Kaukojäähdytyksen kulutus nousi ennätyslukemiin Tampereella
Tampereella käytettiin ennätysmäärä kaukojäähdytystä maanantaina 7.8.2023. Järvivedestä jäähdytystä tuottavassa Kaupinojan tuotantolaitoksessa tehoa kuitenkin riittää.
Järvivettä hyödyntävän kaukojäähdytyksen suosio kasvaa jatkuvasti. Maanantaina 7.8.2023 saavutettiin uusi rajapyykki, kun jäähdytystä käytettiin enemmän kuin koskaan aiemmin.
– Tyypillisesti kulutushuiput ovat olleet kesäkuussa juhannuksen tienoilla tai heinäkuun helteiden aikaan. Tänä vuonna se tuli nyt elokuussa, ja samalla rikkoutui kaikkien aikojen ennätys. Jäähdytystehoa tarvittiin noin 23 MWh, kun edellisinä kesänä ennätykset ovat olleet noin 18 MWh, kertoo Tampereen Sähkölaitoksen myyntipäällikkö Samu Lepistö.
Lepistön mukaan ennätykset kertovat etenkin kaukojäähdytyksen kasvavasta suosiosta. Tarve kiinteistöjen jäähdyttämiselle kasvaa, ja miellyttävä sisälämpötila halutaan tuottaa yhä ympäristöystävällisemmin.
– Mitä enemmän luontoarvot ovat esillä, sitä enemmän järvivedellä tuotettu kaukojäähdytys kiinnostaa. Esimerkiksi vuonna 2022 tuotimme kaukojäähdytystä 38 300 MWh. Jos vastaava määrä jäähdytystä olisi tuotettu pelkällä sähköllä, tuotannosta olisi syntynyt hiilidioksidipäästöjä 760 000 kg. Ympäristövaikutus on merkittävä, Lepistö toteaa.
Kaukojäähdytyksen saatavuus parantuu kovaa vauhtia
Kaukojäähdytys tuotetaan Kaupinojalla sijaitsevassa tuotantolaitoksessa, ja jäähdytystä on saatavilla tällä hetkellä Tampereen keskusta-alueella. Jäähdytysverkko kuitenkin laajenee jatkuvasti, ja uutta verkkoa on viime aikoina rakennettu esimerkiksi Hämeenpuistossa ja Kauppakadulla. Tulevaisuudessa verkko laajenee mahdollisesti Särkänniemen ja Niihaman suuntaan.
– Kaupinojan laitoksen nimellinen maksimiteho on 40 MW. Nyt saavutettu ennätys oli siis hieman yli puolet täydestä kapasiteetista. Tällä hetkellä näyttää siltä, että laajenevan verkoston sekä tasaisesti kasvavan kysynnän ansiosta loputkin kapasiteetista tullaan myymään seuraavan 10 vuoden aikana, Lepistö arvioi kasvuvauhtia.
Kaupinojan lisäksi jäähdytystä tuotetaan Kalevan maauimalassa. Kun kaukojäähdytysverkostossa kiertänyt vesi lämpiää jäähdytettävissä kiinteistöissä, se johdetaan takaisin Kaupinojalle uudelleen jäähdytettäväksi. Osa lämmenneestä vedestä johdetaan myös maauimalaan. Uimalan teknisessä tilassa vedestä otetaan ylimääräinen lämpö talteen lämpöpumpulla, ja vesi palaa noin 6-asteiseksi viilenneenä takaisin jäähdytysverkostoon. Talteen otetulla lämmöllä lämmitetään koko Uintikeskusta ja kesäisin myös ulkoaltaita. Matalien tuotantolämpötilojen ansiosta prosessi on erittäin energiatehokas.
Esimerkiksi vuonna 2022 Kalevan uintikeskus tuotti kaukojäähdytystä 1560 MWh eli noin 4 % kaukojäähdytyksen kokonaistuotannosta.
Kaukojäähdytyksellä viilennytään muun muassa Taysissa, Nokia-areenalla ja Torni-hotellissa
Kaukojäähdytyksen käyttö alkoi Tampereella vuonna 2012. Nyt Näsijärven vesi viilentää yhä useampaa tuttua rakennusta. Muun muassa Nokia-areenalla, Tampere-talossa ja Torni-hotellissa kaukojäähdytys on kovassa käytössä kesäkuukausina.
– Myös erityistä toimintavarmuutta edellyttävissä kiinteistöissä kuten sairaaloissa ja datasaleissa kaukojäähdytys on varma ja luotettava valinta. Tampereella se on käytössä esimerkiksi Taysin leikkaussaleissa ja Nokian datasalissa, Samu Lepistä summaa.
Kaukojäähdytys
- Kaukojäähdytys otettiin Tampereella käyttöön vuonna 2012.
- Kaukojäähdytys perustuu tekniikkaan, jolla järviveden viileyttä jaetaan putkiston välityksellä kiinteistöihin.
- Tampereen Sähkölaitoksen jäähdytysverkko on noin 20 kilometriä pitkä.
- Kaukojäähdytettyjä rakennuksia on Tampereella yli 70.
- Verkko sijaitsee Tampereen keskusta-alueella.
- Tampereen Sähkölaitos on Suomen ja Euroopan suurin järvivedellä tuotetun jäähdytyksen toimittaja.
- Kalevan Uintikeskuksen energiaratkaisu palkittiin vuonna 2019 Motivan energianerokas -kilpailussa.
Yhteyshenkilöt
Samu Lepistö
Puh:+358401833814samu.lepisto@sahkolaitos.fiTampereen Sähkölaitos tuottaa sähköä, kaukolämpöä ja kaukojäähdytystä lähes 400 ammattilaisen voimin. Olemme sähköistäneet kaupungin, toimittaneet lämpöä ja energiaa koteihin ja yrityksiin, sekä luoneet ainutlaatuiset puitteet ympäristöystävälliselle ja hintavakaalle elämäntavalle innovaatioiden, rohkeiden investointien ja yhteistyön avulla jo yli 130 vuoden ajan. Tällä hetkellä mahdollistamme hiilineutraalin Tampereen toteutumisen vuoteen 2030 mennessä. Visiomme mukaan vuonna 2040 lämmön tuotantomme on hiilinegatiivista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tampereen Energia Oy
Sähkön hinta nousee syksyä kohti – millainen sähkösopimus kannattaa tehdä nyt?5.9.2023 10:45:00 EEST | Tiedote
Monessa kotitaloudessa pohditaan parhaillaan, minkälaiseen sähkösopimukseen kannattaa tarttua tulevaksi talveksi. Tampereen Energian asiantuntijan mukaan tärkeintä on arvioida sitä, miten hyvin sietää epävarmuutta.
Paavo Knaapista Tammervoiman uusi toimitusjohtaja30.8.2023 13:05:00 EEST | Tiedote
Tammervoima Oy:n hallitus on nimittänyt tänään kokouksessaan Tammervoiman uudeksi toimitusjohtajaksi Tampereen Energian Energia-yksikön johtajan Paavo Knaapin, 42.
Tampereen Sähkölaitos on nyt Tampereen Energia28.8.2023 10:06:18 EEST | Tiedote
Tampereen Sähkölaitos vaihtoi nimensä ja uudisti brändinsä.
Tänään käyttöön vihittävä Naistenlahden biovoimalaitos laskee 20 % koko Tampereen hiilioksidipäästöjä17.5.2023 09:00:00 EEST | Tiedote
Tulevaisuudessa aiomme pienentää päästöjämme entisestään. Visiomme on, että Naistenlahdessa otetaan käyttöön hiilidioksidin talteenottoteknologia, jonka ansiosta kaukolämpö muuttuu hiilinegatiiviseksi vuonna 2040.
Tampereen Sähkölaitos -konsernille hyvä taloudellinen tulos vuodelta 20223.4.2023 11:44:00 EEST | Tiedote
Olemme investoineet uusiutuvaan energiantuotantoon satoja miljoonia euroja vuonna 2010 alkaneen energiakäänteemme jälkeen. Tulokset näkyvät nyt joustavana tuotantorakenteena ja vahvana taloudellisena kehityksenä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme