HOK-Elanto

​​HOK-Elanto ja Kesko avaavat asiakkailleen Vantaan suurimman sähköautojen suurteholatausaseman Jumboon​

Jaa

Vantaan Pakkalassa sijaitsevassa Kauppakeskus Jumbossa asioivat voivat marraskuun 8. päivästä alkaen ladata autonsa entistäkin tehokkaammin, kun HOK-Elanto ja Kesko avaavat suurteholatausasemansa ABC-latauksen ja K-latauksen asiakkaille. Vilkkaasti liikennöityjen väylien solmukohtaan sijoittuvat suurteholatausasemat muodostavat yhdessä yhden Suomen suurimmista asemista sähköautojen lataukseen yhteensä 24 latauspisteellään.

Prisman, Citymarketin ja Jumbon muiden palveluiden asiakkaat voivat marraskuun 8. päivästä alkaen ladata autonsa aiempaa tehokkaammin esimerkiksi kauppareissunsa aikana, kun HOK-Elanto ja Kesko avaavat latauspisteensä kauppakeskuksen P2-pysäköintitasolle. 

- Olen iloinen, että voimme tarjota Jumbossa asioiville asiakkaillemme lisää tehokkaita latausasemia, Jumbon kauppakeskusjohtaja Olli Lehtoaro sanoo. 

Sähkö- ja hybridiautojen määrä kasvaa Suomessa nopeaan tahtiin ja sähköisen liikenteen osavuosikatsauksen* mukaan noin puolet koko Suomen ladattavista autoista sijaitseekin Uudenmaan alueella. Kehä III on yksi Suomen vilkkaimmista väylistä ja Tuusulanväylä merkittävin yhteys Helsinki-Vantaan lentoasemalle sekä toiseksi liikennöidyin sisääntuloväylä Helsinkiin. Kauppakeskus Jumbo sijaitsee näiden kahden tien risteyksessä, joten sinne avautuville ABC-latauksen ja K-latauksen suureteholatauspisteille on runsaasti kysyntää.  

- HOK-Elannon ABC-latausverkostoa kasvatetaan voimakkaasti suunnitelmien mukaan, ja nyt avattava kauppakeskus Jumbon suurteholatausasema parantaa sähköautolevien asiakasomistajien palvelutarjontaa erinomaisella sijainnilla, sanoo HOK-Elannon ABC-asemista vastaava ketjujohtaja Hannu Houni. 

- Hanke on K-Lataukselle erittäin tärkeä, sillä panostamme nyt vahvasti etenkin suurlatausverkoston kasvattamiseen isoissa kaupungeissa. Asiakkaamme haluavat ladata autonsa aiempaa nopeammin ja helpommin juuri kauppareissujen yhteydessä, Keskon K-Latauksesta vastaava Iiro Määttänen sanoo. 

Jumbosta on jo aiemmin löytynyt sähköautojen peruslatauspisteitä, joita marraskuussa käyttöön otettavat uudet suurteholatauspisteet täydentävät. Uusia suurteholatauspisteitä on yhteensä 24 kappaletta ABC-latauksen ja K-Latauksen latausasemilla. Latausasemien yhteenlaskettu kokonaisteho on peräti 1880 kW. 

Kauppakeskus Jumbo:   

Osoite: Vantaanportinkatu 3, 01510 Vantaa  

Latauspisteet ovat auki ma-su klo 6.00–24.00 

Latauspisteet löytyvät Jumbon P2-pysäköintitasolta 8.11.2023 alkaen. 

*Lähde: Sähköinen liikenne ry:n tilasto: 2023 Q1 SähköinenLiikenne tilannekatsaus 2023 04 27 jaettava (teknologiateollisuus.fi) 

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

S-ryhmän suurin osuuskauppa HOK-Elanto on yli 660 000 asiakasomistajan oma osuuskauppa, jonka liikevaihto vuonna 2022 oli 2,4 miljardia euroa. HOK-Elannossa työskentelee yli 6 700 henkeä, ja osuuskaupan monipuolisia palveluita käyttää vuosittain yli 150 miljoonaa asiakasta Espoossa, Helsingissä, Hyvinkäällä, Järvenpäässä, Keravalla, Mäntsälässä, Nurmijärvellä, Tuusulassa ja Vantaalla.

Kun kaikki Alepat, S-marketit, Prismat, Food Market Herkut, ravintolat, ABC-asemat ja latauspisteet, Sokokset ja Sokos Emotion -myymälät, Hautaus- ja lakipalvelupisteet sekä Omistajapalvelupisteet lasketaan yhteen, toimipaikkoja HOK-Elannolla on yli 400.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta HOK-Elanto

HOK-Elanto Liiketoiminta Oy:n Alepa-ketjun muutosneuvottelut ovat päättyneet27.3.2024 15:00:00 EET | Tiedote

HOK-Elanto Liiketoiminta Oy on saanut päätökseen tammikuussa alkaneet muutosneuvottelut. Muutosneuvottelut koskivat Alepa-ketjun myymäläpäälliköitä. Muutosneuvottelut käytiin toimintojen uudelleenorganisoimistarpeesta johtuvista syistä. Myymäläpäällikkötehtävien alkuperäinen vähennystarve muutosneuvotteluesityksessä oli 65. Neuvottelujen aikana suunnitelma tarkentui henkilöstöltä tulleiden hyvien ratkaisuehdotusten mukaisesti siten, että lopullinen vähennystarve myymäläpäällikkötehtävistä on 52. Kaikille päättyvistä tehtävistä irtisanotuille on tarjottu muita työtehtäviä HOK-Elannon palveluksesta. Muutoksella ei ole vaikutusta Alepa-myymälöiden lukumäärään. Lähikaupan rooli asiakkaiden arjessa on murroksessa. HOK-Elannon tavoitteena on uudistaa Alepa-ketjua strategiansa mukaisesti vastaamaan yhä vahvemmin muuttuvaan kuluttajakäyttäytymiseen, ja varmistaa edellytykset tulevaisuuden menestykselliseen liiketoimintaan. Muutosneuvotteluilla haettiin Alepalle yhtenäisempää ja tehokkaampaa jo

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye