Asuntomessut nosti Loviisan näkyvästi Suomen kartalle – moni messuilla käynyt voisi jopa harkita muuttavansa kaupunkiin
Loviisan tavoitteena oli Asuntomessujen kautta tehdä kaupunkia tutuksi suomalaisille. Tavoite täyttyi, sillä noin puolet messukävijöistä vieraili messujen aikana ensimmäistä kertaa Loviisassa.

Eilen päättyneillä Asuntomessuilla Loviisassa kauniit kodit ja Kuningattarenrannan alueelta avautuva maalauksellinen merimaisema tekivät messuvieraisiin vaikutuksen.
Messukävijöille tehdyn asiakaskyselyn avoimissa palautteissa kokemusta kuvaillaan mm. näin:
"Poikkeuksellisen hienot Asuntomessut! Merellisyys, kalliot ja männyt loivat upean ympäristön ja se, että useista kohteista näkyi sekä meri, että Loviisan upea vanhakaupunki ja kirkko."
"Upeat kohteet, joista saa paljon inspiraatiota rakentamiseen, remontointiin, sisustamiseen ja pihasuunnitteluun." "Sopivan kokoinen alue, ei vienyt koko päivää kiertää."
Asuntomessuilla Loviisassa vieraili kuukauden aikana alustavien tietojen mukaan yhteensä 107 000 ihmistä. Tiedot tarkentuvat vielä loppuraportissa, joka julkaistaan lokakuun loppuun mennessä.
Loviisa teki vaikutuksen kävijöihin
Loviisan tavoitteena oli messuhankkeen avulla lisätä kaupungin tunnettuutta ja vetovoimaa. Puolet messuvieraista kertoikin tutustuneensa Asuntomessualueen lisäksi myös Loviisan kaupunkiin. Joka toiselle messukävijälle vierailu Loviisaan oli ensimmäinen laatuaan ja kaupungin tarjonta sai kävijöiltä hyvää palautetta.
Asuntomessujen kävijäkyselyyn on tähän mennessä vastannut lähes 9000 ihmistä. Heistä 16 % kertoo, että haluaisi muuttaa tai voisi harkita muuttavansa Loviisaan.
“Loviisa on saanut valtavasti positiivista näkyvyyttä valtakunnallisessa mediassa. Se on tärkeää, mutta vielä enemmän lämmittää messukävijöiden antama todella hyvä palaute kaupungistamme. Loviisa on varmasti paljon enemmän ihmisten mielessä, kun he miettivät kotimaan matkailukohdetta tai jopa paikkakuntaa mihin asettua”, toteaa Loviisan kaupunginjohtaja Jan D. Oker-Blom tyytyväisenä.
Kuningattarenrannan messualueella alkaa nyt paljon odotettu arki. Asukkaat pääsevät muuttamaan uusiin koteihinsa lähipäivinä. Uusi asuinalue ja erityisesti sen puistot ilahduttavat jatkossakin myös kaupunkilaisia ja Loviisassa vierailevia.
"Alueella on kaikkiaan 7 hehtaaria viher- ja puistoaluetta. Uusi ekologinen Kruunupuisto pitkospuineen on upea elämys ja kelluva Kruununsilta lyhentää huomattavasti etäisyyksiä keskustan ja uuden asuinalueen välillä", iloitsee Loviisan projektipäällikkö Niina Okkonen.
Kävijätyytyväisyys korkealla tasolla
Asuntomessujen kävijätyytyväisyys on erittäin korkealla tasolla. Keskimäärin puolet asiakaskyselyyn vastanneista messuvieraista antoi kokemukselleen arvosanan 10 tai 9.
"Asiakkaiden tyytyväisyys on meille aina kävijämäärääkin tärkeämpi kriteeri, kun arvioimme messujen onnistumista. Olemme erittäin iloisia tästä tuloksesta", kertoo Suomen Asuntomessujen toimitusjohtaja Anna Tapio.
Asuntomessut tarjoaa elämyksellisen tavan hakea inspiraatiota omaan asumiseen. Tapio uskoo, että tällä on suuri merkitys juuri nyt, kun rakennusala kärsii laskusuhdanteesta.
"Uusien rakennuslupien määrä on laskenut yli 50% viime vuoteen verrattuna. Moni rakennusprojekti on odotustilassa, mutta Asuntomessuille tullaan tekemään suunnitelmia ja hakemaan ideoita tulevaisuuden varalle. Messuvierailu auttaa luomaan uskoa tulevaan ja konkretisoi omia valintoja", Tapio iloitsee.
Messutunnelmointi jatkuu netissä ja televisiossa
Vaikka Asuntomessutapahtuma Loviisassa on päättynyt, messukoteihin pääsee edelleen vierailulle virtuaalisesti. Kohteisiin voi palata sekä uudessa Asuntomessut-sovelluksessa, että Asuntomessujen nettisivujen kautta löytyvillä virtuaalisilla Asuntomessuilla.
Yhä useampi laajentaakin elämystään digitaalisille alustoille. Virtuaalikierroksilla Loviisan messukodeissa on jo nyt käyty lähes 80 000 kertaa. Messuaikana virtuaalisisällöt ovat olleet tarjolla lipun ostaneille. Ne muuttuvat avoimiksi kaikille elokuun toisella viikolla.
Asuntomessukotien ihastelu jatkuu myös televisiossa. Suosittu Huvila & Huussi Asuntomessuilla -ohjelma syventyy tuttuun tapaan messujen helmiin neljän erikoisjakson verran Nelosella ja Ruudussa 22.8. alkaen.
Seuraavat Asuntomessut järjestetään Oulussa heinä-elokuussa 2025.
Bostadsmässan placerade Lovisa på Finlands karta – många som besökte mässan kunde tänka sig att flytta till staden
Lisätiedot ja haastattelut:
Anna Tapio
toimitusjohtaja, Suomen Asuntomessut
anna.tapio@asuntomessut.fi, puh. 040 717 1051
Jan D. Oker-Blom
kaupunginjohtaja, Loviisan kaupunki
jan.d.oker-blom@loviisa.fi, puh. 040 551 7551
Niina Okkonen
Asuntomessujen projektipäällikkö, Loviisan kaupunki
niina.okkonen@loviisa.fi, puh. 044 505 1972
Minna Matintupa
viestintäpäällikkö, Suomen Asuntomessut
viestinta@asuntomessut.fi, 040 779 2101
Tietoja julkaisijasta
Osuuskunta Suomen Asuntomessut on suomalaisen asumisen suunnannäyttäjä, joka järjestää vuosittain kesän kohokohtiin lukeutuvat Asuntomessut.
Asuntomessuilla esitellään toimiviksi ja kestäviksi koettuja ratkaisuja sekä esimerkkejä rakentamiseen ja asumiseen liittyvien uusimpien tutkimusten soveltamisesta käytäntöön.
Asuntomessuja on järjestetty vuodesta 1970 lähtien.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Asuntomessut
Asuntomessut järjestetään vuonna 2027 Riihimäellä kahdella eri asuinalueella13.9.2023 08:00:00 EEST | Tiedote
Riihimäen kaupunki ja Suomen Asuntomessut ovat tehneet varaussopimuksen vuoden 2027 Asuntomessujen järjestämisestä. Asuntomessut jakautuvat Riihimäellä kahdelle erilaiselle asuinalueelle, Jokikylään ja Kokonmäkeen.
Vuoden mallitalo julkistettiin Asuntomessuilla – voittaja on Merenrantojen ekologinen koti Cabin Havsstrand4.8.2023 09:00:00 EEST | Tiedote
Vuoden mallitalon valinnassa tärkeimpinä kriteereinä ovat rakentamisen korkea laatu ja viimeistely. Myös rakennushankkeen turvallisuus ja Asuntomessujen teemojen toteutuminen huomioidaan arvioinnissa.
Utredning: Finskt kunnande inom byggandet av flytande hus väcker intresse utomlands – i Finland har byggandet bromsats upp av bristfälliga instruktioner31.7.2023 10:40:10 EEST | Tiedote
Byggandet av flytande bostäder har i Finland begränsat sig till några enstaka experiment. Detta trots att finskt kunnande inom flytande byggande redan utnyttjas inom exporten. En utredning som Finlands Bostadsmässa har beställt beskriver möjligheterna och utmaningarna för flytande bostadsbyggande i Finland. För att flytande byggande ska bli vanligt i Finland krävs det enligt utredningen tydliga riktlinjer och mer omfattande experiment än tidigare.
Selvitys: Suomalaisosaaminen kelluvien talojen rakentamisessa kiinnostaa maailmalla – kotimaassa alaa jarruttaa ohjeistuksen puute31.7.2023 10:40:10 EEST | Tiedote
Kelluva asuntorakentaminen on Suomessa jäänyt yksittäisten kokeilujen asteelle, vaikka maailmalla suomalaista kelluvan rakentamisen osaamista hyödynnetään jo vientituotteena. Suomen Asuntomessujen teettämä asiantuntijaselvitys kuvaa, millaisia mahdollisuuksia ja haasteita kelluvalle asuinrakentamiselle on Suomessa. Selvityksen mukaan kelluva rakentaminen kaipaisi yleistyäkseen Suomessa yhtenäistä ohjeistusta ja aiempaa laajempia kokeiluja.
Expert study: Finnish know-how in building floating houses is of interest around the world – in Finland, the industry is held back by the lack of guidelines31.7.2023 10:40:10 EEST | Press release
Floating housing construction in Finland has remained at the level of individual experiments, even though Finnish floating construction know-how is already being used as an export product in the world. The expert report commissioned by Finland’s Housing Fair describes what kind of opportunities and challenges there are for floating residential construction in Finland. According to the report, in order for floating construction to become common in Finland, it needs guidelines and more extensive experiments.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme