Vaasan yliopisto

NextGen-hankkeessa etsitään ratkaisuja ruokahävikin vähentämiseen hotelleissa ja ravintoloissa

Jaa

Ruokahävikin vähentäminen on yritysten vastuullisuustavoitteiden ja ruoka-alan kohoavien kustannusten myötä ajankohtaisempaa kuin koskaan. Vaasan yliopiston Tulevaisuuden hävikkiä vähentävä buffetruokailu eli NextGen-hankkeessa kehitetään ruokahävikkiä vähentäviä ratkaisuja matkailu- ja ravintola-alalle uuden teknologian ja sosiokulttuurisen muutoksen avulla. Valtakunnallista Hävikkiviikkoa vietetään 11.–17. syyskuuta 2023.

Lotta Alhonnoro ja leipäkori
Ravintoloiden ja hotellien ruokahävikkiin etsitään uusia ratkaisuja muun muassa koneoppimista hyödyntämällä, kertoo projektipäällikkö, tutkijatohtori Lotta Alhonnoro Vaasan yliopistosta. Kuva: Vaasan yliopisto Vaasan yliopisto Vaasan yliopisto CC-BY

Vaasan yliopisto on tehnyt vuodesta 2017 systemaattista työtä ruokahävikin vähentämiseksi. Aiemmissa Wasteless ja Pajatso -hankkeissa onnistuttiin lähes puolittamaan Lapuan yläkoulun ruokahävikki. Taloudellisesti tämä on tarkoittanut kuukausitasolla lähes 2000 euron säästöjä Lapuan yläkoululle. Huhtikuussa käynnistyneessä NextGen-hankkeessa kouluruokailusta kerättyä osaamista päästään soveltamaan ravintola- ja matkailualan yrityksissä. Yhteistyökumppanina on Kuortaneen Urheiluopiston ravintolat, joka toimii hankkeessa kehitettävien hävikkiratkaisuiden testiympäristönä.

– Jatkokehitämme NextGen-hankkeessa ruokahävikin ennustemallia. Ennustemallissa hyödynnetään koneoppimista ruokailijamäärien ja hävikin määrän ennakointiin. Lisäksi kehitämme erilaisia työkaluja työntekijöiden ja asiakkaiden toiminnan muuttamiseksi. Päämääränä on luoda toimintamalli, jonka avulla hävikkiratkaisujen kokeilusta tulee jatkuva ja systemaattinen osa työyhteisön arkea, ja jota voitaisiin hyödyntää myös muissa alan yrityksissä, kertoo hankkeen projektipäällikkö Lotta Alhonnoro Vaasan yliopistosta ja Waste Insight -tutkimustiimistä.

Ruokajärjestelmän kestävyys on merkittävä haaste, jonka ratkaisemiseen tarvitaan mukaan ruokaketjun kaikki toimijat. Kaupungistumisen sekä uusien palveluiden, kuten ravintolaruoan kotiin tilaamisen, ja matkailun lisääntyessä majoitus- ja ravintola-alan merkitys hävikkityössä kasvaa.

Kuortaneen urheiluopisto on asettanut tavoitteekseen olla hiilineutraali 2030, ja ruokahävikin ennaltaehkäiseminen ja vähentäminen on kirjattu sen yhdeksi strategiseksi painopistealueeksi.

– Hankkeen aikana olemme ottaneet käyttöön hävikkivaa’at, ja taustajärjestelmään kirjautuu päivittäin määrät. Seuraamme hävikin muodostumista tarkkaan. Käytämme tietoa ruokalistasuunnittelussa. Saatujen tietojen myötä voidaan tehdä uusia, nopeitakin tekoja hävikin vähentämiseksi. Henkilöstö on lähtenyt innolla mukaan ideoimaan. On esimerkiksi muutettu tarjoomaa ja vaihdettu järjestystä buffetissa, sanoo Kuortaneen Urheiluopiston ravintolatoimenjohtaja Niina Mäntymies.

NextGen-hankkeen budjetti on 320 000 euroa, ja se on Euroopan unionin osarahoittama. Hanke kestää maaliskuun 2025 loppuun, ja hankkeeseen rekrytoidaan myöhemmin vielä 2-3 hotelli- ja ravintola-alan yritystä Etelä-Pohjanmaalta, jotka pääsevät testaamaan ja edelleen kehittämään hankkeessa syntyneitä hävikkiratkaisuja.

Lisätietoja

Lotta Alhonnoro, tutkijatohtori, Vaasan yliopisto, puh. 044 302 0385, lotta.alhonnoro@uwasa.fi

Niina Mäntymies, ravintolatoimenjohtaja, Kuortaneen urheiluopisto,puh. 050 5488668, niina.mantymies@kuortane.com

  • Lue lisää Vaasan yliopiston ruokahävikkitutkimuksesta Waste Insight-tutkimustiimin sivuilta

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Lotta Alhonnoro ja leipäkori
Lotta Alhonnoro. Kuva: Vaasan yliopisto
Lataa

Linkit

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vaasan yliopisto

Väitös: Älykkäät ratkaisut satamaverkkoihin tukevat puhtaampaa meriliikennettä1.12.2023 16:03:02 EET | Tiedote

Meriliikenteen tiukentuvien päästömääräysten vuoksi kiinnostus akkuenergiavarastojen käyttöön laivoissa kasvaa. Tämä merkitsee myös uusia haasteita satamien sähkönsyöttöjärjestelmille. Jagdesh Kumar on Vaasan yliopistoon tekemässä väitöskirjassaan kehittänyt uusia satamaverkkoratkaisuja, jotka täyttävät nykyaikaisten sähkö- tai hybridilaivojen asettamat vaatimukset.

Vaasan yliopisto mukaan kansainvälisesti arvostettuun Erasmus Mundus -maisteriohjelmaan – yhteistyökumppaneina Vaasan kaupunki ja Merinova30.11.2023 08:01:56 EET | Tiedote

Vaasan yliopiston tekniikan ja innovaatiojohtamisen akateeminen yksikkö liittyy mukaan neljän eurooppalaisen yliopiston yhteiseen Smart Cities and Communities -maisteriohjelmaan. Kyseessä on Vaasan yliopiston ensimmäinen Erasmus Mundus Joint Programme -yhteisohjelma. Muut mukana olevat yliopistot ovat University of Mons Belgiasta, International Hellenic University Kreikasta sekä University of the Basque Country Espanjasta.

Kansainväliset osaajat halutaan pitää Vaasan seudulla – uusi uraohjelma auttaa puolisoita työllistymään21.11.2023 12:57:26 EET | Tiedote

Vaasan yliopisto koordinoi puoliso-ohjelmaa, joka auttaa Vaasan seudulle muuttaneiden kansainvälisten työntekijöiden ja opiskelijoiden puolisoita kotiutumaan. Nyt ohjelmassa aloitetaan Career Club -toiminta, jonka tavoitteena on auttaa puolisoita löytämään oma paikkansa suomalaisesta työelämästä. Kahdeksan viikon ryhmävalmennuksessa puolisot saavat tietoa ja ymmärrystä suomalaisesta rekrytointikulttuurista ja pääsevät verkostoitumaan työnantajien kanssa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme