Haasteista huolimatta maanteillä tapahtuu

Vuoden 2023 Tienpidon ja liikenteen suunnitelmassa käsitellään seikkaperäisesti maantiestöön liittyviä kysymyksiä aina kokonaisrahoituksesta konkreettisiin toimenpiteisiin saakka, muun muassa päällysteiden ja siltojen korjauskohteita.
– Päällystetyn tieverkon kunto ja kesän aikana uudelleenpäällystettävän tieverkon pituus ovat hyviä ja lahjomattomia mittareita perustienpidon määrärahan riittävyyden arvioimiseksi, Keski-Suomen ELY-keskuksen ylijohtaja Jukka Lehtinen toteaa suunnitelman esipuheessaan.
Maanteiden eteen työskennellään tänäkin vuonna
Iso huomio suunnitelmassa kiinnittyykin etenkin päällystysohjelman ja uusien käynnistettävien tiehankkeiden niukkuuteen, mutta arvokasta on katsoa myös sitä, millä tavoin esimerkiksi kestävää liikkumista edistetään, joukkoliikennettä järjestetään tai yksityisteiden perusparannusavustuksia myönnetään. Viimeksi mainittu on sikälikin poikkeus, että tällä hetkellä se ei kärsi resurssiniukkuudesta.
– ELY-keskuksen tienpidon ja liikenteen rahoitus koostuu perusväylänpidon ja julkisen henkilöliikenteen määrärahoista sekä yksityistieavustuksista. Vuonna 2023 rahoitusta tienpitoon ja liikennepalvelujen järjestämiseen on käytössä yhteensä 46 miljoonaa euroa, toiminnanohjauspäällikkö Tiina Lamminmäki summaa.
Siltojen perusteellisia parannustöitä valtion maanteillä suoritetaan vuoden aikana kymmenellä eri kohteella. Huonokuntoisia siltoja on huomattavasti enemmän, joten korjauspäätösten tekeminen on tarkan priorisoinnin tulos. Huomionarvoinen yksityiskohta on sekin, että Kirri-Tikkakoski-moottoritien valmistuttua ELY-keskuksen kunnossapitovastuulle tuli 30 uutta siltaa.
Keski-Suomen ELY-keskuksella on käynnissä useita toimenpiderahoitusta odottavia suunnitteluhankkeita maantieverkon parantamiseksi. Näistä keskeisimpiä ovat muun muassa Valtatien 4 parantaminen Vaajakosken kohdalla ja Valtatien 9 parantaminen Lievestuoreen kohdalla.
Tienpidon ja liikenteen suunnitelma on luettavissa kokonaisuudessaan Keski-Suomen ELY-keskuksen sivuilla osoitteessa: https://www.ely-keskus.fi/keski-suomi-tienpidon-ja-liikenteen-suunnitelma
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ylijohtaja
Jukka Lehtinen
p. 0295 024 698
Toiminnanohjauspäällikkö
Tiina Lamminmäki
p. 0295 024 697
Keski-Suomen ELY-keskus
Kuvat
Tietoja julkaisijasta

Cygnaeuksenkatu 1, PL 250
40101 Jyväskylä
0295 024 500http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-keski-suomi
Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keski-Suomen ELY-keskus
Perusteellisemmat korjaustyöt käynnistyvät alkukesästä Haapamäen sortumakohdalla valtatiellä 232.5.2025 09:30:37 EEST | Tiedote
Syksyllä 2024 valtatiellä 23, Keuruun kaupungin alueella Haapamäellä Katajamäen ylikulkusillan läntisellä penkereellä, tapahtui tienpenkereen sortuma päällystystöiden yhteydessä. Perusteellisemmat työt kohdan korjaamiseksi aloitetaan touko-kesäkuun vaihteessa.
Alueelliset kehitysnäkymät Keski-Suomessa keväällä 202529.4.2025 09:21:01 EEST | Tiedote
Keski-Suomessa elinkeinoelämän lähiajan näkymät ovat maltilliset. Taustalla on epävarma kysyntään ja investointeihin heijasteleva geopoliittinen tilanne sekä kasvava työttömyys. Nämä näkyvät myös kuluttajien luottamuksessa, minkä odotetaan kuitenkin vahvistuvan vähitellen inflaation tasaantumisen, korkojen laskun ja reaalipalkkojen hienoisen nousun myötä. Osalla Keski-Suomen yrityksistä, erityisesti vientiyrityksillä, on valoa näkyvissä, mistä kertoo mm. tilauskirjojen täyttyminen. Vientimarkkinoiden löytymiseen olisikin hyvä panostaa, jotta muuttuviin suhdanteisiin saataisiin vakautta.
Päällystystyöt alkavat Keski-Suomessa28.4.2025 14:17:44 EEST | Tiedote
Keski-Suomen ELY-keskuksen kunnossapitämien maanteiden päällystystyöt ovat alkamassa ensimmäisten kohteiden osalta toukokuun alkupuolella. Kevään aikana on kilpailutettu neljä päällystysurakkaa. Päällystysurakoiden lisäksi kilpailutettiin monivuotinen päällysteiden paikkausurakka, jossa toteutetaan pieniä päällystyskohteita sekä eri paikkausmenetelmiä.
Työttömyys maaliskuussa 13,7 prosenttia24.4.2025 08:01:04 EEST | Tiedote
Keski-Suomessa oli maaliskuun lopussa yhteensä 17 382 työtöntä työnhakijaa. Se on 1 168 (7,2 %) enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Työttömistä työnhakijoista oli maaliskuun lopussa kokoaikaisesti lomautettuja 1 435, mikä on 224 henkilöä vähemmän kuin vuosi sitten. Lyhennettyä työviikkoa tekeviä työnhakijoita oli 920, mikä on 250 enemmän kuin vuotta aikaisemmin.
Puuta ei saa varastoida liian lähelle yleisiä maanteitä22.4.2025 12:40:03 EEST | Tiedote
Keski-Suomen ELY-keskus muistuttaa, ettei kuljetusta odottavaa puutavaraa saa varastoida niin lähelle maantietä, että se aiheuttaa vaaraa liikenteelle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme