Naantalin kaupunki

Naantalin keskustaan uusi kausi- ja jouluvalaistus

Jaa

Naantalin Tullikadun ja torin ympäristö saa uuden kausi- ja jouluvalaistuksen. Uudet kausivalot syttyvät ensi kertaa huomenna perjantaina Lux Gratiae -tapahtumassa. Kausivalaistusta täydentävä jouluvalaistus syttyy perinteiseen tapaan marras-joulukuun vaihteessa Naantalin Yrittäjien järjestämässä joulunavaustapahtumassa.

Naantalin kaupungin suunnitteluinsinööri Heli Ojanen kertoo, että uuden jouluvalaistuksen suunnittelu tuli ajankohtaiseksi Tullikadun uudistamisen myötä. Tullikatu saneerattiin vuoden alkupuoliskolla pihakaduksi. Suunnittelutyön aikana pelkän jouluvalaistuksen uudistamisesta ajatus laajentui kausi- ja jouluvalaistukseksi.

– Tullikatu on keskeinen ostoskatu monine liikkeineen ja ravintoloineen, ja uudella kausivalaistuksella alueen viihtyisyyttä haluttaan lisätä myös vuoden pimeimpään ja harmaimpaan aikaan, Ojanen toteaa.

Kausivalaistus kattaa koko pimeän ajan valaisten lokakuun lopusta helmikuun loppuun saakka. Jouluvalaistus täydentää kausivalaistusta jouluisemmilla elementeillä ja lämpimämmällä valolla. Jouluvalaistus valaisee joulukuun alusta Nuutinpäivän tienoille.

Ojanen kertoo, että valaistuksen haluttiin myös ilmentävän Naantalin identiteettiä ja sopivan kaupunkikuvaan. Valaistussuunnitelman nimi onkin aurinkokaupunkiin sopivasti Naantalin Talviaurinko.

–  Uudistuneella valaistuksella haluttiin tehdä alueesta eläväisempi ja lisätä mielenkiintoa kuitenkin niin, että yleisilme on harmoninen, eikä liian räikeä tai häiritsevä, Ojanen kuvailee.

Kausivalaistuksen rungon luovat Tullikadun ylittävät valonauhat, joissa on pallon muotoisia koristeita. Torin kohdalla Puistotien suuret puut valaistaan valosarjoin.

Jouluvalaistuksessa torin laidoissa valaisinpylväissä syttyvät pylväskoristeet, joissa toistuu kausivalaistuksen palloteema. Torin kohdalle Puistokadun päähän tulee kolme erilaista valaistua eläinfiguuria, ja torin puolelle näyttävä, kaarimainen lumilyhty. Jouluvalaistukseen kuuluu myös perinteinen torin valaistu joulukuusi.

– Toivomme, että uusi valaistus tuo iloa kaikille kaupunkilaisille sekä Naantalissa vieraileville, Ojanen sanoo.

Kausivalaistuksen suunnittelussa oli mukana kaupungin teknisten palveluiden lisäksi kulttuuripalvelut sekä Naantalin Energia. Yleissuunnitelman on laatinut Sitowise Oy. Myös kaupunkilaiset pääsivät vaikuttamaan suunnitelmaan keväällä 2022 järjestetyssä avoimessa työpajassa.

Uusi kausivalaistus syttyy ensimmäisen kerran perjantaina 27.10. klo 19.30. Tullikadulta matkaa kannattaa jatkaa ihailemaan Kirkkopuistoon Lux Gratiae -viikonlopun tunnelmalista valotaideteosta, valotaiteilija Antti Kulmalan suunnittelemaa ja toteuttamaa Tapion Sali -teosta, joka on esillä perjantaista sunnuntaihin 27.–29.10.

Naantalin perinteinen joulunavaustapahtuma järjestetään 1.12. klo 18–20 Naantalin torilla. Tapahtumassa sytytetään Tullikadun ja torin jouluvalaistus.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Valonauha pallokoristeineen on kiinnitetty Tullikadun ylitse pylväästä toiseen.
Valonauha pallokoristeineen on kiinnitetty Tullikadun ylitse pylväästä toiseen.
Lataa
Lataa
Lataa
Pylväskoristeet on kiinnitetty torille.
Pylväskoristeet on kiinnitetty torille.
Lataa
Puistotien kohdalla kolme puuta valaistaan valosarjoin.  Valo on valkoinen kausivalaistuksen aikana, joulukauden ajaksi valosävy vaihtuu lämpimäksi.
Kolme puuta Puistokadun alus
Lataa

Linkit

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Naantalin kaupunki

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye