Yhteenveto vuonna 2022 Pohjois-Savossa tehdyistä suljettujen kaatopaikkojen tarkastuksista - Käytöstä poistetut kaatopaikat muun muassa mopomiittinä ja golf-kenttänä

Kaatopaikat häviävät hiljalleen maisemasta, sillä tehostuneen kierrätyksen ansioista alle prosentti koko yhdyskuntajätteen määrästä päätyy kaatopaikoille. Käytöstä poistettu kaatopaikka on saatettu kunnostustoimenpiteiden myötä sellaiseen tilaan, että sen päästöt ovat hallittavissa ja niitä pystytään tarvittaessa rajoittamaan. Kunnan täytyy huoltaa ja hoitaa suljettua kaatopaikkaa ympäristöluvan ehtojen mukaisesti noin 30 vuotta. Seurantaa voidaan jatkaa merkittävien ympäristövaikutusten perusteella vielä pidempäänkin.
Pohjois-Savon ELY-keskus valvoo valvontasuunnitelman ja -ohjelman mukaisesti Pohjois-Savon vanhoja suljettuja kaatopaikkoja, mitkä saattavat sulkemisen jälkeen unohtua samoin kuin niiden hoito on saatettu jättää huomioitta. Suljettuja kaatopaikkoja on tarkkailun alaisuudessa 25.
Ympäristöylitarkastaja Terhi Lylyjärvi kertoo, että viime vuonna Pohjois-Savon ELY-keskuksen valvontaohjelmaan valikoitui viisi kohdetta, jotka sijaitsevat pohjavesialueiden läheisyydessä. - Tehdyissä tarkastuksissa havaittiin, että suljetun kaatopaikan täyttökerrokset on peitetty tarkastettujen sulkemissuunnitelmien mukaisesti. Peittokerroksia on useita ja niistä tärkein on tiivistyskerros, mikä estää veden pääsyn jätetäytön läpi rajoittaen suotovesien määrää, Lylyjärvi kuvailee kaatopaikkojen rakennetta.
Käytöstä poistettujen kaatopaikkojen tarkastukset vahvistavat valvonnan tarpeellisuutta
Tarkastuksilla havaittiin, että suljettujen kaatopaikkojen alueita on otettu käyttöön muun muassa harrastustoimintaan ja lähiliikuntapaikoiksi. Nilsiässä suljetun kaatopaikan päälle on rakennettu kevytrakenteinen moposuora/mopomiittipaikka sekä koirien koulutuskenttä, millä sijaitsee kevytrakenteisia esteitä ja hyppyrakenteita. Jotta kaatopaikka-alue voidaan ottaa jälleen käyttöön, tulee sen turvallisuudesta varmistua ja huolehtia koko jälkitarkkailun ajan.
Osa suljetuista kaatopaikoista on aidoin ympäröityjä suljettuja alueita. Varkauden Pöytäkankaan suljettu kaatopaikan penkka-alue on istutettu koivulle ja metsitystä on hoidettu kertaalleen aluspuun poistolla. Kyseisen alueen aitojen sisäpuolella sijaitsevat suotovesille rakennetut pumppauskaivot pysyvät säännöllisellä huollolla hyvässä kunnossa. Toiminnassa olevat pumput pumppaavat muodostuvan suotoveden jätevedenpuhdistamolle.
Parhaimmassa tapauksessa suljetut kaatopaikat ovat helppohoitoisia viher- tai virkistysalueita, jotka palvelevat lähialueen asukkaita tehokkaasti. Leppävirran vanhan kaatopaikan päälle on rakennettu useita golfväyliä. Vuosien saatossa kaatopaikkojen jälkihoidon ajanjaksolla tapahtuu jonkin verran pintarakenteiden painumista. Toisilla alueella muodostuneet painaumat ovat selkeästi havaittavissa mm. avoimesta keilausdatasta. Keilausdatan perusteella painaumien kehitystä, syvenemistä ja laajenemista, voidaan havainnoida helposti. Valvonnan välineenä käytettävän droonikuvauksen avulla tarkkaillaan laajojen alueiden pintarakenteita, kasvillisuutta ja alueen laitamien mahdollista roskaantumista. Leppävirran golfradan ylläpitäjältä saadun tiedon mukaan, painaumia on täytetty aktiivisesti kaatopaikan alueella golfradan käytettävyyden säilyttämiseksi. Alueiden uudelleenkäytön yhteydessä tulee kiinnittää huomiota myös turvallisuusnäkökulmiin kaasunkeräysjärjestelmien ja suotovesienkeräysverkoston osalta.
Kaatopaikkojen tarkastukset tehdään valvontasuunnitelman ja -ohjelman mukaisesti
Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus valvoo valvontasuunnitelman ja -ohjelman mukaisesti maakunnan vanhoja suljettuja kaatopaikkoja. Suljetut kaatopaikat kuuluvat valvontaluokkiin, josta vuosittain määritellyn otannan perusteella otetaan valikoituja kohteita tarkastettavaksi. Tehtyjen tarkastusten myötä havaittiin, että suljettujen kaatopaikkojen määräaikaistarkastuksia on syytä jatkaa, kunnes seurannan ja tarkkailun perusteella voidaan olla varmoja, ettei kaatopaikka enää aiheuta riskiä terveydelle tai ympäristölle.
- Mikäli suljettu kaatopaikka-alue on suunnitteilla ottaa jälleen esimerkiksi virkistyskäyttöön, tulee uusista toiminnoista pyytää lausunto ympäristölupaa valvovalta ELY-keskukselta, Lylyjärvi kehottaa.
Vanhat kaatopaikka-alueet sijaitsevat yleisesti kunnan omistamilla alueilla ja velvoite- ja kuormitustarkkailut on hoidettu pääsääntöisesti yhteistyössä Savo-Karjalan Ympäristöntutkimus Oy:n (SKYT) kanssa. Velvoitetarkkailujen tueksi kerätystä datasta työstetään vuosiraportteja eri aikaskaaloilla mahdollisten ympäristövaikutusten havaitsemiseksi sekä niiden kehittymisen seuraamiseksi. Suurin osa Pohjois-Savon suljetuista kaatopaikoista on peitetty 15-20 vuotta sitten.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
ympäristöylitarjastaja Terhi Lylyjärvi,
Pohjois-Savon ELY-keskus,
puh. 0295 026 219, terhi.lylyjarvi@ely-keskus.fi
Kuvat

Tietoja julkaisijasta

PL 2000, Kallanranta 11
70101 Kuopio
0295 026 500http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-pohjois-savo
Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Savon ELY-keskus
Vornankorven tuulivoimahankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostus nähtävillä30.4.2025 10:26:47 EEST | Tiedote
Vornankorven hankealue sijaitsee Pielaveden kunnan ja Kuopion kaupungin alueilla, hankealue rajoittuu eteläosassa Tervon kuntarajaan. Selostusta koskevat mielipiteet ja lausunnot tulee toimittaa kirjallisena Pohjois-Savon ELY-keskukselle 30.6.2025 mennessä. Hankkeen esittelytilaisuudet järjestetään 26.5.2025 Pielavedellä Suojalan seurantalolla ja 27.5.2025 Kuopiossa Maaninkajärven koulukeskuksessa. Tilaisuuksia voi seurata myös etäyhteydellä.
Pohjois-Savon alueelliset kehitysnäkymät keväällä 2025: Ylä-Savo on Suomen ainoita seutukuntia, joissa työttömien määrä on laskenut29.4.2025 09:12:52 EEST | Tiedote
Alueellisten kehitysnäkymien mukaan Pohjois-Savon elinkeinoelämän näkymät antavat aihetta varovaiseen optimismiin, mutta epävarmuustekijöitä on paljon. Työllisyyden myönteinen käänne seuraa viiveellä talouden käännettä.
Nyt on hakijan vuosi - Pohjois-Savon maaseudulle yli 14 miljoonaa maaseudun kehittämiseen28.4.2025 12:41:41 EEST | Tiedote
Maaseudun kehittämiseen on Pohjois-Savossa käytettävissä vielä tänä vuonna 14,3 miljoonaa euroa EU:n maaseuturahoitusta. Summa on ennätyksellisen iso, mikäli mielessäsi on idea, kannattaa rahoitusta hakea nyt!
Pohjois-Savon vesitilannekatsaus 24.4.202524.4.2025 14:53:04 EEST | Tiedote
Kallaveden vedenpinta Itkonniemen asteikolla on N2000+ 82,35. Taso on 30 cm yli ajankohdan pitkäaikaiskeskiarvon ja kevään aikana Kallaveden pinta on nousut saman 30 cm. Ajankohtaan nähden siis ollaan korkealla, mutta kevään tulvahuippu on myös saavutettu. Ilman runsaita sateita vedenpinta ei enää juurikaan nouse. Lisäjuoksutuksia ei ole ollut käynnissä ja toistaiseksi juoksutustarvetta ei ole näköpiirissä. Iisalmen reitillä säännöstellyissä Kiuruvedessä, Porovedessä ja Onkivedessä virtaamat ovat olleet pieniä. Kiuruvedessä havaittiin ennätysaikainen ja ennätysmatala, +33 cm kesän keskikorkeudesta, tulvahuippu. Runnin pato on kuitenkin ollut kahtena jaksona täysin auki. Poroveden ja Onkiveden pinnat ovat pysyneet koko kevään ilman tulvimista. Molempien korkeimmat arvot ovat toistaiseksi 1 cm kesän säännöstelyrajan yläpuolella. Padot eivät ole olleet täysin auki. Herkästi reagoiva säännöstelemätön Sonkajärvi oli ennätyksellisen aikaisessa huipussa heti huhtikuun alussa ja nyt pääsiäisen
Pohjois-Savossa maaliskuussa 14 046 työtöntä työnhakijaa24.4.2025 08:03:08 EEST | Tiedote
Pohjois-Savossa oli maaliskuun lopussa 14 046 työtöntä työnhakijaa, mikä on 1 206 työtöntä työnhakijaa enemmän kuin vuosi sitten (9,4 %). Näistä lomautettuja oli 1 698, mikä on 583 lomautettua vähemmän kuin viime vuonna samaan aikaan (-25,6 %).
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme