McDonald's

Mäkkäriin tuli alkuvuodesta ennätysmäärä työhakemuksia

Jaa
McDonald’s-ketju on saanut markkinointikampanjoidensa ansiosta paljon työhakemuksia alkuvuonna. Uusia työntekijöitä kaivataan kuitenkin edelleen kesää varten. McDonald’s-ketjun ravintolat tarjoavat tänä vuonna kesätöitä 600–800 henkilölle ympäri Suomea.

Kiinnostus McDonald’sista työnantajana on lisääntynyt meneillään olevien markkinointikampanjoiden ansiosta, joissa esiin nostetaan työntekijöitä ja työssä viihtymisen merkitystä. Ketju rikkoi alkuvuodesta työhakemusennätyksen, kun sen ravintoloihin lähetettiin pelkästään tammikuun aikana liki 3000 hakemusta.

”Kampanjoillamme on ollut selkeästi positiivinen vaikutus työpaikkaa etsiviin nuoriin, ja kesätyöpaikkaa havittelevat ovat selvästi entistä aiemmin liikenteessä”, toteaa Suomen McDonald’sin HR-johtaja Jessica Jokinen.

Uusia työhakemuksia toivotaan kuitenkin edelleen lisää. Tällä hetkellä Mäkkärissä on tarvetta etenkin täysi-ikäisille ja suomen kieltä osaaville uusille työntekijöille.

”Koska suuri osa ravintoloista palvelee ympäri vuorokauden, kaipaamme erityisesti täysi-ikäisiä hakijoita, jotka pystyvät työskentelemään kaikkina vuorokauden aikoina. Ravintoloissamme työskentelee paljon myös englanninkielisiä työntekijöitä, mutta tarvitsemme jatkossa myös edelleen suomea osaavia henkilöitä, jotta voimme palvella asiakkaitamme myös suomen kielellä”, Jokinen kertoo.

McDonald’s rekrytoi keväällä 600–800 uutta työntekijää

Alkukevät on vilkkainta kesätöiden hakuaikaa. Suomen McDonald’s rekrytoi ravintoloihinsa 600–800 työntekijää tulevaa kesää varten. Kesätyöntekijät palkataan jo alkuvuodesta pääosin vakituisiin työsuhteisiin, sillä monet heistä jatkavat töitä myös kesän jälkeen.

Aiempaa kokemusta alalta ei tarvita. McDonald’sissa panostetaan jokaisen uuden työntekijän koulutukseen ja siihen, että työntekijä saa täyden tuen esihenkilöltään ja työkavereiltaan. Kesällä McDonald’sissa aloittavat työntekijät käyvät läpi saman perehdytysohjelman kuin muutkin työntekijät.

”McDonald’sin työntekijät kokevat McDonald’sin luotettavaksi työnantajaksi, joka tarjoaa viihtyisän, joustavan ja kannustavan työympäristön. Ravintoloiden työtehtävät ovat monipuolisia sisältäen asiakaspalvelua ja tiimityöskentelyä. Mäkkäriin voi hakea helposti töihin täyttämällä hakemuksen nettisivuillamme valitsemalla sieltä mieluisan ravintolan. Aiempaa kokemusta alalta ei tarvitse olla, me koulutamme kaiken tarvittavan”, Jokinen sanoo.

Mäkkäri on monen ensimmäinen työpaikka

McDonald’s on merkittävä nuorten työllistäjä, ja vuosien varrella Suomen McDonald’s on ollut jo yli 40 000 nuorelle yksi ensimmäisistä työpaikoista. Vuonna 2022 McDonald’s palkkasi yli 500 uutta työntekijää ravintoloihinsa.

McDonald’s työllistää Suomessa noin 4 200 työntekijää. Työntekijöiden työsuhteet ovat pääosin vakituisia ja osa-aikaisia. Yksi McDonald’s-ravintola työllistää keskimäärin noin 60 henkeä.

Lue lisää McDonald’sin avoimista työpaikoista osoitteesta: https://www.mcdonalds.com/fi/fi-fi/mcdonalds/tyopaikat.html

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja


Viestintäjohtaja Heli Ryhänen, puh. 040 501 7179, heli.ryhanen (at) fi.mcd.com

Tietoja julkaisijasta

McDonald's
Paciuksenkatu 29
00270 Helsinki

http://www.mcdonalds.fi

McDonald’s

McDonald’s on yksi maailman tunnetuimmista tuotemerkeistä. Tuttu kaarikuvio kohoaa yli 119 maassa, yhteensä noin 39 000 ravintolan tunnuksena. McDonald’s palvelee päivittäin noin 70 miljoonaa asiakasta. Maailmanlaajuisesti ketjun palveluksessa työskentelee 1,7 miljoonaa työntekijää. Suomen ensimmäinen McDonald’s avattiin yli 38 vuotta sitten vuonna 1984. Tällä hetkellä Suomessa on 72 McDonald's-ravintolaa. McDonald’s-ravintoloiden yhteenlaskettu verollinen myynti oli 243 M€ vuonna 2021. Kasvua oli edelliseen vuoteen verrattuna yli 11 %. Ravintoloista 54 eli noin 75 % on yksityisten lisenssinhaltijoiden eli yrittäjien omistuksessa. Yrittäjiä on yhteensä 10.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta McDonald's

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye