Pohjois-Savossa käynnissä ennätysmäärä vesistökunnostushankkeita
Viime syksynä haussa olleet valtion harkinnanvaraiset vesistökunnostusavustukset innostivat jälleen uusiahanketoimijoita ryhtymään vesistökunnostushankkeisiin. Uusia kunnostushankkeita on käynnistynyt kuluvan 2023 vuoden aikana yhdeksän kappaletta. Lisäksi yhdessä pohjavesialueiden suojelusuunnitelmahankkeessa on myös työt aloitettu ja yksi hanke sai lisärahoitusta hankkeen loppuunsaattamiseksi. Aiempien vuosien 2021 ja 2022 aikana käynnistyneitä hankkeita on käynnissä 23, joten erilaisia kunnostustoimia vesistöjen tilan parantamiseksi tehdään tämän vuoden aikana yhteensä 32:ssa eri hankkeessa.
Pohjois-Savon ELY-keskuksen vesienhoidon asiantuntija Sanna Katajamäki kertoo, että tänä vuonna avustuksia myönnettiin pääosin järvikunnostuskohteiden suunnittelu- ja toteutushankkeisiin.
- Avustusta saaneissa hankkeissa toteutetaan entistä enemmän valuma-alueen toimenpiteitä, kuten kosteikkokohteiden suunnittelua ja toteutusta. Myös hoitokalastus kunnostustoimenpiteenä sisältyy useaan hankkeeseen. Lisäksi hankkeisiin sisältyy vesistöjen tilan seurantaa, tarkentavien selvitysten laadintaa sekä viestintää muun muassa maa- ja metsätalouden vesiensuojelutoimenpiteistä. Hankkeiden koko ja laajuus vaihtelevat, mutta jokaisen avustusta saaneen hankkeen taustalla on vesienhoitoon liittyvä tavoite vesien tilan parantamisesta, Katajamäki kertoo hankkeiden sisällöistä.
Avustusta hankkeille myönnettiin tänä vuonna yhteensä noin 189 000 euroa sekä ympäristöministeriön että maa- ja metsätalousministeriön avustusmäärärahoista. Ympäristöministeriön Vesiensuojelun tehostamisohjelman tavoitteena on ollut lisätä vesistökunnostushankkeita sekä tukea asiantuntijaverkostojen toimintaa ja näin saada aikaan vaikuttavia vesien tilaa parantavia hankkeita. Vesiensuojelun tehostamisohjelma jatkuu vuoden 2023 loppuun saakka ja jatko-ohjelman valmistelu on käynnissä. Vuosina 2021–2023 avustusta saaneet, parhaillaan käynnissä olevat kunnostushankkeet käyvät ilmi liitteenä olevasta kartasta sekä hankelistauksesta.
Uusi haku aukeaa jälleen loppusyksyllä - On aika aloittaa kunnostushankkeen valmistelu
Seuraava vesistökunnostusavustusten hakuaika on 17.10.-30.11.2023. Avustusta voidaan myöntää yleishyödyllisiin kunnostushankkeisiin, joissa ensisijaisena tavoitteena ovat konkreettiset vesistön tilaa parantavat toimenpiteet. Kohdevesistön tulee olla hyvää huonommassa tilassa tai tilan säilymiseen tulee kohdistua riski. Pohjois-Savon vesienhoidon toimenpideohjelmasta voi tarkistaa, onko vesistö ollut tarkastelussa vedenlaatutekijöiden, kuormituksen ja mahdollisten kunnostustoimenpiteiden osalta jo entuudestaan. Sähköinen toimenpideohjelma löytyy osoitteesta:
https://www.etpo.fi/pohjois-savo
Tässä vaiheessa kesää on hyvä tarkkailla omaa koti- tai mökkivesistöä. Yhteistyössä muiden vesistönkäyttäjien, ranta-asukkaiden ja vesialueen omistajien kanssa kannattaa pohtia mahdollista kunnostustarvetta ja -toimenpiteitä ja ottaa yhteyttä asiantuntijoihin. Apua lähtötietojen selvittämiseksi ja kunnostusajatusten tueksi on tarjolla Pohjois-Savon ELY-keskuksen ja Savo-Karjalan vesiensuojeluyhdistys ry:n toteuttaman yhteistyön kautta. Olemalla yhteydessä heti alkuvaiheessa asiantuntijoihin, voidaan suunnata toimenpiteet keskeisimpiin asioihin ja ongelmallisimpiin kohteisiin. Yhteistyökokeilu on rahoitettu ympäristöministeriön vesiensuojelun tehostamisohjelmasta ja kokeilu jatkuu vuoden 2024toukokuuhun saakka. Hanketoimijoille apu on maksutonta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sanna Katajamäki, vesienhoidon asiantuntija, 0295 026 804, sanna.katajamaki(at)ely-keskus.fi
Veli-Matti Vallinkoski, johtava vesienhoidon asiantuntija, 0295 026 854, veli-matti.vallinkoski(at)ely-keskus.fi
Savo-Karjalan vesiensuojeluyhdistys ry:
Tiina Osmala, hankepäällikkö, 050 306 2595, tiina.osmala(at)vesiensuojelu.fi
Jukka Koski-Vähälä, toiminnanjohtaja, 0500-848171, jukka.koski-vahala(at)vesiensuojelu.fi
Kuvat
Liitteet
Linkit
Tietoja julkaisijasta

PL 2000, Kallanranta 11
70101 Kuopio
0295 026 500http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-pohjois-savo
Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Savon ELY-keskus
Kallaveden vesitilannekatsaus 20.8.2025: Vedenpinta on laskenut purjehduskauden alarajalle21.8.2025 09:53:43 EEST | Tiedote
Kallaveden pinta Itkonniemen asteikolla on N2000+ 81,75, joka on vesiluvan mukaisen purjehduskauden alarajan korkeus. Keskimääräisen ennusteen mukaan vedenpinta laskee edelleen noin 5 cm ja alin korkeus saavutettaneen syyskuun puolenvälin jälkeen. Sääolosuhteet vaikuttavat merkittävästi siihen miten paljon vedenpinnat tästä vielä laskevat. Kallaveden pinta on ollut koko purjehduskauden keskimääräistä alempana. Tavanomaista matalampi tulvahuippu saavutettiin normaalia aiemmin jo huhtikuun loppupuolella. Tyypillisesti Kallaveden tulvahuippu on ajoittunut kuukautta myöhemmäksi. Lisäksi loppukesän poutainen hellejakso pienensi latvavesiltä tulevaa virtaamaa sekä lisäsi haihdutaa. Edellisen kerran Kallaveden purjehduskauden alaraja alittui selkeästi vuonna 2019. Tuolloin vedenpinta laski alarajan alapuolelle elokuun lopulla saavuttaen alimmillaan tasonsa kuukautta myöhemmin, jolloin vedenkorkeus oli tasolla N2000 +81,65. Kallavesi purkautuu tällä hetkellä pelkästään Karvionkosken ja Naapusk
Joroisvirran reitin padotus- ja juoksutusselvityksestä järjestetään yleisötilaisuus elokuussa19.8.2025 12:33:18 EEST | Tiedote
Pohjois-Savon ELY-keskus tekee Joroisvirran reitille padotus- ja juoksutusselvitystä, jonka tavoitteena on ilmastonmuutokseen varautuminen ja matalista vedenkorkeuksista johtuvien haittojen vähentäminen. Joroisvirran reittiin kuuluvat järvet ovat Maavesi, Monni ja Längelmäenjärvi, Sysmäjärvi ja Paro sekä Jokijärvi ja Kolppa.
Pohjois-Savon vesitilannekatsaus 31.7.202531.7.2025 14:49:48 EEST | Tiedote
Sateinen alkukesä käänsi hetkellisesti Pohjois-Savon järvien vedenpinnat nousuun, mutta heinäkuun hellejakson aikana järvien vedenkorkeudet ovat päätyneet tavanomaista alemmas. Tilanne korostuu säännöstelemättömissä vesistöissä.
Pohjois-Savossa oli kesäkuussa 13 946 työtöntä työnhakijaa22.7.2025 08:01:30 EEST | Tiedote
Pohjois-Savossa oli kesäkuun lopussa 13 946 työtöntä työnhakijaa, mikä on 1 844 työtöntä työnhakijaa enemmän kuin vuosi sitten (15,2 %). Näistä lomautettuja oli 961, mikä on 25 lomautettua enemmän kuin viime vuonna samaan aikaan (2,7 %).
Kesän peltovalvonnat alkavat pian Pohjois-Savossa30.6.2025 09:45:00 EEST | Tiedote
Pohjois-Savossa maatilojen peltotukien valvonnat käynnistyvät heinäkuun alussa. Peltovalvontaa tullaan tekemään noin 2 %:lle tiloista, joka tarkoittaa noin 70 tilaa. Vaikeasti torjuttavat ja tehokkaasti leviävät rikkakasvit ovat ikäviä kavereita viljelykasvustoissa. Vipu-mobiili on viljelijän tärkeä työkalu maataloustukien hallinnassa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme