Väitös 10.12.2022: Uusia aikasarjamenetelmiä voidaan soveltaa useilla eri tieteenaloilla (Karppinen)

Tila-avaruusmallit ovat tilastollisia malleja, joita käytetään aikasarjojen mallintamiseen ja analysointiin. Santeri Karppinen kehitti väitöskirjassaan uusia Bayes-tilastotieteen simulointimenetelmiä tila-avaruusmalleille ja sovelsi tila-avaruusmalleja lääketieteen potilasaineistoihin sekä ekologian kansalaistiedeaineistoihin.
- On odotettavissa, että tulevaisuudessa tällaisten aineistojen määrä tulee vain kasvamaan. Siksi on tärkeää kehittää tilastollisia menetelmiä ja malleja, jotta aineistoista saadaan hyödyt irti, summaa Karppinen.
Tila-avaruusmalleilla havaittu aikasarja voidaan mallintaa nk. tilaprosessin suhteen, joka kuvaa aikasarjan taustalla olevaa dynaamista ilmiötä. Tilaprosessiin liittyvien todennäköisyysjakaumien määrittämistä havaittuun aikasarjaan perustuen kutsutaan tilastolliseksi päättelyksi, joka muodostaa tila-avaruusmalleihin liittyvän keskeisen laskentaongelman. Laskentaongelman ratkaisuna saadaan vastaus tutkimuskysymykseen, kun tilaprosessin todennäköisyysjakaumat tulkitaan sovellusalueen kontekstissa.
Menetelmäkehitystä sovellusalojen tarpeisiin
Karppinen kehitti väitöskirjassaan kaksi uutta nk. sekventiaalista Monte Carlo -menetelmää tila-avaruusmalleihin liittyvän tilastollisen päättelyn toteuttamiseksi. Menetelmät todettiin väitöskirjassa tehokkaiksi sovellusaloilla vastaan tulevissa tilanteissa.
- Ensimmäinen menetelmistä on tehokas, kun ajassa mallinnettavan ilmiön alkutilasta tiedetään vähän. Hyvä esimerkki tällaisesta tilanteesta oli esimerkiksi Suomen koronaepidemian lähtötilanne vuonna 2020. Tällöin taudin tarttuvuudesta tai levinneisyydestä väestöön oli aluksi vain vähän tietoa ja tartuntalukuja alkoi kertyä pikkuhiljaa, havainnollistaa Karppinen.
Toinen menetelmistä on tehokas, kun tilaprosessi on jäykkäliikkeinen, ja havainnot epäinformatiivisia eli ne kertovat mallinnettavasta ilmiöstä epäsuorasti tai vaillinaisesti.
- Tällaisia tilanteita voi tulla vastaan vaikkapa kohteenseurantaan liittyvissä sovelluksissa, joissa kohteen liikkeitä seurataan hyödyntäen kohinaisia GPS-havaintoja sekä tietoa maastosta, selittää Karppinen.
Aikasarjamalli tukena hoidon yksilöllistämisessä
Menetelmäkehityksen lisäksi osa väitöskirjatyöstä on ollut soveltavaa tutkimusta, jossa on kehitetty uusia tila-avaruusmalleja. Tutkimus lapsuusajan leukemiaan sairastuneiden lasten valkosolupitoisuuksien ennustamisesta solunsalpaajahoidon perusteella valmistui yhteistyössä Tampereen yliopistollisen sairaalan kanssa.
- Kehitimme tutkimuksessa uusia ennustemalleja, jotka ovat aiempiin malleihin verrattuna yksinkertaisempia ja ennustetarkkuudeltaan vastaavia tai parempia. Taustalla oli kysymys siitä, voidaanko hoidon aikana tehtäviä lääkeannostuspäätöksiä pohjata osittain tilastollisen mallin ennusteisiin. Näin kertyviä potilasaineistoja voitaisiin mahdollisesti tulevaisuudessa hyödyntää hoidon tukena, selventää Karppinen.
Eläinpopulaation reviirien kartoitusta kansalaistiedeaineistoilla
Tutkimusyhteistyötä on tehty myös Luonnonvarakeskuksen kanssa. Väitöskirjassa esitetään Luonnonvarakeskuksen tutkijoiden kanssa kehitetty malli, jolla voidaan ennakkotietoon nojautuen arvioida eläinpopulaation reviirien sijaintia ja lukumäärää kansalaistiedeaineistojen eli kansalaisten keräämien aineistojen perusteella.
- Sovelsimme mallia aineistoon, joka koostui vuonna 2019 ja keväällä 2020 tehdyistä suomalaisia susia koskevista kansalaishavainnoista, kuten jälkihavainnoista ja riistakamerakuvista. Tutkimustuloksissa susireviirien sijainneista ja lukumäärästä värittyi samankaltainen kuva kuin Luonnonvarakeskuksen vuotuisessa arviossa keväällä 2020. Kansalaistiedeaineistoissa on siis voimaa, mutta aineistojen hyödyntämistä mutkistaa tarvittavien menetelmien monimutkaisuus, kertoo Karppinen.
Santeri Karppinen valmistui ylioppilaaksi Jyväskylän normaalikoulun lukiosta 2011 ja filosofian maisteriksi Jyväskylän yliopiston matematiikan ja tilastotieteen laitokselta vuonna 2018. Hän on työskennellyt yhdessä ohjaajansa professori Matti Viholan kanssa Suomen Akatemian tutkimushankkeessa “Skaalautuvat menetelmät luotettavaan Bayes-päättelyyn”.
FM Santeri Karppisen tilastotieteen väitöskirja ”Non-linear state-space methods for Bayesian time series modelling” tarkastetaan 10.12.2022 klo 12 Jyväskylän yliopiston vanhassa juhlasalissa S212. Vastaväittäjänä toimii professori Nick Whiteley (Bristolin yliopisto) ja kustoksena professori Matti Vihola. Väitöstilaisuuden kieli on englanti, lektio on suomenkielinen.
Väitöskirja “Non-linear state-space methods for Bayesian time series modelling” on luettavissa JYX-julkaisuarkistossa: https://jyx.jyu.fi/handle/123456789/83847
Yhteyshenkilöt
Santeri Karppinen, santeri.j.karppinen@jyu.fi
Elina LeskinenViestinnän asiantuntija
Puh:+358 50 461 7880elina.leskinen@jyu.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Väitös: Kielitaidon testaamisen tulisi mitata ymmärrettävyyttä, ei äidinkielisyyttä2.5.2025 12:55:04 EEST | Tiedote
MA Sheryl Cooke tutki väitöstutkimuksessaan, miten englannin kielen maailmanlaajuinen käyttö lingua francana haastaa perinteiset tavat testata kielitaitoa. Hänen mukaansa kielitaidon arvioinnissa tulisi painottaa vähemmän äidinkielenään puhuvien normien mukaista ilmaisua ja enemmän viestinnän toimivuutta kansainvälisissä, todellisissa vuorovaikutustilanteissa.
Mikä tekee kodista kodin? Tuore filosofian väitöskirja tutkii kodin merkityksellisyyttä kokemuksena29.4.2025 13:43:17 EEST | Tiedote
Mikä saa kodin tuntumaan kodilta? Miksi taas kaikki asuinpaikat eivät tunnu kodilta? YTM Olli-Pekka Paanasen väitöstutkimus tarkastelee, miten kokemus kodista rakentuu, millainen on kodin ja asumisen välinen suhde ja miten tunnesiteet kotia kohtaan rakentuvat.
Perinnöllinen lihasvoima pienentää riskiä kuolla sydän- ja verisuonitauteihin29.4.2025 10:26:45 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisessä tiedekunnassa toteutetussa tutkimuksessa havaittiin, että miehillä, joilla oli parempaa lihasvoimaa tukeva geeniperimä, oli matalampi riski kuolla sydän- ja verisuonitauteihin. Tämä yhteys oli riippumaton aikuisiän vapaa-ajan fyysisen aktiivisuuden määrästä ja muista elämäntapoihin liittyvistä tekijöistä.
Väitöstutkimus paljastaa Raamatun kymmenen käskyn roolin yhteiskunnan muodostumisessa klassikkoteoksen valossa25.4.2025 10:39:50 EEST | Tiedote
Mikä tekee yhteiskunnastamme mahdollisen? YTM Jukka Ruokanen selvitti väitöskirjassaan, millaiset tekijät tukevat sosiaalisuuden, yhteisöjen ja yhteiskunnan olemassaoloa saksalaisen politiisen filosofin ja oikeusoppineen Johannes Althusiuksen teoksessa Politica Methodice Digesta. Althusiuksen mukaan yhteiskunta ei synny vain ihmisten toiminnan tai luonnollisten syiden seurauksena – myös Jumalan toimet, kuten kymmenen käskyä, ovat olennaisia yhteiselomme aikaansaamiseksi.
Kansainvälinen konferenssi rakentaa tulevaisuudenuskoa ja selviytymiskykyä23.4.2025 11:00:47 EEST | Tiedote
Ympäristökysymysten lisäksi aikamme yhteiskunnat kamppailevat monimutkaisten sosiaalisten haasteiden kanssa. Lapset, nuoret ja heidän perheensä ovat usein ensimmäisiä, joita tämän hetken yhteiskunnalliset haasteet koettelevat.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme