Minerva Kustannus

Therese Johaugin oma kertomus huikean hiihtouran vaiheista, kirkkaimmista huipuista ja elämän synkimmistä hetkistä

Jaa

Doping-skandaalin merkitsemä hiihtäjälegenda kertoo kirjassaan avoimesti urastaan ja elämästään.


Therese Johaug, dalsbygdalainen maalaistyttö, oli noussut yhdeksi maastohiihdon kirkkaimmista tähdistä, kun hänen maailmansa järkkyi syyskuun 16. päivänä 2016.

  ”’On tapahtunut jotain, mistä minun pitää kertoa sinulle’, sain vaivoin sanottua isälleni. Sitten aloin nyyhkyttää. Kyynelet virtasivat valtoimenaan, mutta sain lopulta kerrottua koko tarinan… Kerroin voiteesta, josta olin antanut positiivinen näytteen dopingtestissä. Isä ei keskeyttänyt minua, kuunteli vain.”

Therese Johaug sai lopulta 18 kuukauden kilpailukiellon kiellettyä ainetta sisältävän huulivoiteen käytöstä.

Johaug kertoo avoimesti oman näkemyksensä tapahtumista ja miltä tuntui, kun kilpakumppanit ja osa suuresta yleisöstä kääntyivät häntä vastaan. Hän oli lähellä lopettaa koko uransa. Osansa kirjassa saavat myös suomalaiset kilpasiskot, erityisesti Aino-Kaisa Saarinen, joka otti näkyvimmin kantaa Johaugin tapaukseen.

Therese Johaug taisteli itsensä takaisin huipulle ja otti Pekingin 2022 olympialaista kolme henkilökohtaista kultamitalia. Vuosina 2007–2021 hän voitti 4 olympiakultaa ja 14 maailmanmestaruutta. Saavutus, joka hakee vertaistaan.

Kirja käy läpi koko Therese Johaugin kilpauran, joka päättyi kevääseen 2022.

Therese Johaug Koko tarina
Alkuperäisteos: Therese Johaug – Hele historia
Suomennos: Tiina Sjelvgren ja Laura Koskela

Ilmestyy 5.10.2023
myös e- ja äänikirjana

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Minerva Kustannus

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye