Korkein hallinto-oikeus

Korkein hallinto-oikeus ei tutki ilmastovalitusta

Jaa
Korkein hallinto-oikeus ei tutkinut ympäristöjärjestöjen valitusta, jonka mukaan valtioneuvosto olisi laiminlyönyt velvollisuutensa päättää ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi tarpeellisista lisätoimista.

Asiassa oli kysymys valtioneuvoston päätöksen valituskelpoisuudesta eli siitä, oliko päätöksestä ylipäätään mahdollista tehdä valitus tuomioistuimeen. Korkein hallinto-oikeus arvioi päätöksen valituskelpoisuutta ilmasto-oikeudellisessa asiayhteydessä tavanomaista laajemmin katsoen kuitenkin, että ilmastovuosikertomukseen sisältyvät valtioneuvoston ratkaisut eivät tässä vaiheessa sisältäneet valituskelpoista hallintopäätöstä.

Valtioneuvosto oli antanut eduskunnalle ilmastolain mukaisen ilmastovuosikertomuksen lokakuussa 2022. Vuosikertomukseen ei sisältynyt erillistä tarkastelua lisätoimista lain tavoitteiden saavuttamiseksi.

Suomen luonnonsuojeluliitto ry ja Greenpeace Norden valittivat päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Järjestöjen mukaan lisätoimien tarve oli ilmeinen, koska kesäkuussa 2022 saadut Tilastokeskuksen ennakkotiedot osoittivat maankäyttösektorin muuttuneen vuonna 2021 ensimmäistä kertaa nielusta päästölähteeksi. Arvion puuttuminen ilmastovuosikertomuksesta osoitti järjestöjen mukaan, että valtioneuvosto olisi tosiasiallisesti päättänyt lisätoimien olevan tarpeettomia ja että valtioneuvosto ei muuttaisi aiemmin hyväksyttyä maankäyttösektorin ilmastosuunnitelmaa.

Korkein hallinto-oikeus totesi, että ilmastonmuutos on parhaan tieteellisen tiedon perusteella ihmiskunnan kohtalonkysymys, joka uhkaa nykyisen ja tulevien sukupolvien elinehtoja maapallolla, ellei pikaisiin ja tehokkaisiin toimenpiteisiin ryhdytä. Toimien lykkääminen siirtää vastuuta tulevaisuuteen ja vaikeuttaa Pariisin sopimuksessa tavoitellun enintään 1,5 asteen lämpötilan nousun saavuttamista. Ensisijainen vastuu kansainvälisten velvoitteiden täyttämisestä on demokraattisesti valituilla poliittisilla päätöksentekijöillä. Tuomioistuinten asiana sen sijaan on muutoksenhaun kautta varmistaa, että poliittisten päätöksentekijöiden ratkaisut ovat lainmukaisia eivätkä estä ihmis- ja perusoikeuksien toteutumista.

Korkein hallinto-oikeus katsoi, että tuomioistuin voisi arvioida valtioneuvoston päätöksenteon lainmukaisuutta järjestöjen tarkoittamalla tavalla sellaisessa passiivisuutta osoittavassa tilanteessa, että päätöksen tekemättä jättäminen tuossa vaiheessa johtaisi ilmastolain vastaiseen lopputulokseen tai että valtioneuvoston tosiasiallinen toiminta osoittaisi, ettei sillä ole tarkoitusta tehdä asianmukaisia päätöksiä ilmastolain tavoitteiden ja velvoitteiden saavuttamiseksi riittävän nopealla aikataululla. Koska maankäyttösektorin suunnittelujärjestelmä oli vasta samana vuonna vähän ennen ilmastovuosikertomuksen antamista otettu ilmastolakiin ja koska lisätoimien tarvetta oli ryhdytty arvioimaan, asiassa ei voitu päätellä, että valtioneuvosto olisi ilmastovuosikertomuksen antaessaan lainvastaisestilaiminlyönyt noudattaa ilmastolain tavoitteita ja velvoitteita.

Ratkaisusta äänestettiin. Korkeimman hallinto-oikeuden vähemmistö olisi tutkinut valituksen.

KHO 2023:62

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Korkein hallinto-oikeus
Korkein hallinto-oikeus
Paasivuorenkatu 3 / Paasivuorigatan 3
00530 Helsinki / Helsingfors

029 56 40200http://www.kho.fi

Korkein hallinto-oikeus (KHO) käyttää ylintä tuomiovaltaa hallintolainkäyttöasioissa. Suurin osa korkeimmassa hallinto-oikeudessa ratkaistavista asioista tulee valituksina muista hallintotuomioistuimista. KHO:n päätöksistä ei voi valittaa. www.kho.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Korkein hallinto-oikeus

KHO:n muu päätös, joka koskee tupakkalain mukaista valvontamaksua (maksuvelvollisuus ja valvontamaksun palautus)8.5.2025 09:35:41 EEST | Päätös

Korkein hallinto-oikeus myönsi tupakkalain mukaista valvontamaksua koskevassa asiassa valitusluvan ja tutki asian. KHO kumosi hallinto-oikeuden ja sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston (Valvira) päätökset. Valvira velvoitetaan palauttamaan yhtiölle sen suorittama valvontamaksu. Valvira oli määrännyt yhtiölle maksettavaksi 70 000 euroa tupakkalain 91 §:n 4 momentissa tarkoitettuna vuoden 2022 valvontamaksuna. Korkeimman hallinto-oikeuden päätös on kokonaisuudessaan luettavissa korkeimman hallinto-oikeuden internetsivustolla. KHO 8.5.2025 T 1008

KHO:n ennakkopäätös, joka koskee ympäristönsuojelulain mukaista hallintopakkoasiaa24.4.2025 09:21:59 EEST | Päätös

Asunto Oy X oli ottanut käyttöön ilmavesilämpöpumpun öljylämmityksen rinnalle lämmittämään rivitalon käyttö- ja lämmityskiertovettä. Ilmavesilämpöpumpun ulkoyksikkö oli korkeudeltaan 1,35 metriä ja leveydeltään 0,95 metriä. Ulkoyksikkö oli asennettu jalustalle rivitalon ulkoseinään siten, että se sijaitsi noin viiden metrin etäisyydellä naapurikiinteistön rajasta ja noin 35 metrin etäisyydellä naapurikiinteistöllä sijaitsevasta asuinrakennuksesta.

KHO:n muut päätökset, jotka koskevat puolustus- ja turvallisuushankintoja22.4.2025 13:58:54 EEST | Päätös

Korkein hallinto-oikeus on julkaissut kaksi ns. muuta päätöstä, jotka koskevat puolustus- ja turvallisuushankintoja. Päätökset ovat luettavissa korkeimman hallinto-oikeuden verkkosivuilla alla olevien linkkien kautta. KHO 17.4.2025 T 878 Puolustus- ja turvallisuushankinta (viisumitietojärjestelmään liittyvät palvelut) KHO 17.4.2025 T 879 Puolustus- ja turvallisuushankinta (hinattavat sähkövoimakoneet)

KHO:n ennakkopäätös, joka koskee arvonlisäveroa (alueellinen soveltamisala)22.4.2025 13:50:47 EEST | Päätös

A Oy suunnitteli Suomen talousvyöhykkeellä toteutettavaa tuulipuistohanketta. Yhtiö osti tuulipuistohanketta varten palveluja ulkomaisilta palveluntarjoajilta, joilla ei ollut kiinteää toimipaikkaa Suomessa. Palveluissa oli kyse tuulipuistoalueeseen kohdistuvista tutkimus- ja analyysipalveluista. Kyse oli muun muassa sen selvittämisestä, millaisia vaikutuksia tuulipuiston rakentamisella olisi merenpohjan sedimentteihin, sekä geologisten olosuhteiden ja uhkien selvittämisestä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye