Minerva Kustannus

Historiallinen viihderomaani vie mukanaan

Jaa
Vanha Jerusalem toreineen, tuoksuineen, kylpylöineen ja värikkäine ihmisineen elää vahvasti Sini Ezerin romaanissa Jerusalemin morsian. Päähenkilöiden elämät nivoutuvat erottamattomasti kaupungin kohtalokkaisiin tapahtumiin. Jo esikoisromaanillaan Sini Ezer lunastaa vakuuttavasti paikkansa laadukkaan historiallisen viihteen kirjoittajana.

Jerusalemin morsian on mukaansatempaava tarina hajusteentekijän tyttären kohtalosta roomalaisten piirittämässä Jerusalemissa.
Ajanlaskumme alkuvuosiin sijoittuva tarina herättää taidokkaasti eloon vanhan kaupungin ja  sen asukkaiden arjen. Ajan tavat ja uskomukset asettavat ankarat rajat nuoren naisen elämälle, mutta inhimilliset tunteet eivät ole kahlittavissa.

Jerusalemin morsian ilmestyy 5.9.2023
Myös e- ja äänikirjana

SINI EZER   - tutkija, kuvittaja, kirjailija

Sini Ezer on suomalainen geenitutkija, joka opiskeli biologiaa Israelissa
ja väitteli siellä tohtoriksi molekyylibiologiasta vuonna 1994.
Tällä hetkellä hän toimii molekyyligenetiikan tutkijana Helsingin yliopistolla
sekä Folkhälsanin genetiikan instituutissa.

Varhaislapsuutensa Sini vietti Japanissa, missä hänen isänsä Matti Turunen,
japanilaiselta nimeltään Marutei Tsurunen, loi myöhemmin menestyksekkään
uran poliitikkona, toimien mm. Japanin parlamentin ylähuoneessa sen
ensimmäisenä länsimaalaissyntyisenä jäsenenä.

Israelissa Sini asui 15 vuotta. Palattuaan Suomeen hän on geenitutkijan työnsä ohella tehnyt sivutoimenaan kuvituksia mm. lastenkirjoihin ja postikortteihin. Sini Ezer on julkaissut aiemmin nuorten fantasiaromaanin Aavikkohaukka sekä lasten kuvakirjat Tiian hattu tuulessa ja Suklaaleipuri.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Lataa
Lataa
Sini Ezer © Uzi Varon
Sini Ezer © Uzi Varon
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Minerva Kustannus
Minerva Kustannus
Eerikinkatu 27, 2. krs
00180 HELSINKI

https://www.minervakustannus.fi

Minerva Kustannus julkaisi ensimmäisen kirjansa vuonna 1991. Vuosien mittaan olemme kasvaneet valtakunnalliseksi yleiskustantajaksi.

Painotamme kustannusohjelmassamme tietokirjallisuutta, mutta julkaisemme myös tasokasta kotimaista ja suomennettua kaunokirjallisuutta. Kustannustoimintamme pääalueet ovat tieto- ja harrastekirjat, lahja- ja kuvateokset sekä lastenkirjat.

Haluamme olla innovatiivinen ja avarakatseinen laatukirjojen kustantaja.

Minerva Kustannus kuuluu WSOY-konserniin.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Minerva Kustannus

Sotavankina Neuvostoliitossa19.9.2023 11:26:36 EEST | Kutsu

Tervetuloa tilaisuuteen, jossa julkistetaan Ariela Säkkisen kirjoittama teos Pahinta oli kylmyys – Paavo Yli-Vakkurin vuodet sotavankina Neuvostoliitossa. Julkistustilaisuus järjestetään torstaina 5.10. klo 13.00 alkaen Werner Söderströmin Pohjantähti-paviljongissa osoitteessa Lönnrotinkatu 18, Helsinki. Käynti Pohjantähteen Werner Söderström Oy:n toimitalon sisäpihalta. ilmoittautumiset 3.10. mennessä sähköpostitse: kustannus@minervakustannus.fi

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme