GT Musiikkilupien toimitusjohtajaksi on nimitetty Lauri Ogawa
Lauri Ogawa on työskennellyt 11 vuotta MTV:llä eri avainrooleissa niin kaupallisella puolen myynnin kuin ohjelmasisältöjen ja kanavaliiketoiminnan tehtävissä. Viime vuosina hän on vastannut kansainvälisen teknologiajätti Huawein uusien sisältö- ja pilvipalveluiden liiketoiminnan kasvattamisesta Euroopassa.
GT Musiikkiluvat on Gramexin ja Teoston yhteisyritys, joka vastaa taustamusiikkipalveluiden tarjoamisesta yrityksille ja auttaa niitä kasvattamaan liiketoimintaansa tunnetun musiikin avulla. Musiikkilupien keräämät lupamaksut tilitetään Teoston ja Gramexin kautta musiikin tekijöille, esittäjille ja tuottajille.
Erityisesti Ogawan vahva kokemus media-alalta ja sisältövetoisesta liiketoiminnasta vakuutti yhtiön hallituksen.
”Ogawan osaaminen ja kokemus osuu erinomaisesti yhteen GT Musiikkilupien tulevaisuuden painopisteisiin, joita ovat lupien verkkokaupan ja digitaalisen asiakaskokemuksen kehitys sekä uusien lupapalveluiden kokeilut esimerkiksi av-alalle”, kertoo yhtiön hallituksen puheenjohtaja, Gramexin toimitusjohtaja Ilmo Laevuo.
”GT Musiikkilupien keskiössä on sisältö, tunteita herättävä ja liiketoimintaa edistävä musiikki. Ogawan vahva kokemus nimenomaan sisältövetoisen ja ratkaisuhakuisen liiketoiminnan kehittämisestä sekä näytöt kuluttajamarkkinan murroksessa toimimisesta luovat vahvan pohjan yhtiön tulevaisuuden kasvulle”, sanoo GT Musiikkilupien hallituksen jäsen, Teoston toimitusjohtaja Risto Salminen.
Ogawa ottaa uuden tehtävän vastaan innostuneena ja aloittaa tehtävässä välittömästi.
”GT Musiikkiluvilla on upea missio tekijänoikeuden alaisen tunnetun musiikin kaupallisen käytön mahdollisuuksien tietoisuuden lisäämisessä. Uskon voivani auttaa GT Musiikkilupien organisaatiota, asiakkaita ja yhteistyökumppaneita kokemuksellani sekä kyvylläni rakentaa uusia siltoja, aihioita ja tarinoita, jotka luovat merkitystä ja arvoa eri kohtaamispisteissä.”
GT Musiikkilupien strategian uudistaminen aloitetaan Ogawan johdolla syksyllä. Yhtiön hallitus kiittää toimintaa menestyksekkäästi kevään ajan luotsannutta interim-toimitusjohtajaa Sanna Reunasta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
GT Musiikkiluvat Oy:n hallituksen puheenjohtaja Ilmo Laevuo, puh. 040 900 2141, ilmo.laevuo@gramex.fi sekä hallituksen jäsen Risto Salminen, 040 844 5984, risto.salminen@teosto.fi
Lauri Ogawa, GT Musiikkiluvat Oy:n toimitusjohtaja 10.5.2023 alkaen, puh. 050 395 6131, lauri.ogawa@musiikkiluvat.fi
Tietoja julkaisijasta
Musiikin Satama / Keilasatama 2 A
02150 ESPOO
Mediayhteydenotot: +358 50 325 10 73https://www.gramex.fi
GT Musiikkiluvat on Gramexin ja Teoston yhteisyritys, joka vastaa taustamusiikkipalveluiden tarjoamisesta yrityksille ja auttaa niitä kasvattamaan liiketoimintaansa tunnetun musiikin avulla. Musiikkilupien keräämät lupamaksut tilitetään Teoston ja Gramexin kautta musiikin tekijöille, esittäjille ja tuottajille.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Gramex äänitemusiikin tekijänoikeusjärjestö ry
GramexPress tutki: Viime vuonna ennätysmäärä ilmoitettuja biisejä21.2.2024 08:30:00 EET | Tiedote
Gramexin tilastojen mukaan Suomessa ilmoitettiin huippumäärä biisejä vuonna 2023. Viime vuonna ääniteilmoituksella raportoitujen biisien määrä nousi jopa yli 30 prosentilla verrattuna vuoteen 2022. Yhteensä uusia biisejä ilmoitettiin Gramexille ennätykselliset 21 785 kappaletta.
Last Christmas jatkaa joulun kärkikappaleena20.12.2023 10:00:00 EET | Tiedote
Wham! -yhtyeen Last Christmas oli jälleen joulun 2022 soitetuin kappale kaupallisilla radiokanavilla. Gramexin joulutilasto listaa marras-joulukuun ajalta kaupallisten radioiden kymmenen soitetuinta joululaulua.
Uusi AV Music -palvelu aloittaa Suomessa – helpottaa musiikinkäyttöä av-tuotannoissa24.11.2023 11:00:00 EET | Tiedote
Suomessa aloittaa toimintansa uusi palvelu, joka yhdistää AV-tuotantojen tekijät ja musiikkioikeuksien haltijat. Palvelussa av-tuotantojen tekijät voivat kertoa, mihin kappaleisiin haluavat käyttöoikeudet, ja AV Music yhdistää tuotantojen tekijät musiikkioikeuksien haltijoihin.
Vuoden musiikkioivallus -palkinto Hetki lyö -elokuvalle31.8.2023 20:30:00 EEST | Tiedote
Hetki lyö -rikoselokuva on palkittu tänään Vuoden musiikkioivallus -palkinnolla audiovisuaalisen alan Screen Helsinki -tapahtumassa. Palkinnolla nostetaan esiin innovatiivista ja kekseliästä musiikinkäyttöä elokuvissa ja tv-sarjoissa.
Kesän kärki kotimainen: Ylivoimainen oli ylivoimainen22.8.2023 09:59:29 EEST | Tiedote
Päättyvän kesän kolme soitetuinta kappaletta kaupallisilla radiokanavilla olivat kaikki kotimaisia. Ylivoimaisesti soitetuin kappale kesä-heinäkuussa oli Kuumaa-yhtyeen Ylivoimainen. Tekijänoikeusjärjestö Gramexin kesätilasto listaa kesäkuun alusta elokuun alkuun kymmenen soitetuinta kappaletta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme