Jyväskylän yliopisto

Uusi lääke enterovirustautien torjuntaan

Jaa

Uudessa kansainvälisessä artikkelissa selvitetään miten enteroviruksiin erityisen hyvin tehoava, aiemmin syöpälääkkeenä käytetty molekyyli vemurafenib (WO2020070390A1) toimii eri tavoin virusinfektiossa, ja mihin sen teho perustuu. Tutkimusta johti professori ja virustutkija Varpu Marjomäki Jyväskylän yliopistosta.

Professori Varpu Marjomäki toimii Jyväskylän yliopiston bio- ja ympäristötieteiden laitoksen varajohtajana.
Professori Varpu Marjomäki toimii Jyväskylän yliopiston bio- ja ympäristötieteiden laitoksen varajohtajana.

Enterovirukset ovat yksi yleisimmistä viruksista, jotka aiheuttavat ihmisillä, erityisesti lapsilla, lieviä tai vakavia akuutteja infektioita, sekä myös edistävät kroonisten sairauksien puhkeamista. Tällä hetkellä enteroviruksia vastaan ei ole olemassa hyväksyttyjä viruslääkkeitä. Varpu Marjomäki tutkimusryhmineen perehtyi melanomaan käytetyn vemurafenib –molekyylin (WO2020070390A1) mekanismiin, ja selvitti, miten se toimii eri tavalla virusinfektiossa kuin syövän torjunnassa.

Oikea mekanismi löytyi solun lisääntymisrakenteista

Vemurafenib on Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkeviraston (Food and Drug Administration) hyväksymä RAF-kinaasin estäjä BRAFV600E-mutaatioon liittyvään melanoman hoitoon. Uudessa tutkimuksessa havaittiin, että vemurafenib vähensi hyvin tehokkaasti myös erilaisten enterovirusten infektioita.

- Mielenkiintoista löydöksessä oli se, ettei teho perustu BRAF-kinaasin estämiseen, kuten melanoman kohdalla, vaan johtui jostain muusta, selitää Marjomäki.

Tutkimuksissa käytiin läpi useita solunsisäisiä kohteita sekä viruskohteita oikean mekanismin löytämiseksi. Oikeaksi mekanismiksi paljastui fosfatidyylikinaasi 4B-tyypin toiminnan estäminen, joka vähentää fosfatidyylilipidien kertymiseen virukselle tärkeissä lisääntymisrakenteissa solun sisällä. Vemurafenib estää siis viruksen monistumiselle tärkeän lipidin synteesin. Mekanismiin liittyy hyvin todennäköisesti myös viruksen oman 3A-proteiinin toiminta, sillä tietty mutaatio 3A-proteiinissa vähentää vemurafenibin tehoa.

Paljon kaivattua apua erilaisiin infektioihin

Tutkimuskokeissa huomattiin, että vemurafenib tehoaa hiirikokeissa; viruksen määrä sydämessä ja haimassa väheni huomattavasti.

- Sydän ja haima ovat tyypillisiä kohteita enterovirusinfektioissa, täten lääke voisi toimia myös ihmisillä ja auttaa akuutteja infektioita annosteltuna elimistöön muutamia päivien ajan, toteaa Marjomäki.

Lisäksi huomattiin vemurafenibin kyky lopettaa hiljainen (persistentti) infektio soluista, joka antaa toivoa kroonisten infektioiden taltuttamiseen tulevaisuudessa.

Vemurafenib voisi tarjota apua vaarallisten, muun muassa meningiittiä, aivotulehduksia tai sydän- ja haimatulehduksia aiheuttavien enterovirusinfektioiden hoitoon. Kovin vaarattomien virusinfektioiden hoitoon vemurafenibiä ei kannata hyödyntää, sillä ollessaan syöpälääke, sillä hyväksytään enemmän haittavaikutuksia. Vemurafenibin haitoista on tehty tarkat tutkimukset ja se on saanut luvan rajattuun käyttöön, eli tietyn melanoman hoitoon.

Tutkimusjulkaisu: https://jyx.jyu.fi/handle/123456789/88409 

Yhteyshenkilöt

Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto

Pyöräillen vai vanhempien kyydillä kouluun? Vanhempien liikunnallisuus ja lyhyet matkat edistävät aktiivista kulkemista8.5.2025 06:30:00 EEST | Tiedote

Koulumatkojen kulkeminen aktiivisesti, esimerkiksi pyöräillen tai kävellen, on vähentynyt merkittävästi, osoittaa Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisen tiedekunnan pitkittäistutkimus. Tutkimuksessa verrattiin 1980-luvulla koulua käyneiden koulumatkaliikkumista heidän lastensa koulumatkaliikkumiseen 2010-luvun lopulla. Vanhempien rooli on tärkeä, sillä heidän liikunnallisuutensa vaikuttaa myönteisesti lasten aktiiviseen koulumatkaliikkumiseen.

Tutkijat ovat askeleen lähempänä antineutriinon massan ymmärtämistä6.5.2025 07:05:00 EEST | Tiedote

Neutriinot ja antineutriinot ovat alkeishiukkasia, joilla on pieni mutta toistaiseksi vielä tuntematon massa. Jyväskylän yliopiston kiihdytinlaboratoriossa tehdyt erittäin tarkat atomimassamittaukset paljastivat, että hopea-110-isotoopin isomeeristä tilaa voitaisiin tulevaisuudessa käyttää elektronin antineutriinon massan määrittämiseen. Tulos on merkittävä askel matkalla tulevaisuuden antineutriinomittauksiin.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye