Johanna Junkkari yrittäjäksi Porin uuteen McDonald’s-ravintolaan
Junkkarin työura Mäkkärissä alkoi vuonna 1997 Tampereen Keskustorin McDonald’s-ravintolassa ravintolatyöntekijänä. Muutaman vuoden kuluttua hän eteni ravintolapäällikön tehtäviin ja sieltä kenttäpäälliköksi ja myöhemmin liiketoimintajohtajaksi. Vuosien varrella Junkkari on työskennellyt myös McDonald’sin keskushallinnossa henkilöstöasioiden parissa.
”Minulle McDonald’s on ollut antoisa työpaikka ja tilaisuus kehittyä ravintola-alan ammattilaiseksi omien kiinnostuksen kohteideni ja vahvuuksieni kautta. On hienoa päästä avaamaan uutta ravintolaa ja sen myötä saada tarjota työpaikkoja sekä etenemismahdollisuuksia näille huikeille ihmisille, joiden kanssa tätä tehdään. Odotan avausta innolla”, Junkkari sanoo.
Uusi McDonald’s avataan osoitteeseen Eteläväylä 2. Ravintolaan tulee pöytiintarjoilu, digitaaliset tilauskioskit, sisäleikkipaikka ja kahden tilauspisteen autokaista. Ravintola palvelee asiakkaita ympäri vuorokauden.
Porissa toimii entuudestaan yksi McDonald’s-ravintola.
”Pori on viime aikoina tehnyt Suomen mittakaavassa uraauurtavaa työtä kaupunkikuvansa eteen esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. On hienoa, että voimme olla mukana kehittämässä Poria ja laajentaa toimintaamme kaupungissa ja siten palvella asiakkaitamme entistä paremmin. Uusi ravintola tulee tarjoamaan työtä vähintään 60 henkilölle”, Suomen McDonald’sin toimitusjohtaja Olli Johansson iloitsee.
Rekrytoinnit uuteen ravintolaan on aloitettu ja töihin voi hakea osoitteessa www.mcdonalds.fi
McDonald’s oli viime vuonna myynnillä mitattuna Suomen suurin pikaruokaketju, ja sen strategiana on kasvaa lähitulevaisuudessa voimakkaasti eri puolilla Suomea.
Loppuvuodesta Poriin avattavan ravintolan kanssa samalla tontilla sijaitsee St1:n automaattiasema, ja sen naapurista löytyvät Länsi-Porin Prisman kauppakeskus sekä useat Porin urheiluareenat ja -stadionit, maauimala ja tennishalli.
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
McDonald’s-yrittäjä Johanna Junkkari, puh. 0400 417 848, johanna.junkkari (at) fi.mcd.com
Viestintäjohtaja Heli Ryhänen, puh. 040 501 7179, heli.ryhanen (at) fi.mcd.com
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
McDonald’s
McDonald’s on yksi maailman tunnetuimmista tuotemerkeistä. Tuttu kaarikuvio kohoaa yli 100 maassa, yhteensä noin 37 000 ravintolan tunnuksena. McDonald’s palvelee päivittäin noin 70 miljoonaa asiakasta. Maailmanlaajuisesti ketjun palveluksessa työskentelee 1,7 miljoonaa työntekijää. Suomen ensimmäinen McDonald’s avattiin yli 35 vuotta sitten vuonna 1984. Tällä hetkellä Suomessa on 68 McDonald's-ravintolaa. McDonald’s-ravintoloiden yhteenlaskettu verollinen myynti oli 243 M€ vuonna 2021. Kasvua oli edelliseen vuoteen verrattuna yli 11 %. Ravintoloista 51 eli noin 75 % on yksityisten lisenssinhaltijoiden eli yrittäjien omistuksessa. Yrittäjiä on yhteensä 10.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta McDonald's
Vantaan Variston McDonald’s-ravintola uudistuu11.9.2023 08:15:00 EEST | Tiedote
Vantaan Variston McDonald’s-ravintolaa remontoidaan 11.9. alkaen. Remontin aikana ravintola on suljettu, ja se avataan uudistettuna noin kahden viikon kuluttua remontin käynnistymisestä.
Oulun Kaakkurin ja Kempeleen McDonald’s-ravintoloiden ravintolapäällikkö saa arvostetun Ray Kroc -palkinnon4.9.2023 15:15:16 EEST | Tiedote
Oulun Kaakkurin ja Kempeleen McDonald’s-ravintoloiden ravintolapäällikkö Pyry Liedes on valittu vuoden 2024 Ray Kroc -palkinnon saajaksi. Palkinto myönnetään McDonald’sin parhaille ravintolapäälliköille. Liedes palkitaan ensi keväänä Barcelonassa järjestettävässä maailmanlaajuisessa McDonald’s-konferenssissa.
McDonald’sin kotiinkuljetus laajenee Torniossa31.8.2023 08:25:00 EEST | Tiedote
McDonald’sin kotiinkuljetus laajenee Torniossa, kun Tornion McDonald’s aloittaa kotiinkuljetusyhteistyön Foodoran kanssa. Ravintolassa on käytössä myös Woltin kotiinkuljetuspalvelu.
McDonald’s esittää: Mukana menossa -ateria11.8.2023 09:00:00 EEST | Tiedote
McDonald’s tarjoaa uuden aterian 14.8. alkaen yli 100 maassa. Aterian pääosassa ovat popkulttuurissa näkyvästi esillä olleet tuotteet.
Miia Makkonen Vantaan Porttipuiston uuden McDonald’s-ravintolan yrittäjäksi30.6.2023 10:00:48 EEST | Tiedote
McDonald’s avaa uuden, ympäri vuorokauden palvelevan ravintolan Vantaalle loppuvuonna 2023, ja sen yrittäjänä aloittaa vuodesta 2021 McDonald’s-yrittäjänä toiminut Miia Makkonen. Makkonen toimii myös Porvoon ja Vantaan Tuupakan Mäkkäreiden yrittäjänä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme