Vetter Communications Oy

JPond Oy saa uuden toimitusjohtajan

Jaa

Yrityskehitys- ja tilitoimistotalo JPond Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi on 13.10.2023 alkaen nimitetty Heidi Kanerva. Toimitusjohtajan paikalta siirtyvä Janne Lampi jatkaa entuudestaan tuttua kehitystyötään suomalaisten pienyrittäjien James Bondina: Mr Pondina. Lisäksi hän vaikuttaa jatkossa yhtiön hallituksessa sekä advisorina.

"Suomi on täynnä pienyrityksiä, joista monet ovat jumissa ja polkevat paikallaan. Minun tehtäväni on hieman ravistella asiakasta ottamaan askeleen oikeaan suuntaan," toimitusjohtajan kapulasta luopuva, Mr Pondin uraa jatkava Janne Lampi (oik.) kertoo.
"Suomi on täynnä pienyrityksiä, joista monet ovat jumissa ja polkevat paikallaan. Minun tehtäväni on hieman ravistella asiakasta ottamaan askeleen oikeaan suuntaan," toimitusjohtajan kapulasta luopuva, Mr Pondin uraa jatkava Janne Lampi (oik.) kertoo. Kuva: Juhamatti Vahdersalo, JSV-Photography / JPond Oy

Toimitusjohtajan asemasta luopuva, JPond Oy:n perustaja Janne Lampi toteaa, että hänen tehtävänsä Mr Pondina on jatkossakin rohkaista yrityksiä kasvamaan ja kehittymään. "Mr Pondina ammennan osaamistani siitä, että olen tehnyt jopa tuhansien yritysten kanssa töitä. Olen toiminut niiden kanssa, kuullut niiden eri vaiheista – olen nähnyt ja kuullut kaikenlaisia asioita.”

JPond Oy:n uusi toimitusjohtaja Heidi Kanerva on aiemmin toiminut yhtiön operatiivisena johtajana ja työskennellyt sen palveluiden kehityksen kanssa. "Otan haasteen innolla vastaan ja kiitän Jannea luottamuksesta. Kuusi vuotta sitten aloitin JPond-matkan ja olen saanut jo nyt mahdollisuuden olla yhtiön kehityksessä mukana. Odotan innolla tulevaa", Kanerva summaa.

JPond Oy on yrityskehitys- ja tilitoimisto, jonka kotipaikka on Kangasala. Yhtiöllä on asiakkaita koko Suomessa. Liiketoiminnan kehittämisen ja talousjohtamisen lisäksi yhtiö tarjoaa kirjanpito-, palkanlaskenta-, hr-, toimisto- ja sihteeripalveluja. JPond Oy työllistää 15 henkilöä.

Konserniin kuuluu myös tytäryhtiö Jyväskylässä.

Ravistellaan – ei sekoiteta

Yhtiö: JPond (toiminimi) perustettu 2007, osakeyhtiöksi (JPond Oy) 2011
Toimiala: tilitoimisto
Kotipaikka: Kangasala
Liikevaihto: 1 345 000 € (2022)
Tulos: +85 000 € (2022)
Henkilöstön määrä: 15

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Vetter Communications Oy on tamperelainen viestintätoimisto, joka tarjoaa kokonaisvaltaisia palveluja yritysmaailman viestintä- ja mediatiedotustarpeisiin suomeksi, englanniksi, ruotsiksi, saksaksi, espanjaksi, ranskaksi ja italiaksi. 


Yhtiö osallistuu monipuolisesti myös operatiiviseen toimintaan asiakkaidensa kansainvälisissä suhteissa, ja viestintää hoidetaan luonnollisena osana asiakkaiden myyntiprosessia.

Asiakkaina on liike-elämän toimijoita monelta eri sektorilta, muun muassa kotimaisia ja kansainvälisiä IT-taloja, tekniikan ja teollisuuden toimijoita, asianajotoimistoja, ilmailualan edustajia sekä kulttuurialan toimijoita.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vetter Communications Oy

Tamperelainen tehoelektroniikkayritys MSc laajentaa toimintaansa vetymarkkinoille7.3.2024 10:15:00 EET | Tiedote

Tampereen Messukylässä toimiva MSc on yli 35 vuoden ajan valmistanut konverttereita vaativaan rautatiekäyttöön, teollisuuden erikoislaitteisiin sekä uusiutuvan energian tuotannon ja varastoinnin tarpeisiin. MSc:n kansainvälisiin asiakkaisiin kuuluvat muun muassa Deutsche Bahn, Skoda-Transtech, General Electric ja ABB. Yrityksen tuotteista yli puolet menee vientiin. Nyt tamperelaisyhtiö laajentaa toimintaansa vetymarkkinoille valmistamalla konverttereita vedyn tuotannossa tarvittaviin elektrolyysereihin.

Suomeen on rakentumassa uudenlainen IT-yritysrypäs24.1.2024 10:15:00 EET | Tiedote

Suomeen rakennetaan parhaillaan uudenlaista IT-alan yritysrypästä. Krosswise-nimisen emoyhtiön alle rakentuvan kokonaisuuden tytäryhtiöistä jokainen keskittyy tarkoin valittuihin toimialoihin. Yhteistyön takana on useita kotimaisia digialan konkareita Matti Ristimäen johdolla sekä sijoittajana teknologiayhtiö Reaktor. Yritysrypäs on lähtöisin Tampereelta, ja suunnitelmissa on toimisto myös Helsinkiin vielä tämän vuoden aikana.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye