Jyväskylän yliopisto tarjoaa opintoja ja ohjausta Ukrainan sotaa paenneille opiskelijoille
3.5.2022 13:00:00 EEST | Jyväskylän yliopisto | Tiedote

Opiskelijat, jotka saavat tilapäistä suojelua Suomessa voivat hakea opinto-oikeutta Jyväskylän yliopiston tarjoamiin opintoihin. Opintoja tarjotaan sekä opinnot Ukrainassa keskeyttämään joutuneille korkeakouluopiskelijoille, lukiolaisille että tutkinnon jo suorittaneille aikuisopiskelijoille. Opintoihin on jatkuva haku.
Opinto-oikeutta voi hakea tiedekuntien, avoimen yliopiston tai Movin (Monikielisen akateemisen viestinnän keskus) tarjoamiin opintoihin. Koulutusaloja ovat kasvatustieteet ja psykologia, yhteiskuntatieteet, humanistiset tieteet, liikunta- ja terveystieteet, informaatioteknologia, kauppatieteet sekä matematiikka ja luonnontieteet. Osa opintojaksoista on tarjolla englanniksi, mutta suurin osa on kuitenkin suomenkielistä, minkä vuoksi laajamittainen opiskelu englanniksi voi olla haasteellista.
Opinnot eivät johda tutkintoon, mutta niihin voi hakea hyväksilukua yliopistossa, jossa opiskelija suorittaa tutkintoa. Jos opinnot haluaa osaksi ukrainalaista korkeakoulututkintoa, hyväksiluvusta vastaa tutkinnon myöntävä korkeakoulu. Opinnot ovat maksuttomia, mutta ne eivät oikeuta opiskelijaetuuksiin.
Suosittelemme olemaan aluksi yhteydessä opintojen ohjaukseen joko suoraan tiedekunnissa tai koko yliopiston tasolla SIMHE-ohjauspalveluihin (Supporting Immigrants in Higher Education in Finland), yhteystiedot: https://www.jyu.fi/fi/ajankohtaista/ukrainan-sota/jyvaskylan-yliopisto-tarjoaa-opintoja-ja-ohjausta-ukrainan-sotaa-paenneille-opiskelijoille
Yliopisto valmistelee parhaillaan tukitoimia myös Ukrainasta pois pyrkiville tutkijoille. Yliopistot, ammattikorkeakoulut sekä opetus- ja kulttuuriministeriö seuraavat Ukrainan tilanteen kehittymistä ja ovat keskenään tiiviissä vuoropuhelussa tilanteen vuoksi sekä tukitoimien ja rajoitusten valmistelemiseksi. Yhteistyössä valmisteltu Ukraina-toimenpideohjelma sisältyy OKM:n lisätalousarvioehdotukseen ja se on tarkoitus antaa eduskunnalle 25.5.2022.
Lisätietoja, opintotarjonta ja hakuohjeet:
https://www.jyu.fi/en/current/ukraine-war/jyu-offers-courses-and-guidance-to-students-fleeing-the-war-in-ukraine (englanniksi)
Lisätiedot:
opintohallinnolliset asiat
palvelupäällikkö Elina Ratalahti elina.ratalahti@jyu.fi +358504273076
opinto-ohjaus
suunnittelija Marita Häkkinen marita.h.hakkinen@jyu.fi tai simhe@jyu.fi+358408054913
muut kysymykset
kehittämispäällikkö Anna Grönlund anna.m.gronlund@jyu.fi +358503130401
Keskitettyä tietoa opintomahdollisuuksista Suomessa Ukrainasta paenneille (OPH) https://www.oph.fi/fi/uutiset/2022/keskitettya-tietoa-opintomahdollisuuksista-ukrainasta-paenneille
Venäjän hyökkäys Ukrainaan ja sen vaikutukset opetus- ja kulttuuriministeriön toimialalla (OKM)
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Suomen Akatemialta lähes viisi miljoonaa euroa Jyväskylän yliopiston koulutuksen, kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimukseen12.6.2026 14:27:58 EEST | Tiedote
Suomen Akatemian kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen toimikunta on myöntänyt Jyväskylän yliopiston tutkijoille yhteensä noin 4,9 miljoonaa euroa uutta tutkimusrahoitusta. Rahoituksen saivat kuusi akatemiahanketta ja kaksi akatemiatutkijaa. Rahoitus vahvistaa yliopiston korkeatasoista tutkimusta erityisesti koulutuksen, yhteiskunnan, hyvinvoinnin ja kulttuurin tutkimuksen aloilla.
Suomen Akatemialta rahoitusta Jyväskylän yliopistoon biotieteiden, terveyden ja ympäristön tutkimukseen12.6.2026 08:05:00 EEST | Tiedote
Suomen Akatemian biotieteiden, terveyden ja ympäristön tutkimuksen toimikunta (BTY) myönsi rahoituksen 42 uudelle akatemiatutkijalle. Lisäksi toimikunta rahoitti 75 akatemiahanketta, joissa on mukana yhteensä 100 osahanketta. Jyväskylän yliopistossa rahoituksen sai kaksi uutta akatemiatutkijaa ja yksi akatemiahanke, yhteensä kaksi miljoonaa euroa.
Kuitulisä tehoaa rasvamaksaan – vaikutus riippuu suolistomikrobiston lähtötasosta12.6.2026 06:30:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopistossa tutkittiin ensimmäistä kertaa ihmisillä prebioottisen ksylo-oligosakkaridi-ravintokuidun vaikutusta rasvamaksaan. Tulokset osoittavat, että kuitulisä voi vähentää haitallisten aineenvaihduntatuotteiden määrää suolistossa ja siten parantaa maksan terveyttä. Suolistomikrobiston koostumus ennen ravintolisää vaikuttaa siitä saatavaan hyötyyn.
Suomen Akatemialta lähes 5 miljoonan euron rahoitus Jyväskylän yliopiston tutkijoille luonnontieteiden tutkimukseen11.6.2026 13:00:00 EEST | Tiedote
Suomen Akatemian luonnontieteiden ja tekniikan tutkimuksen toimikunta (LT) on myöntänyt Jyväskylän yliopistolle merkittävää tutkimusrahoitusta. Rahoituksen saivat neljä uutta akatemiatutkijaa ja neljä akatemiahanketta. Myönnetyn rahoituksen kokonaismäärä on noin 4,8 miljoonaa euroa, ja se vahvistaa yliopiston korkeatasoista tutkimusta luonnontieteiden, matematiikan ja tekniikan aloilla.
Perhekeskukset tukevat vanhempien tiimityötä niin vauva-aikana kuin ero- ja ristiriitatilanteissa11.6.2026 08:28:25 EEST | Tiedote
Perhepalveluilla on keskeinen rooli vanhemmuuden tukemisessa tilanteessa, jossa syntyvyyden vahvistamista pohditaan myös taloudellisten kannustimien kautta. Perhekeskuksissa vanhempia autetaan toimimaan tiiminä aina vauva-ajasta mahdollisiin ero- ja riitatilanteisiin. Jyväskylän yliopiston tuoreen tutkimuksen mukaan perhekeskusten tarjoama tuki rakentuu kolmelle keskeiselle toimintatavalle, joita tulisi hyödyntää palveluissa nykyistä johdonmukaisemmin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

