Korkein oikeus / Högsta domstolen

Korkeimman oikeuden presidentti Tatu Leppänen: Työtä oikeudenkäyntien kehittämiseksi jatkettava

Jaa
Tuomioistuinlaitoksen viime keväänä hyväksytyn strategian tavoitteena on, että tuomioistuimet ratkaisevat asiat joutuisasti, laadukkaasti ja kohtuullisin kustannuksin. Työtä tavoitteiden toteuttamiseksi on määrätietoisesti jatkettava, sanoo korkeimman oikeuden presidentti Tatu Leppänen.

Tavoitteiden toteuttaminen edellyttää toimia lainsäätäjältä, valtion budjettivallan käyttäjiltä sekä lisäksi oikeudenhoidon käytännön toimijoilta. Leppänen toteaa, että riippumattoman lainkäytön kehitystyö voi tapahtua vain toimijoiden yhteisen keskustelun ja parhaiden käytäntöjen etsimisen kautta. Oikeudenkäynnin toimijoiden pitää pystyä nykyistä parempaan.

Strategian toimeenpanemiseksi Leppänen kutsui korkeimpaan oikeuteen käräjä- ja hovioikeuksien, syyttäjien, asianajajien ja oikeusavustajien sekä Tuomioistuinviraston edustajia. Eilen 28.8.2023 järjestetyssä tilaisuudessa kuultiin eri toimijoiden ajatuksia nykytilasta ja kehittämistyöstä sekä arvioitiin, miten työtä voitaisiin parhaiten viedä eteenpäin.

Leppäsen mukaan keskustelussa todettiin keskeisenä tavoitteena olevan, että oikeudenkäynnit olisivat tulevaisuudessa selvästi nykyistä joutuisampia. Tarkoitus on jatkaa yhteistä käytännön kehittämistyötä tavoitteiden edistämiseksi.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kansliapäällikkö Wilhelm Norrman, p. 02956 40110, wilhelm.norrman(at)oikeus.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Korkein oikeus / Högsta domstolen
Korkein oikeus / Högsta domstolen
PL/PB 301
00171 Helsinki / Helsingfors

02956 40000http://www.korkeinoikeus.fi

Korkein oikeus käyttää ylintä tuomiovaltaa riita- ja rikosasioissa sekä valvoo lainkäyttöä omalla toimialallaan. Korkeimman oikeuden keskeisin tehtävä on antaa ennakkopäätöksiä.

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Korkein oikeus / Högsta domstolen

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme