvyn tukemisessa. Pohjoismainen musiikkiterapiakonferenssi tuo yhteen alan huippututkijat, kehittäjät, kouluttajat, terapeutit ja opiskelijat ja se järjestetään jo kymmenettä kertaa.

Musiikkiterapia on tieteelliseen tutkimukseen perustuva, julkisin varoin (mm. Kela, sairaanhoitopiirit) kustannettava kuntoutus- ja hoitomuoto, jossa musiikin eri elementtejä̈ käytetään vuorovaikutuksen keskeisenä̈ välineenä̈ yksilöllisesti asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi. Musiikkiterapia soveltuu kaikenikäisille, ja sillä voidaan saavuttaa myönteisiä̈ tuloksia niin psyykkisten, neurologisten, fyysisten kuin sosiaalisten oireiden ja sairauksien hoidossa. Musiikkiterapian vaikuttavuustutkimuksia tehdään aktiivisesti sekä Suomessa että muualla maailmassa, ja alan suomalaiset tutkimukset ovat kansainvälisesti arvostettuja (ks. esim. www.musiikkiterapia.fi).

Siltana konferenssien välillä toimii Suomen Kulttuurirahaston tuella 27.4.2022 toteutuva konsertti, jossa Länsi-Uudenmaan musiikkiopiston sinfoniaorkesteri kapellimestarinaan Tuomas Törmi esittää tanskalaisen tutkijan ja musiikkiterapeutin Ilan Sanfin säveltämää, lasten syöpähoitojen yhteydessä käytettävää mielikuvamusiikkia (www.micostudy.com).

Konferenssit toteutetaan hybridimallisena – suurin osa luennoista järjestetään paikan päällä ja osa verkossa, sekä osa molemmissa.

26.-27.4.2022             1st International Children´s Music Therapy Conference – Health for Children with Music https://www.hus.fi/child-music-therapy

Pääpuhujat ti 26.4.      Dr. Friederike B. Haslbeck: “The brain booster – how creative music therapy can improve brain development in preterm infants”.

                                  Prof. Dr. Minna Huotilainen: “Music therapy in infancy – Nordic experiences”.

                                  Dr. MT-BC Cheryl Dileo: "Tell Me Where It Hurts" A Hierarchy of Music Therapy Pain Management Approaches in Pediatrics.

Pääpuhujat ke 27.4.    Prof. Dr. Gro Trondalen: "Musical Relationship: An act of trust. On music therapy with adolescents in mental health".

                                  Research Director Dr. Mari Tervaniemi: “About children's musical learning through brain research”.

                                  Prof. Dr. Karin Schumacher: “Music and the Development of Interpersonal Relationships in Early Childhood, Implications for Music Therapy”.

28.-30.4.2022             10th Nordic Music Therapy Conference – Adapting Approaches for Health https://www.jyu.fi/hytk/fi/laitokset/mutku/en/research/conferences/10-nordic-music-therapy-conference

Pääpuhujat, to 28.4.    Dr. Monika Geretsegger, Prof. Dr. Claire Ghetti, Prof. Dr. Suvi Saarikallio, Dr. Esa Ala-Ruona, Prof. Dr. Niels Hannibal, PhD(c) Kirsi Tuomi. "Music for Health - Interdisciplinary Voices and Contemporary Developments". Moderated by Prof. Dr. Gro Trondalen.

Pääpuhujat, pe 29.5.    Prof. Dr. Jaakko Erkkilä & Prof. Dr. Sami Pirkola: "Music for Mood Disorders and Mental Health - Potentials for Interaction, Therapeutic processing, and Outcomes." Discussant: Prof. Dr. Jos De Backer.

Pääpuhujat, la 30.5.    Prof. Dr. Teppo Särkämö & Prof. Dr. Wendy Magee: "Music and Rehabilitation - Prospects for Dynamic Support of Functioning". Discussant: Prof. Dr. Hanne Mette Ridder.

Paikka:                       Helsinki, Marina Congress Center

                                  (27.4. konsertti Helsingin Musiikkitalossa)


Lisätietoja ja haastattelupyynnöt:

1st International Children’s Music Therapy Conference – Health for Children with Music 26.–27.4.2022

Hanna Hakomäki / HUS lastenpsykiatria, hanna.hakomaki@hus.fi, p. +358 40 167 8588

10th Nordic Music Therapy Conference – Adapting Approaches for Health 28.–30.4.2022

Esa Ala-Ruona / Jyväskylän yliopisto, esa.ala-ruona@jyu.fi, p. +358 40 805 4297

Suomen musiikkiterapiayhdistys ry

Anne Takamäki, e-mail puheenjohtaja@musiikkiterapia.fi, p. +358 40 683 7777

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Jyväskylän yliopisto
Jyväskylän yliopisto
PL 35
40014 Jyväskylä

http://www.jyu.fi

Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto

Tutkijat ovat askeleen lähempänä antineutriinon massan ymmärtämistä6.5.2025 07:05:00 EEST | Tiedote

Neutriinot ja antineutriinot ovat alkeishiukkasia, joilla on pieni mutta toistaiseksi vielä tuntematon massa. Jyväskylän yliopiston kiihdytinlaboratoriossa tehdyt erittäin tarkat atomimassamittaukset paljastivat, että hopea-110-isotoopin isomeeristä tilaa voitaisiin tulevaisuudessa käyttää elektronin antineutriinon massan määrittämiseen. Tulos on merkittävä askel matkalla tulevaisuuden antineutriinomittauksiin.

Väitöstutkimus paljastaa Raamatun kymmenen käskyn roolin yhteiskunnan muodostumisessa klassikkoteoksen valossa25.4.2025 10:39:50 EEST | Tiedote

Mikä tekee yhteiskunnastamme mahdollisen? YTM Jukka Ruokanen selvitti väitöskirjassaan, millaiset tekijät tukevat sosiaalisuuden, yhteisöjen ja yhteiskunnan olemassaoloa saksalaisen politiisen filosofin ja oikeusoppineen Johannes Althusiuksen teoksessa Politica Methodice Digesta. Althusiuksen mukaan yhteiskunta ei synny vain ihmisten toiminnan tai luonnollisten syiden seurauksena – myös Jumalan toimet, kuten kymmenen käskyä, ovat olennaisia yhteiselomme aikaansaamiseksi.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye