Keusote siirtynyt ensimmäisenä hyvinvointialueena kärkipalkkoihin
5.9.2023 07:28:05 EEST | Keski-Uudenmaan hyvinvointialue (Keusote) | Tiedote
Keski-Uudenmaan hyvinvointialueella (Keusote) työntekijöiden ja viranhaltijoiden palkat on yhtenäistetty 1.1.2023 kuntayhtymän aikaisiin kärkipalkkoihin. Henkilöstön tehtäväkohtaiset palkat korotetaan kunkin tehtävän vaativuustason korkeimpaan tehtäväkohtaiseen palkkaan. Lisäksi 1.1.–31.5.2023 väliseltä ajalta maksetaan kertakorvaus.

Keusotessa on saatu ratkaistua palkkojen harmonisointi eli yhdenmukaistaminen 1.1.2023 kuntayhtymän aikaisiin kärkipalkkoihin. Sovintosopimuksessa on sovittu HYVTESin (ent. KVTES) ja SOTE-sopimuksen piirissä olevien työntekijöiden ja viranhaltijoiden tehtäväkohtaisten palkkojen yhdenmukaistamisesta ns. kärkipalkkaan eli korkeimpaan tehtäväkohtaiseen palkkaan.
Aikanaan Keski-Uudenmaan sote -kuntayhtymälle ja myöhemmin Keski-Uudenmaan hyvinvointialueelle siirtyi työntekijöitä useammalta eri työnantajalta ja erilaisilla tehtäväkohtaisilla palkoilla. Palkkaharmonisaation tavoite on henkilöstön yhdenvertainen kohtelu.
– Olemme yli 4000 keusotelaisen työyhteisö. Ensin työntekijät tulivat kuudesta eri kunnasta sote-kuntayhtymään ja viimeksi vuodenvaihteessa yhdistettiin taas työntekijöitä yhdeksältä eri työnantajalta. Yhdenvertainen palkka on keskeinen tekijä siinä, että voimme kaikki tuntea itsemme tasavertaisiksi ja oikeudenmukaisesti kohdelluiksi työyhteisössämme. Lisäksi tällä on todennäköisesti vaikutusta henkilöstön saatavuuteen ja pysyvyyteen. Meille on tärkeää, että jokainen työntekijä ja viranhaltija voi olla tyytyväisesti keusotelainen, kertoo Keusoten henkilöstöjohtaja Monica Hostio.
Sekä nykyinen että entinen henkilöstö saa korvaukset takautuvasti
Palkkaharmonisaatiosopimuksen tultua voimaan sekä Keusoten nykyiselle että 1.1.2023 jälkeen pois lähteneelle henkilöstölle maksetaan kertakorvaus ja tehdään takautuva tehtäväkohtaisen palkan tarkistaminen.
Henkilöstölle maksettavat korvaukset sisältävät tähän asti kertyneen erotuksen kärkipalkan ja työntekijälle tai viranhaltijalle maksetun tehtäväkohtaisen palkan välillä. Korvauksen saajiin ollaan yhteydessä henkilökohtaisesti: nykyiseen henkilöstöön sähköpostitse ja pois lähteneeseen henkilöstöön kirjeitse.
– Elokuussa tehdyn ratkaisun myötä olemme yhdenmukaistaneet kaikkien työntekijöidemme ja viranhaltijoidemme tehtäväkohtaiset palkat kuntayhtymän kärkipalkkoihin. Nyt lähes koko hyvinvointialueen henkilöstö on nk. kärkipalkoissa. Joitakin yksittäisiä palkkojen yhteensovittamisia on hyvinvointialueella vielä tulossa. Tästä on hyvä lähteä kehittämään vetovoimaista hyvinvointialuetta, kertoo Keusoten henkilöstöjohtaja Monica Hostio.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Monica HostiohenkilöstöjohtajaKeski-Uudenmaan hyvinvointialue
Puh:050 497 2852monica.hostio@keusote.fiTietoja julkaisijasta
Keski-Uudenmaan hyvinvointialue vastaa sosiaali- ja terveyspalveluista sekä pelastustoimen ja erikoissairaanhoidon järjestämisestä Hyvinkään, Järvenpään, Nurmijärven, Pornaisten, Tuusulan ja Mäntsälän alueella.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keski-Uudenmaan hyvinvointialue (Keusote)
Keusoten hoitotarvikkeiden digitilaus on siirtynyt OmaKeusoteen19.5.2026 09:31:21 EEST | Tiedote
Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen (Keusote) hoitotarvikkeiden digitaalinen tilaus tehdään 19.5. alkaen OmaKeusote-sovelluksessa. Uudistus tuo mukanaan uuden mahdollisuuden: tilauksen yhteydessä asiakas voi tarvittaessa kysyä Keusoten ammattilaisilta lisätietoja hoitotarvikkeista tai ohjeita niiden käyttöön. Digiasioinnin lisäksi hoitotarvikejakelun puhelinasiointi palvelee jatkossakin tuttuun tapaan.
Aluehallitus käsitteli allianssihankintaa ja alueellisia hyvinvointisuunnitelmia13.5.2026 09:17:21 EEST | Tiedote
Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen (Keusote) aluehallitus käsitteli kokouksessaan 12.5.2026 avosairaanhoidon ja ikääntyneiden sosiaali- ja terveyspalvelujen hankintaa allianssimallilla sekä alueellisia hyvinvointisuunnitelmia.
Kotirinteen uusi lastensuojeluyksikkö rakenteilla Hyvinkäälle – omaa tuotantoa lisätään ja kustannuksia hillitään11.5.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen (Keusote) uusi Kotirinteen lastensuojeluyksikkö on siirtynyt rakennusvaiheeseen Hyvinkäällä. Toivonkatu 1:een toteutettava uudisrakennus kokoaa yhteen nykyiset yksiköt ja kasvattaa merkittävästi alueen omaa sijaishuollon kapasiteettia.
Keusote ja alueen kunnat rakentavat yhteistä hyvinvointia – yhteisseminaari kokosi päättäjät Järvenpäässä30.4.2026 13:21:42 EEST | Tiedote
Keski-Uudenmaan hyvinvointialue (Keusote) järjesti 28. huhtikuuta 2026 Järvenpää-Talossa yhteisseminaarin alueen kuntien päättäjien kanssa. Päivän teemana oli hyvinvoinnin ja turvallisuuden rakentaminen yhdessä – perustehtävä, joka yhdistää hyvinvointialueen ja alueen kuuden kunnan työtä.
Keusote pilotoi tekoälyä sosiaalihuollossa – ammattilaiset kokevat työn nopeutuvan24.4.2026 11:53:41 EEST | Tiedote
Keski-Uudenmaan hyvinvointialue (Keusote) pilotoi keväällä ja syksyllä 2026 tekoälyn hyödyntämistä sosiaalihuollon asiakastyössä. Pilotissa noin 40 ammattilaista testaa CGI:n ProConsona OMNI360 -järjestelmään integroitua Kertoja-toiminnallisuutta, joka tiivistää asiakaskirjauksia ja tukee tiedonhakua asiakaskertomuksista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme