Tampereen Kulttuurikamari Oy

Uusi Tampere -festivaalin ensimmäiset artisti julki – tapahtuma järjestetään jatkossa Tavara-asemalla

Jaa
Kaksipäiväisellä festivaalilla 21.–22.7. esiintyvät muun muassa elektronisen musiikin kiehtovimpiin tulokkaisiin kuuluva Yunè Pinku ja kotimaiset tähtiartistit Malla, Antti Autio ja Samuli Putro. Early bird -liput tulevat myyntiin perjantaina 27.1.

Kaupunkifestivaali Uusi Tampere on julkaissut ensimmäiset esiintyjänsä. Lavalle nousevat heinäkuussa muun muassa malesialais-irlantilainen elektronisen musiikin tuottaja Yunè Pinku, kansainvälisen klubisoundin suomalaiselle musiikkikentälle tuonut Malla, uuden polven lauluntekijöiden kärkikaartissa paikkansa lunastanut Antti Autio ja omaehtoisen suomalaisen rockin pitkän linjan tekijä Samuli Putro.

 – Mukana on tämän hetken omaperäisimpiä taiteilijoita niin Suomesta kuin maailmaltakin. Tahdomme tarjota festivaalikävijöille tilaisuuden nauttia upeista kulttuurielämyksistä Tampereen ytimessä ja löytää suosikkiartistiensa ohella uusia, kiinnostavia esiintyjiä, joista he eivät välttämättä ole aikaisemmin kuulleet, kertoo festivaalin ohjelmapäällikkö Janne Laurila.

Tampereella järjestettävää festivaalia tähdittävät myös arvostetulle Sahel Soundsille levyttävä malilainen Ahmed Ag Kaedy, kiehtovaa poppia tekevä queer-muusikko Elsi Sloan ja suomalais-italialainen taiteilija Elia Lombardini, jonka post-klassinen ote tuo mieleen Ryuichi Sakamoton kaltaiset tekijät. Festivaaliyleisöä ilahduttavat lisäksi internet-aikakauden outoutta perisuomalaiseen melankoliaan yhdistelevä Nelma U ja drum’n’bassin ja junglen uutta tulemista edustava Dj Sofa.

Loput artistikiinnitykset 21.–22.7. vietettävään festivaaliin julkaistaan maaliskuun puolenvälin jälkeen.

Kaupunkifestivaalin uusi koti on Tavara-asemalla

Viidennettä kertaa järjestettävä Uusi Tampere pidetään nyt ensimmäistä kertaa aivan kaupungin keskustassa. Hiljattain ovensa avannut konsertti- ja tapahtumatalo Tavara-asema tarjoaa festivaalille uuden, ainutlaatuisen miljöön. Teollisuushallien estetiikkaa ja pehmeitä yksityiskohtia yhdistelevien sisätilojen lisäksi tapahtuman aikana on käytössä myös keidasmainen, intiimi ulkolava.

– Tampere on juuri saanut uuden tapahtumatalon hienoon, historialliseen rakennukseen. On siis luontevaa tuoda juuri Uusi Tampere -festivaali nimensä mukaisesti tähän upeaan ympäristöön keskelle kehittyvää kaupunkia. Myös Tavara-aseman ja Puutalon väliin kesäksi rakentuva tunnelmallinen terassi jää osaksi festivaalialuetta. Tapahtumatalo ympäristöineen sopiikin erinomaisesti raikkaan, kaupunkilaisen festivaalin kodiksi, kertoo markkinointi- ja myyntipäällikkö Kristiina Paananen.

Uusi Tampereen jatkoja juhlitaan vain sadan metrin päässä festivaalialueelta legendaarisen Tullikamarin Pakkahuoneella ja Klubilla. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Tullikamari ja sen pikkusisarukseksi kutsuttu Tavara-asema ovat molemmat käytössä samassa tapahtumassa. Ajatuksena on hyödyntää olemassa olevia tiloja ja palveluita mahdollisimman tehokkaasti sekä välttää samalla kuormitusta ympäristölle. Myös liikenneyhteydet festivaalipaikalle ovat loistavat, sillä rautatieasemalta ja lähimmältä ratikkapysäkiltä on paikan päälle vain parin minuutin kävely.

Ensimmäiset liput myyntiin jo tällä viikolla

Uusi Tampere -festivaalin fiilis säilyy uudessa kotipaikassa ennallaan. Kaksipäiväinen tapahtuma esittelee nousevia artisteja Suomesta ja maailmalta. Viime kesänä kulttuurielämyksistä nautti festivaaliviikonlopun aikana noin 3 000 kävijää.

Rajoitettu määrä kahden päivän Early Bird -lippuja tapahtumaan tulee myyntiin perjantaina 27.1. Tikettiin. Yhden päivän liput ovat saatavilla maaliskuun loppupuolella, jolloin julkaistaan myös päiväkohtainen ohjelma.

Festivaalin järjestää Tampereen Kulttuurikamari Oy, joka hallinnoi Tavara-aseman lisäksi legendaarista Tullikamarin Pakkahuonetta ja Klubia sekä pyörittää myös Valtteri-kaupunkifestivaalia. Uusi Tampereen kumppanina nähdään tänä vuonna muun muassa Radio Helsinki.

UUSI TAMPERE 2023:

Yunè Pinku (Irlanti)
Malla
Antti Autio
Samuli Putro
Ahmed Ag Kaedy (Mali)
Elsi Sloan
Elia Lombardini
Nelma U
Dj Sofa

Lisätiedot:

www.uusitampere.fi

Kuvat

Uusi Tampere -festivaalin mediapankki

(Kuvat käytettävissä vain Uusi Tampereeseen liittyvässä uutisoinnissa)

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Janne Laurila
Ohjelmapäällikkö
janne@kulttuurikamari.fi
040 727 6134


Kristiina Paananen
Markkinointi- ja myyntipäällikkö
kristiina@kulttuurikamari.fi
044 706 2968

Kuvat

Lataa
Kuvaaja:Leanda Heler.
Kuvaaja:Leanda Heler.
Lataa
Kuvaaja: Liina Aalto-Setälä.
Kuvaaja: Liina Aalto-Setälä.
Lataa
Kuvaaja:Andre Pozusis.
Kuvaaja:Andre Pozusis.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Tampereen Kulttuurikamari Oy
Tampereen Kulttuurikamari Oy
PL 500
33100 Tampere

+358 3 343 9933https://tavara-asema.fi/

Tampereen Kulttuurikamari Oy hallinnoi legendaarisen Tullikamarin ja tammikuussa 2023 avautuneen Tavara-aseman toimintaa. Tullikamarin punatiiliset tapahtuma- ja konserttisalit Pakkahuone ja Klubi tarjoavat vuosittain estradin noin 600 artistin keikoille aivan Tampereen rautatieaseman kupeessa. Jatkossa tapahtumien määrä kasvaa komeasti, kun Tullikamarin jugend-tyylinen pikkusisarus Tavara-asema täydentää kehittyvän asemanseudun kulttuuritarjontaa omalla, raikkaalla kattauksellaan. Tampereen Kulttuurikamari järjestää myös Uusi Tampere ja Valtteri -kaupunkifestivaaleja.

https://tullikamari.net/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Tampereen Kulttuurikamari Oy

Uusi Tampere uudistuu – ainutlaatuinen tapahtumien sarja tuo Tavara-asemalle omaehtoisia artisteja koko kesän ajan!14.12.2023 10:03:43 EET | Tiedote

Uusi Tampere on kuratoinut vuodelle 2024 viisi illanviettoa, joita tähdittävät muun muassa Emma-ehdokkuuksia kerännyt Ruusut, The New York Timesin hehkuttama Maustetytöt ja laajennetulla kokoonpanolla esiintyvä Scandinavian Music Group. Kesäkuusta elokuuhun jatkuva tapahtumakesä kutsuu Suomi-indien ystävät nauttimaan keikoista, klubimusiikista ja ruokaelämyksistä historiallisen tapahtumatalon kortteliin.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye