Ramboll-konsernin liiketoiminta jatkoi kasvuaan ensimmäisellä vuosipuoliskolla
Rambollin orgaaninen kasvu vuoden 2023 ensimmäisellä puolikkaalla oli 9,2 prosenttia. Kasvua siivittivät etenkin uusiutuvaan energiaan ja ympäristöliiketoimintaan liittyvät kestävän kehityksen ratkaisut sekä vahva tulos erityisesti Tanskassa. Rambollilla työskentelee tällä hetkellä maailmanlaajuisesti yli 18 000 työntekijää.
Kansainvälisen suunnittelu- ja konsultointiyhtiö Rambollin kasvu jatkui vuoden 2023 ensimmäisellä puoliskolla. Yhtiön EBITA-marginaali parani vertailuajankohdasta. Yrityksen tilauskanta on vakaa kaikilla markkinoilla, ja konserni odottaa orgaanisen kasvun jatkuvan hyvänä ja koko vuoden voittomarginaalin olevan vähintään viime vuoden tasolla.
- Ramboll-konsernin liikevaihto oli 1 129 miljoonaa euroa vuoden 2023 ensimmäisellä puoliskolla, kasvua 7,1 prosenttia verrattuna viime vuoden vastaavaan ajankohtaan.
- Orgaaninen kasvu oli 9,2 prosenttia (2022: 8,3 %).
- Tulos ennen liikearvopoistoja (EBITA) oli 58,5 miljoonaa euroa ja suhteellinen kannattavuus (EBITA-%) 5,2 prosenttia, kasvua 0,4 prosenttiyksikköä vertailukauteen verrattuna.
- Tilauskanta on noin 1 141 miljoonaa euroa.
ꟷ Olen iloinen, että kasvuvauhti jatkui myönteisenä ensimmäisellä vuosipuoliskolla. Konsernin 9,2 prosentin orgaaninen kasvu ylittää odotuksemme ja voitto on suurempi kuin vertailuajankohtana viime vuonna, vaikkakin hieman odotuksiamme pienempi, konsernin toimitusjohtaja Jens-Peter Saul kertoo.
Tulos saavutettiin huolimatta maailmantalouden epävarmuustekijöistä, joihin kuuluvat korkea inflaatio sekä korkojen ja materiaalikustannusten nousu.
Rambollin liikevaihto Suomessa kasvoi noin 6 prosenttia vertailukauteen verrattuna.
ꟷ Erityisesti vihreän siirtymän ja valmistavan teollisuuden investoinnit sekä raideliikenteen ja muun infran kehityshankkeet ovat tuoneet meille liiketoimintaa. Olemme esimerkiksi mukana useissa uusiutuvan energian hankkeissa. Rakennusalan vaikeudet ovat näkyneet meillä uusien hankkeiden aloitusten lykkääntymisenä, Ramboll Finlandin toimitusjohtaja Maija Jokela sanoo.
ꟷ Vuonna 2022 lanseerattu strategiamme The Partner for Sustainable Change ohjaa meitä parantamaan kestävyysvaikutuksia hankkeissamme, Jens-Peter Saul kertoo. ꟷ Strategialla on ollut keskeinen rooli orgaanisessa kasvussamme, joka on ollut lähellä 10 prosenttia viimeisen puolentoista vuoden aikana. Olen ylpeä yli 18 000 työntekijästämme, jotka ovat sitoutuneet strategiaan. He haastavat vakiintuneita tekemisen tapoja ja omaksuvat uusia, joilla viitoittaa tietä kestävämpään tulevaisuuteen.
Vahvaa kasvua tärkeillä markkinoilla
Konsernin tulokseen vaikutti vahvasti liiketoimintayksiköiden kaksinumeroinen kasvu Tanskassa, Isossa-Britanniassa ja Saksassa. Energia-toimiala tuotti suurimman kasvun, ja myös Ympäristö ja terveys -toimialan tulos oli erityisen hyvä.
ꟷ Tanska on suoriutunut erittäin hyvin sekä kasvun että liikevoiton osalta, mikä on vaikuttanut merkittävästi puolivuotistulokseen, Jens-Peter Saul sanoo ja jatkaa:
ꟷ Energia-toimialamme on kasvanut merkittävästi. Globaali vihreä energiasiirtymä ja Ukrainan sodan vaikutukset energiantuotannon varmuuteen ovat vauhdittaneet energiamarkkinoita, erityisesti meri- ja maatuulivoimaa, Power-to-X- ja hiilidioksidin talteenotto-, hyödyntämis- ja varastointiratkaisuja sekä sähköverkkoihin liittyviä palveluja. Sähköverkot tarvitsevat huomattavia päivityksiä pysyäkseen uusiutuvan energian käytön laajenemisen tahdissa. Näiden kestävien ratkaisujen suurella kysynnällä on ollut myönteinen vaikutus liiketoimintaamme, Jens-Peter Saul toteaa.
Ramboll-konsernin tulostiedote kokonaisuudessaan on luettavissa yhtiön verkkosivuilla www.ramboll.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Toimitusjohtaja Maija Jokela, Ramboll Finland Oy, puh. 040 7541 345
Head of marketing and communications Heta Heino, Ramboll Finland Oy, puh. 040 5604 202
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Ramboll on johtava kestävien kaupunkien ja yhteiskuntien suunnittelu- ja konsultointiyritys. Säätiöomisteisessa yhtiössämme työskentelee yli 18 000 asiantuntijaa globaalisti. Suomessa toimimme maanlaajuisesti 2 500 asiantuntijan voimin. Palvelujamme ovat innovatiiviset ja kestävät ratkaisut kaupunkien, infrastruktuurin, liikenteen, ympäristön ja rakennusten suunnittelussa, rakennuttamisessa, rakentamisessa ja ylläpidossa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Ramboll Finland Oy
Ramboll panostaa teollisuuden palveluihin, nimitti uusia avainhenkilöitä28.8.2023 10:00:00 EEST | Tiedote
Ramboll vahvistaa teollisuudelle suunnattuja projektinjohto-, valvonta-, suunnittelu- ja konsultointipalvelujaan. Yhtiö näkee kasvupotentiaalia isoissa hankekokonaisuuksissa, joihin tarvitaan laaja-alaista osaamista.
Ramboll-konsernin orgaaninen kasvu jatkui vahvana10.3.2023 09:10:00 EET | Tiedote
Kansainvälinen suunnittelu- ja konsultointiyhtiö Ramboll saavutti parhaan orgaanisen kasvunsa 14 vuoteen, vuosi uuden kestävää kehitystä korostavan strategiansa käyttöönotosta.
Kutsu: Maailman luontopäivän tietoisku27.2.2023 09:50:28 EET | Kutsu
Miten rakentaminen ja maankäyttö vaikuttavat luontokatoon kunnissa ja kaupungeissa? Järjestämme Maailman luontopäivän kunniaksi 30 minuutin tietoiskun aiheesta perjantaina 3.3.2023 klo 8.30.
Jussi Erälahti liiketoiminnan kehitysjohtajaksi Suomessa14.2.2023 09:30:00 EET | Tiedote
Jussi Erälahti on nimitetty Ramboll Finland Oy:n liiketoiminnan kehitysjohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi 2.5.2023 alkaen. Hänen johdollaan Ramboll laittaa lisäkierroksia projektitoiminnan ja -hallinnan kehittämiseen.
Liikenteen päästötavoitteita ei ole helppo saavuttaa, osoittaa uusi työkalu9.1.2023 09:00:00 EET | Tiedote
Vaasan kaupunki ja Ramboll Finland ovat kehittäneet mittariston, jonka avulla voidaan seurata tieliikenteen päästöjen kehittymistä ja testata korjaavien toimenpiteiden vaikutuksia. Vaasassa tehty työ osoittaa, että liikenteen päästövähennysten saavuttaminen ei ole helppoa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme