KOFF Jouluolut tulee nyt Kouvolan Raussilasta
Vuodesta 1987 valmistetun Suomen vanhimman ja suosituimman jouluoluen mallasohra on tänä vuonna viljelty Tomppilan tilalla Kouvolan Raussilassa. KOFF Jouluoluen mallasohran voi jo 16. kerran jäljittää pellolleen. Edellisvuosien tapaan mallasohra on kasvatettu uudistavan viljelyn menetelmin. KOFF Jouluolut on Itämeri-ystävällinen olut.

Tomppilan tilaa pitävät Elina ja Jonas Valkeinen jo viidennessä sukupolvessa. KOFF Jouluoluen viljelijät on jälleen valittu mallastaja Viking Maltin sopimusviljelijöistä. Mallasohran matkan voi näin jäljittää pellosta pöytään. Viking Maltin suorittaman auditoinnin lisäksi Baltic Sea Action Group (BSAG) arvioi tilan toiminnan Itämeri-ystävällisyyden.
Auditoinnissa ja arviossa tarkastellaan tilan viljelyä, lajikkeiden valintaa, lannoitusta, viljelykiertoa, ohran kuivaamista ja varastointia. Tärkeää on, että kaikki resurssit, jotka peltoon laitetaan, saadaan sieltä myös takaisin.
Viljelijä ja kasvintuotannon asiantuntijana ProAgrialla työskentelevä Elina Valkeinen kouluttaa myös muita viljelijöitä uudistavan viljelyn menetelmissä. Elina on ollut mukana BSAG:n hallinnoimassa neuvojille suunnatussa maan kasvukunnon huippuosaajakoulutuksessa, jossa uudistava viljely on yhtenä elementtinä.
”Omassa toiminnassamme täällä Tomppilassa huolehdimme siitä, että meillä on kerääjäkasveja, jotka sitovat hiiltä ja ravinteita maaperään. Lisäksi meillä on monimuotoisuus- ja kukkapeltoja, joilla tuetaan biodiversiteettiä. Me viljelijät elämme täällä luonnon keskellä ja näemme, kuinka tärkeää maaperästä huolehtiminen on – puhutaan sitten monimuotoisuudesta, kannattavuudesta tai maan kasvukunnosta”, kertoo viljelijä Elina Valkeinen.
Elina ja Jonas pitävätkin maan kasvukuntoa tärkeimpänä pääomanaan. Viljelyksessä Tomppilan tilalla on noin 160 hehtaaria peltoa. Tilan viljelykierrossa on Vanille ja RGT Planet-mallasohraa, kevät- ja syysvehnää, hernettä, kauraa, öljykasveja, kukka- ja riistapeltoja sekä maanparannusnurmea. KOFF Jouluoluen mallasohralajikkeena oli RGT Planet.
”Tomppilan tilan viljelijäpari kehittää tilaansa tavoitteellisesti ja avarakatseisesti. Monipuolisen viljelykierron ja monilajisen kasvuston avulla tilalla varmistetaan, että niin maanpäällisellä kuin maanalaisella eliöstöllä on hyvät elinolosuhteet. Maan muokkausta ja kasvinsuojelua toteutetaan tilalla tilannetajuisesti ja peltojen peruskunnosta, muun muassa vesitaloudesta, huolehditaan säännöllisesti”, kertoo Baltic Sea Action Groupin Tanya Santalahti.
Suomalainen Carbon Action -alusta tutkii ja kehittää keinoja, joilla maaperän hiilen varastointia voidaan nopeuttaa ja tieteellisesti todentaa. Lisäksi alustalla edistetään ilmastonmuutosta hillitsevien ja maan kasvukuntoa parantavien regeneratiivisten viljelytoimenpiteiden käyttöönottoa. Carbon Action on Baltic Sea Action Groupin (BSAG) kokoama ja Sitran käynnistysrahoituksella vuonna 2017 aloitettu pilotti, jonka tutkimusyhteistyöstä vastaa Ilmatieteen laitos. BSAG vastaa kokonaisuudesta sekä yritys- ja viljelijäyhteistyöstä. Carbon Action pilotista on kasvanut yhteistyöalusta, jossa on useita hankkeita, rahoittajia, viljelijöitä, neuvojia, tutkijoita ja yrityksiä.
Sinebrychoff valmistaa kaikki juomansa hiilineutraalisti, eli Keravan panimolla tai virvoitusjuomaosastolla ei käytetä lainkaan hiilipohjaista energiaa. Lisäksi pienet, jäljelle jääneet päästöt tuotannossa on kompensoitu.
”Vuosi sitten emoyhtiömme Carlsberg-konserni laajensi vastuullisuusohjelmaamme Yhdessä kohti NOLLAA ja edemmäs koskemaan myös uudistavaa viljelyä. mitä KOFF Jouluolutkin edustaa. Tarkkaan auditoitu KOFF Jouluolut on ollut keihäänkärkenämme kestävän kehityksen oluena jo kauan, ekologisempaa olutta saa Suomesta etsiä – onhan ohramallas kasvatettu uudistavalla viljelyllä panimon lähellä ja olut pantu hiilineutraalisti”, kertoo Sinebrychoffin ympäristökoordinaattori Hanna Palomäki.
KOFF Jouluolut tuotiin ensimmäisen kerran markkinoille vuonna 1987. Se on kullanruskea, pehmeä ja täyteläinen wieniläistyylinen lager. Tummaksi paahdettu ohramallas ja Saaz-humala tuovat olueen joulun aromeja. KOFF Jouluolut on saatavilla lasipullossa ja tölkissä 4,5 % vahvuisena, matkustajaliikenteessä laivoilla myynnissä on myös 6,0 % versio.
Tuotetiedot:
KOFF Jouluolut 4,5 %
Olut
Ainesosat: vesi, ohramallas, ohra, humala.
Oluttyyppi: Wieniläistyylinen lager
Alkoholi: 4,5 til-%
Kantavierre: 12,2 %Plato
Väri: 40 EBC
Katkerot: 20 EBU
Ravintosisältö per 100 ml: Energia: 194 kJ / 46 kcal
https://www.bsag.fi/ https://carbonaction.org https://sinebrychoff.fi
Lisätietoja:
viestintäpäällikkö Timo Mikkola, Sinebrychoff, timo.mikkola@sff.fi p. 040 830 7176
erityisasiantuntija Tanya Santalahti, BSAG, tanya.santalahti@bsag.fi p. 050 550 3240
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Timo MikkolaviestintäpäällikköSinebrychoff
Puh:+358408307176timo.mikkola@sff.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
1819 perustettu Sinebrychoff on osa Carlsberg-konsernia ja valmistaa oluita, siidereitä, long drink -juomia, virvoitusjuomia, vesiä sekä energiajuomia. Sen tuotesalkkuun kuuluvat mm. Karhu, KOFF, Carlsberg, Battery Energy Drink, Monster Energy, Crowmoor sekä Somersby ja Coca-Colan yhtiön juomat, kuten Coca-Cola, Fanta, Bonaqua sekä Sprite. Henkilöstön monimuotoisuus, vuorovaikutus asiakkaiden ja ympäröivän yhteiskunnan kanssa sekä vahvat tuotebrändit ovat kestävän kehityksen edistämisen lisäksi yhtiölle tärkeitä. Sinebrychoff valmistaa juomat 100 % uusiutuvalla energialla ja juomanvalmistus on hiilineutraalia. Alkoholin kohtuukäyttöä yhtiö edistää laajalla alkoholittomien oluiden valikoimalla. Käymme parempaan huomiseen.
sinebrychoff.fi — Facebook, YouTube & Instagram: Sinebrychoff1819 - kohtuullisesti.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oy Sinebrychoff Ab
Sinebrychoffin syksyn juomauutuuksia: Karhu Talvistout, KOFF Suodattamaton ja Golden Capin paluu14.8.2023 09:36:13 EEST | Tiedote
Sinebrychoff tuo elokuun lopulla kauppoihin ja ravintoloiden valikoimaan paljon juomauutuuksia. Karhun ja KOFFin uutuudet sopivat viileneviin iltoihin ja ruokien palan painikkeiksi. Golden Cap -siideri tekee odotetun paluun, ja suosikkilonkero KOFF Long Drink Pink Grapefruit on nyt saatavilla myös alkoholittomana versiona.
Sinebrychoff Challenge -purjehduskilpailu jälleen Helsingin edustalla 11. elokuuta9.8.2023 12:38:35 EEST | Tiedote
Purjehduksen 6mR-luokan klassikkoveneiden Sinebrychoff Challenge purjehditaan jälleen Helsingin Valkosaaren edustalla elokuun 11. päivä. Kilpailulla halutaan myös kiinnittää huomiota Itämerta uhkaaviin ympäristöongelmiin. Vuodesta 1888 purjehditussa kilpailussa mukana on tänä vuonna 13 venekuntaa.
Battery Remix 22 ReDrop – suosikkijuoman paluu10.7.2023 09:00:00 EEST | Tiedote
Batteryn viime kesän todellinen menestysmaku Battery Remix 22 palaa lyhyeksi ajaksi suuren kysynnän vuoksi. Kesä-comeback alkoi Ruisrockista heinäkuussa ja tuotetta saa rajoitetun ajan kaupoista sen jälkeen.
Sinebrychoffin kestävän kehityksen raportti 2022: Onnistuimme edelleen vähentämään panimon veden ja energian kulutusta9.5.2023 08:20:08 EEST | Tiedote
Sinebrychoffin järjestyksessään 14. kestävän kehityksen katsaus on julkaistu. Vuodesta 2017 lähtien raportointi on noudattanut Carlsberg-konsernin kestävän kehityksen ohjelman rakennetta. Syksyllä 2022 konserni lanseerasi uuden Together Towards ZERO and Beyond -ohjelman. Entisen neljän sijaan ohjelmassa on nyt kuusi pääteemaa: hiilidioksidipäästöt panimoilla ja arvoketjussa, vesi, maanviljely, pakkaukset, vastuullinen juominen sekä työturvallisuus.
Konsta Punkan valokuvanäyttely avautuu olutlanseerauksen yhteydessä – keksitkö nimen karhukuvalle?12.4.2023 16:00:00 EEST | Tiedote
Suomen tunnetuimpiin luontokuvaajiin kuuluvan Konsta Punkan valokuvaamat karhut ovat esillä Helsingissä Hotelli Tornin Ateljee Barissa 12.4. alkaen reilun kuukauden ajan. Yleisö saa ehdottaa nimeä yhdelle tauluista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme