KHO:sta Euroopan ylimpien hallintotuomioistuinten yhdistyksen puheenjohtaja
Puheenjohtajakaudella 27.6.2023–28.5.2025 järjestetään kaikkiaan kuusi seminaaria, joista kaksi Suomessa. Puheenjohtajuus kiertää yhdistyksen jäsentuomioistuimilla. Korkeimmalle hallinto-oikeudelle puheenjohtajuus siirtyi Italian ylimmältä hallintotuomioistuimelta, Consiglio di Statolta.
ACA-Europen toiminta painottuu ylimpien hallintotuomioistuinten toimivaltaan kuuluvan unionin oikeuden täytäntöönpanoon liittyvään analysointiin ja tietoisuuden kasvattamiseen. Tehtävänä on varmistaa unionin oikeuden yhdenmukainen soveltaminen Euroopan unionin alueella. ACA-Europen toimintaan osallistumisella on koko Euroopan oikeusvaltioperiaatetta ylläpitävä merkitys.
- Juuri päättyneellä Italian puheenjohtajuuskaudella ACA-Europen toiminnassa painottui kansallisten ylimpien hallintotuomioistuinten toiminnan vertailu. Suomen puheenjohtajakaudella puolestaan keskitytään ylimpien hallintotuomioistuinten vuoropuheluun unionin tuomioistuimen kanssa sekä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisutoiminnan kansallisiin vaikutuksiin. Näkökulma ikään kuin vaihtuu horisontaalisesta vertikaaliseksi, kertoo korkeimman hallinto-oikeuden presidentti Kari Kuusiniemi.
Kaksivuotiskautensa aikana puheenjohtajatuomioistuin suunnittelee ACA-Europen seminaarien teemat ja käsiteltävät asiat. Korkein hallinto-oikeus on valmistellut puheenjohtajakauden ohjelman yhteistyössä Ruotsin korkeimman hallinto-oikeuden kanssa. Yhteistyökumppaneita ovat lisäksi seminaareja alkaneella puheenjohtajakaudella järjestävät Kroatian, Ranskan ja Alankomaiden ylimmät hallintotuomioistuimet.
- Odotan innolla Ruotsin korkeimman hallinto-oikeuden isännöimältä, Suomen ACA-Europen puheenjohtajakauden ensimmäiseltä seminaarilta hyviä keskusteluja. Tukholmassa 9.-10. lokakuuta järjestettävän seminaarin aiheena on kansallisten hallintotuomioistuimien EU-tuomioistuimelle esitetyt ennakkoratkaisupyynnöt ja niihin liittyvät käytännöt, kertoo Ruotsin korkeimman hallinto-oikeuden presidentti Helena Jäderblom.
Puheenjohtajakauden painopisteet
Puheenjohtajakaudella järjestettävien seminaarien yhtenä keskeisenä teemana on kansallisten tuomioistuinten ratkaisujen analysointi Euroopan unionin tuomioistuimen ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön osalta.
- Painopiste on kansallisten tuomioistuinten ennakkoratkaisuihin liittyvissä menettelyissä, kuten ennakkoratkaisupyynnön harkinnassa ja siihen saadun ratkaisun täytäntöönpanossa. Tarkastelemme myös unionin oikeuskäytännön soveltamista niissä tapauksissa, joissa ennakkoratkaisupyyntöä ei katsota tarpeelliseksi. Uutena ulottuvuutena tarkasteluun tulee myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen neuvoa-antavaa lausuntoa koskeva menettely, korostaa Kuusiniemi.
Toisena merkittävänä puheenjohtajakauden teemana selvitetään kansallisen perustuslain vaikutusta kunkin maan ylimmän tuomioistuimen ratkaisuihin. Tarkoituksena on muun ohella arvioida, onko perustuslailla samankaltaista tulkintavaikutusta kuin EU-direktiiveillä.
ACA-Europe pähkinänkuoressa
Association of Councils of State and Supreme Administrative Jurisdictions of the European Union (ACA-Europe) on vuonna 2001 perustettu Euroopan unionin jäsenvaltioiden ylimpien hallintotuomioistuinten ja Euroopan unionin tuomioistuimen välinen yhdistys. Lisäksi siihen kuuluvat vieraina Yhdistyneen kuningaskunnan, Norjan ja Sveitsin ylimmät tuomioistuimet sekä tarkkailijoina Albanian, Montenegron, Serbian ja Turkin ylimmät tuomioistuimet hallintolainkäyttöasioissa. ACA-Europe-verkostoon kuuluu Euroopan unionin tuomioistuimen lisäksi kaikkiaan 34 Euroopan maata.
Yhdistyksen tavoitteena on edistää Euroopan ylimpien hallintotuomioistuinten tuomareiden ymmärrystä unionin oikeudesta ja muiden ylimpien hallintotuomioistuinten toiminnasta niiden soveltaessa toimivaltaansa kuuluvaa unionin oikeutta. ACA-Europe järjestää seminaareja ja tekee oikeuskäytäntöön liittyvää tutkimusta. Toimintaan sisältyy myös tuomareiden vaihto-ohjelma sekä julkisen tietokannan ylläpito jäsentuomioistuinten unionin oikeutta koskevista päätöksistä. Yhdistyksen sihteeristö on Brysselissä, Belgiassa.
Lisätietoja
Suomen puheenjohtajakauden ohjelma (englanniksi)
ACA-Europe-yhdistyksen sivusto (englanniksi)
Yhteyshenkilöt
Jaana Lappalainenviestintäpäällikkö / kommunikationschefkorkein hallinto-oikeus / högsta förvaltningsdomstolen
Puh:029 5640 259etunimi.m.sukunimi@oikeus.fiTietoja julkaisijasta

Paasivuorenkatu 3 / Paasivuorigatan 3
00530 Helsinki / Helsingfors
029 56 40200http://www.kho.fi
Korkein hallinto-oikeus (KHO) käyttää ylintä tuomiovaltaa hallintolainkäyttöasioissa. Suurin osa korkeimmassa hallinto-oikeudessa ratkaistavista asioista tulee valituksina muista hallintotuomioistuimista. KHO:n päätöksistä ei voi valittaa. www.kho.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Korkein hallinto-oikeus
KHO:n muu päätös, joka koskee tupakkalain mukaista valvontamaksua (maksuvelvollisuus ja valvontamaksun palautus)8.5.2025 09:35:41 EEST | Päätös
Korkein hallinto-oikeus myönsi tupakkalain mukaista valvontamaksua koskevassa asiassa valitusluvan ja tutki asian. KHO kumosi hallinto-oikeuden ja sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston (Valvira) päätökset. Valvira velvoitetaan palauttamaan yhtiölle sen suorittama valvontamaksu. Valvira oli määrännyt yhtiölle maksettavaksi 70 000 euroa tupakkalain 91 §:n 4 momentissa tarkoitettuna vuoden 2022 valvontamaksuna. Korkeimman hallinto-oikeuden päätös on kokonaisuudessaan luettavissa korkeimman hallinto-oikeuden internetsivustolla. KHO 8.5.2025 T 1008
KHO:n ennakkopäätös, joka koskee ulkomaalaisasiaa25.4.2025 09:27:20 EEST | Päätös
Maahanmuuttovirasto ei ollut myöntänyt perheenkokoajan alaikäisille lapsenlapsille ja näiden äidille oleskelulupia. Maahanmuuttovirasto oli katsonut muun ohella, että lapsenlasten äiti, eli perheenkokoajan miniä, ei ollut ulkomaalaislaissa tarkoitettu perheenkokoajan muu omainen. Tämän vuoksi myöskään lapsenlapsille ei voitu myöntää muun omaisen oleskelulupaa.
KHO:n ennakkopäätös, joka koskee ympäristönsuojelulain mukaista hallintopakkoasiaa24.4.2025 09:21:59 EEST | Päätös
Asunto Oy X oli ottanut käyttöön ilmavesilämpöpumpun öljylämmityksen rinnalle lämmittämään rivitalon käyttö- ja lämmityskiertovettä. Ilmavesilämpöpumpun ulkoyksikkö oli korkeudeltaan 1,35 metriä ja leveydeltään 0,95 metriä. Ulkoyksikkö oli asennettu jalustalle rivitalon ulkoseinään siten, että se sijaitsi noin viiden metrin etäisyydellä naapurikiinteistön rajasta ja noin 35 metrin etäisyydellä naapurikiinteistöllä sijaitsevasta asuinrakennuksesta.
KHO:n muut päätökset, jotka koskevat puolustus- ja turvallisuushankintoja22.4.2025 13:58:54 EEST | Päätös
Korkein hallinto-oikeus on julkaissut kaksi ns. muuta päätöstä, jotka koskevat puolustus- ja turvallisuushankintoja. Päätökset ovat luettavissa korkeimman hallinto-oikeuden verkkosivuilla alla olevien linkkien kautta. KHO 17.4.2025 T 878 Puolustus- ja turvallisuushankinta (viisumitietojärjestelmään liittyvät palvelut) KHO 17.4.2025 T 879 Puolustus- ja turvallisuushankinta (hinattavat sähkövoimakoneet)
KHO:n ennakkopäätös, joka koskee arvonlisäveroa (alueellinen soveltamisala)22.4.2025 13:50:47 EEST | Päätös
A Oy suunnitteli Suomen talousvyöhykkeellä toteutettavaa tuulipuistohanketta. Yhtiö osti tuulipuistohanketta varten palveluja ulkomaisilta palveluntarjoajilta, joilla ei ollut kiinteää toimipaikkaa Suomessa. Palveluissa oli kyse tuulipuistoalueeseen kohdistuvista tutkimus- ja analyysipalveluista. Kyse oli muun muassa sen selvittämisestä, millaisia vaikutuksia tuulipuiston rakentamisella olisi merenpohjan sedimentteihin, sekä geologisten olosuhteiden ja uhkien selvittämisestä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme