Työn ja talouden tutkimus LABORE

Koulutus ei selitä huomattavia eroja kognitiivisissa kyvyissä ja sosiaalisissa taidoissa ylioppilaiden ja amisten välillä 

Jaa
Työpaperina julkaistussa tutkimuksessa tarkasteltiin lukioon sisäänpääsyn yhteyttä Puolustusvoimien peruskokeissa mitattuihin kognitiivisiin ja sosiaalisiin taitoihin. Tutkimuksen mukaan lukion ja ammatillisen koulutuksen käyneiden välillä on huomattavia eroja kognitiivisia ja sosiaalisia taitoja mittaavissa testeissä. Testitulosten luotettavuutta lisää se, että ne ovat vahvasti korreloituneita myöhemmän työmarkkinamenestyksen kanssa. Tutkimuksen mukaan erot testituloksissa eivät kuitenkaan selity koulutuksen vaikutuksella, vaan erilaisten oppilaiden valikoitumisella lukioon ja ammatilliseen koulutukseen.

Tutkimuskirjallisuudessa on havaittu kognitiivisten ja sosiaalisten taitojen selittävän merkittävän osan yksilöiden menestyksestä työmarkkinoilla. Lisäksi on havaittu, että sosiaalisten taitojen merkitys työmarkkinoilla on kasvanut viime vuosikymmeninä. Näihin taitoihin vaikuttavista tekijöistä on kuitenkin huomattavasti vähemmän tutkimustietoa. Erityisesti koulutuksen rooli on yhä epäselvä. 

Uudessa Laboren, Etlan, VATT:n ja Helsingin yliopiston tutkimuksessa tarkasteltiin lukioon sisäänpääsyn vaikutusta Puolustusvoimien peruskokeissa mitattuihin kognitiivisiin ja sosiaalisiin taitoihin. Tulosten mukaan lukion ja ammatillisen koulutuksen käyneiden välillä on keskimäärin huomattavia eroja kognitiivisia ja sosiaalisia taitoja mittaavissa testeissä. Testitulosten luotettavuutta lisää se, että ne ovat vahvasti korreloituneita myöhemmän työmarkkinamenestyksen kanssa.  

”Tutkimuksemme mukaan erot kognitiivisia kykyjä ja sosiaalisia taitoja mittaavissa testeissä eivät kuitenkaan selity koulutuksen vaikutuksella, vaan erilaisten oppilaiden valikoitumisella lukioon ja ammatilliseen koulutukseen.”, summaa Laboren erikoistutkija Jani-Petteri Ollikainen. 

Vertailemalla lukion ja ammatillisen koulutuksen käyneiden keskimääräisiä testituloksia ei kuitenkaan voida selvittää koulutuksen vaikutusta testituloksiin. Voi yhtä hyvin olla myös niin, että lukioon valikoituvat kognitiivisilta ja sosiaalisilta kyvyiltään paremmat oppilaat, mikä selittäisi erot keskimääräisissä testituloksissa. Tämän vuoksi tutkimuksessa tarkasteltiin sisäänpääsyrajoista syntyvän tutkimusasetelman avulla, miten lukion käyminen vaikuttaa testituloksiin. Riittävän lähellä sisäänpääsyrajaa hakijat ovat keskenään hyvin samankaltaisia ja voidaan olettaa olevan sattumasta kiinni, pääseekö lukioon sisään vai ei. Juuri rajan ala- ja yläpuolella olevia henkilöitä vertaamalla saadaan selvitettyä lukion vaikutus testituloksiin. Tässä koeasetelmassa ryhmien välillä ei havaita juurikaan eroja testituloksissa. Tämä tulos viittaa siis siihen, että havaitut erot lukion ja ammatillisen koulutuksen käyneiden keskimääräisissä testituloksissa selittyvät valikoitumisella. 

Tutkimuksen rahoitti Strategisen tutkimuksen neuvoston Oma linja -hanke. 

Tutkimusryhmä: 

  • Jani-Petteri Ollikainen, erikoistutkija, Labore 
  • Tuomas Pekkarinen, tutkimusprofessori, VATT 
  • Roope Uusitalo, professori, VATT ja Helsingin yliopisto 
  • Hanna Virtanen, tutkimuspäällikkö, Etla 

Linkki tutkimukseen

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Työn ja talouden tutkimus LABORE
Työn ja talouden tutkimus LABORE
Arkadiankatu 7
00100 Helsinki

040 940 1940https://labore.fi

Labore (ent. Palkansaajien tutkimuslaitos) on vuonna 1971 perustettu itsenäinen taloudellinen tutkimuslaitos, jossa tehdään tieteen kansainväliset laatukriteerit täyttävää soveltavaa taloustieteellistä tutkimusta. Tutkimuksen painopistealueet ovat työn ja koulutuksen taloustiede, julkistaloustiede sekä makrotaloustiede.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Työn ja talouden tutkimus LABORE

Tuottavuus kasvuun palkkaamalla yrityksiin lisää korkeakoulutettuja30.4.2025 07:10:00 EEST | Tiedote

Yritysten tuottavuuden kasvu on kiinteässä yhteydessä siihen, että erityisesti STEM-alojen korkeakoulutettujen osuus niiden henkilöstössä kasvaa, kertoo Laboren uusi analyysi. Kaupallisen alan korkeakoulututkinnon suorittaneiden määrän kasvu näkyy yritysten tuottavuudessa vieläkin nopeammin. Analyysin tulokset korostavat korkeasti koulutetun työvoiman ratkaisevaa merkitystä Suomen talouden kehitykselle.

Yritysten väliset erot kasvattavat palkkaeroja Suomessa24.4.2025 07:20:00 EEST | Tiedote

Laboren uudessa tutkimuksessa tarkastellaan Suomen yrityssektorin palkkahajonnan ajureita vuosina 2001–2022. Vaikka yritysten sisäiset palkkaerot muodostavat suurimman osan palkkahajonnasta vuositasolla, yritysten välinen vaihtelu selittää suurimman osan palkkaerojen kasvusta pitkällä aikavälillä. Erityisesti korostuu toimialojen välinen vaihtelu ja pieni joukko toimialoja selittää suuren osan palkkahajonnan kasvusta. Vuosina ennen koronapandemiaa vaikutukset näkyvät erityisen selkeästi. Alueiden välinen palkkahajonta sen sijaan ei ole merkittävä tekijä.

Eläkkeiden inflaatiovakauttajan olisi voinut suunnitella toisin16.4.2025 06:45:00 EEST | Blogi

Tammikuussa sovittu eläkeuudistus toi mukanaan inflaatiovakauttajan, joka leikkaa eläkkeitä inflaatiopiikkien aikana. Uudistuksen tarkoituksena on vakauttaa eläkejärjestelmän rahoitus, mutta onko se onnistunut valinta? Tässä blogissa pohdimme, millaisia seurauksia inflaatiovakauttajalla voi olla eläkeläisten toimeentuloon ja makrotalouden vakauteen – ja olisiko samoihin tavoitteisiin voinut päästä vähemmän haitallisin keinoin.

Ekonomisk prognos 2025-2027: Ekonomin återhämtar sig under osäkra tider3.4.2025 00:01:00 EEST | Tiedote

Enligt Labores konjunkturprognos våren 2025 kommer Finlands ekonomi att växa med 1,4 procent under 2025. Konjunkturläget förbättras 2026 och 2027 då BNP-tillväxten väntas stiga till 1,9 procent respektive 1,4 procent. Långsammare inflation och räntesänkningar kommer att stödja tillväxten i bostadsbyggande, privat konsumtion och export. Den internationella osäkerheten är exceptionellt hög, vilket innebär en ökad risk för långsammare tillväxt än väntat.

Talousennuste vuosille 2025–2027: Jousitus kovilla, talous elpyy epävarmuuden aikana3.4.2025 00:01:00 EEST | Tiedote

Tutkimuslaitos Laboren kevään 2025 suhdanne-ennusteen mukaan Suomen talous kasvaa 1,4 prosenttia vuonna 2025. Suhdanne paranee vuosina 2026–2027, jolloin BKT-kasvu vauhdittuu 1,9 ja 1,4 prosenttiin. Hidastunut inflaatio ja koronlaskut tukevat asuinrakentamisen, yksityisen kulutuksen ja viennin kasvua. Kansainvälinen epävarmuus on poikkeuksellisen suurta, mikä merkitsee kohonnutta riskiä ennustettua hitaamman kasvun toteutumiselle.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye