
Vihdissä iloitaan Tunnin junan pääsystä hallitusohjelmaan
Tunnin juna -hankkeen pääsy tänään perjantaina julkistettuun hallitusohjelmaan varmistaa Vihdille ja kaikille radanvarren kunnille tärkeän ratahankkeen etenemistä suunnitellussa aikataulussa. Tunnin junan raideyhteys synnyttää Etelä-Suomeen 1,5 miljoonan ihmisen yhtenäisen työssäkäyntialueen, mikä vauhdittaa sen varrella olevien kuntien sekä koko Suomen talouskasvua.

- Turun tunnin juna on Vihdin kehitykselle erittäin merkittävä hanke, sillä raideyhteys kytkee kunnan entistäkin tiiviimmin osaksi pääkaupunkiseudun työssäkäyntialuetta. Olemme tukeneet aktiivisesti hankkeen toteutumista ja pyrkineet vaikuttamaan muun muassa maanhankinnan ja kaavoituksen keinoin siihen, että Vihti on valmis radan rakentumiseen. Seuraava tärkeä toimenpide on varmistaa hankkeelle maksimaalinen CEF-rahoitus Euroopan Unionilta, toteaa kunnanjohtaja Erkki Eerola. - Tutustumme Vihdissä huolella hallitusohjelman kaikkiin kirjauksiin ja niiden vaikutuksiin kokoisiimme kuntiin.
Raideinvestoinnit synnyttävät kestävää yhdyskuntarakennetta ja tukevat myös ilmastotyötä, kun junasta tulee yhä useammalle radanvarren asukkaalle aito vaihtoehto autoilun sijaan. Tunnin junan rakentumisen myötä matka Turun ja Helsingin välillä vertautuu matkustukseen pääkaupunkiseudun sisällä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Erkki EerolaKunnanjohtaja
Puh:044 467 5231erkki.eerola@vihti.fiKuvat

Linkit
Vihdin kunta - Koti lähellä kaikkea
Vihdin kunta sijaitsee 45 minuutin ajomatkan päässä Helsingistä, Turun moottoritien ja valtatie 25:n risteyskohdassa. Vihdissä asuu lähes 30 000 asukasta ja yrityksiä on noin 3 000. Kunnan päätaajama on Nummela. Vihdin historia ulottuu yli 500 vuoden päähän.
Luonto on Vihdissä aina lähellä. Suurin osa Nuuksion kansallispuistosta sijaitsee Vihdissä, kunnan tärkein vesistö Hiidenvesi on osa Etelä-Suomen laajinta vesistöaluetta ja Salpausselkään kuuluva Nummelan harju kulkee kunnan läpi. Vihdin moni-ilmeinen luonto tarjoaa erinomaiset ulkoilu- ja liikuntamahdollisuudet.
Lisätietoja: vihti.fi ja visitvihti.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihdin kunta
Vihdin kunta korkeakouluyhteistyöhön Helsingin yliopiston kanssa20.12.2024 13:57:09 EET | Tiedote
Vihdin kunta ja Helsingin yliopisto ovat solmineet viisivuotisen yhteistyösopimuksen, joka tukee kunnan kehittämistä ja kuntastrategiassa asetettujen tavoitteiden toteutumista. Sopimuksen keskeiset sisällöt liittyvät uusien näköalojen ja oivallusten tuomiseen kunnan kehittämiseen, tutkitulla tiedolla johtamiseen sekä myönteisen ja erottuvan kuntamielikuvan ja elinvoiman vahvistamiseen.
Aleksi Mäkelälle puu Menestyjien puistoon Vihdissä – Vuoden liikuntateko -palkinnon saa Kunnon Miehet8.10.2024 15:35:08 EEST | Tiedote
Vihdin Nummelassa sijaitsevaan Menestyjien puistoon istutetaan puu muun muassa Häjyt-, Matti- ja Rööperi-menestyselokuvistaan tunnetulle Aleksi Mäkelälle. Perinteistä yleisötilaisuutta ei tänä vuonna järjestetä keskiviikolle ennustetun huonon sään vuoksi, mutta uutta puuta pääsee ihastelemaan puistossa 9. lokakuuta alkaen.
Positiivisen Potentiaalin Paula Mäkelä Vihti-rakkauden lähettilääksi31.5.2024 14:16:07 EEST | Tiedote
#vihtirakkaudenkesä-somekampanja kunnan Instagramissa
Vihdin Teatteri kantaesittää Anssi Kelan musiikkiin pohjautuvan näytelmän kesällä 202420.11.2023 15:18:53 EET | Tiedote
Parasta aikaa -nimeä kantava musiikkinäytelmä saa ensi-iltansa 9.7.2024. Liput kesän näytöksiin nyt myynnissä. Musiikkinäytelmän ensimmäinen casting -tilaisuus pidetään 3.12. klo 11.00 Nummelassa.
Taide- ja musiikkifestivaali Nummela Art Nightin vuoden 2023 korkeatasoinen ja monipuolinen taidekattaus on nyt valmis14.9.2023 17:53:57 EEST | Tiedote
Pimeän vuodenajan valo- ja väripilkku Nummela Art Night saapuu ilahduttamaan taiteenystävien syksyä jo kolmannen kerran 7. lokakuuta. Tänä syksynä tapahtumassa nähdään muun muassa juuri uuden Joka päivä jotain katoaa -albuminsa julkaissut, Emma -pystejä ja platinamyyntejä urallaan kahminut, vaihtoehtoräppäri ja runoilija Paperi T, jazzista ja fuusiomusiikista inspiroituva energinen indierokkari Arppa & Reporters -erikoiskokoonpanonsa kera, Lauri Haav, Isaac Sene, moshimoshi, Knife Girl, Mura, Michael Bleu, Suhina Kollektiivi, Irene Kostas ja Antti Kneckt.