Pohteella nopeutetaan influenssa- ja koronarokotustahtia
10.11.2023 13:49:11 EET | Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde | Tiedote
Syksyn influenssa- ja koronarokotukset ovat käynnistyneet tai käynnistymässä marraskuun aikana eri puolilla Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialuetta Pohdetta. Hengitystieinfektioiden määrä erityisesti koronatartuntojen osalta on selvässä kasvussa. Rokotusten lisääntyvään kysyntään reagoidaan ruuhkaisimmilla paikkakunnilla lisäämällä rokotusaikoja.

Rokotuksia annetaan Pohteen alueella marras- ja joulukuussa, ja rokotuksia jatketaan niin kauan kuin on tarpeen. Influenssa- ja koronarokotteita on varattu riittävästi ja kaikki riskiryhmiin kuuluvat saavat rokotukset. Asiakkaita pyydetään odottamaan omaa rokotusaikaa rauhassa. Rokotuksia annetaan Pohteen alueella ilman ajanvarausta tai ajanvarauksella. Käytännöt vaihtelevat paikkakuntakohtaisesti.
Pneumokokkirokotetta on saatavilla Suomessa tällä hetkellä rajoitettu määrä, joten sitä ei pysytä tarjoamaan alkuvaiheessa kaikille riskiryhmiin kuuluville. Rokotuksia pneumokokin osalta jatketaan ensi vuoden puolella. Asiasta tiedotetaan myöhemmin erikseen.
Joillakin paikkakunnilla on ollut haasteita ajanvarausten kanssa
Oulussa influenssa- ja koronarokotusten ajanvaraus aukesi tiistaina 31.10. Samana päivänä todettiin Oulun sähköisessä ajanvarauksessa häiriö, joka vaikutti myös kausirokotusten ajanvarauksen puhelinlinjaan ja sai aikaan ruuhkautumisen. Sähköinen ajanvaraus on toiminut alkuvaikeuksien jälkeen hyvin ja oululaiset ovat varanneet hyvin aikoja sen kautta. Puhelinlinja ruuhkautuu kuitenkin välillä edelleen, joten se voidaan sulkea väliaikaisesti ruuhkan purkamiseksi.
Myös Kempeleessä rokotuksia on varattu niin paljon, että Kempeleen terveyskeskuksen kiireettömän ajanvarauksen puhelinlinja on ruuhkautunut soitoista.
Lisääntyvään kysyntään reagoidaan ruuhkaisimmilla paikkakunnilla lisäämällä rokotuspäiviä ja -aikoja. Näistä tiedotetaan tarkemmin myöhemmin.
Jos rokotus tapahtuu ajanvarauksella, asiakkaita pyydetään huomioimaan, että rokotuspiste voi välillä ruuhkautua ja omaa rokotusaikaa voi joutua odottamaan.
Rokotukset annetaan tietyille riskiryhmille
Rokotukset annetaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n kriteerien mukaisesti. Kansalliseen rokotusohjelmaan kuuluville ryhmille rokotukset ovat maksuttomia. Ennen rokotusajan varaamista tai rokotuspaikalle tulemista asiakkaan on tarkistettava, että kriteerit täyttyvät omalla kohdalla. Tarve rokotukseen tarkistetaan myös rokotustilanteessa.
Influenssarokotteen saavat kansallisessa rokotusohjelmassa maksutta raskaana olevat, kaikki 65 vuotta täyttäneet, alle 7-vuotiaat lapset, sairauden tai hoidon vuoksi riskiryhmiin kuuluvat, varusmiespalveluksensa aloittavat miehet ja vapaaehtoisen asepalveluksen aloittavat naiset, henkilöt, jotka asuvat tai oleskelevat pitkäaikaisesti laitosmaisissa olosuhteissa kuten vankeinhoitolaitoksissa ja vastaanottokeskuksissa, sosiaali- ja terveydenhuollon sekä lääkehuollon henkilöstö, joka osallistuu potilaiden ja asiakkaiden välittömään hoitoon tai huoltoon sekä vakavalle influenssalle erityisen alttiiden henkilöiden lähipiiri.
Lisäksi maksuttoman influenssarokotteen saavat turkistarhoilla työskentelevät, siipikarjan parissa työskentelevät, virkaeläinlääkärit, laboratoriotyöntekijät, jotka ottavat tai käsittelevät lintuinfluenssanäytteitä ja muut henkilöt, joilla on suuri riski saada lintuinfluenssatartunta työnsä tai muun olosuhteen vuoksi.
Jos oikeutta maksuttomaan influenssarokotukseen ei ole, rokotetta varten voi pyytää reseptin omasta sote-keskuksesta.
Koronan syystalven tehosterokotusta suositellaan kaikille 65 vuotta täyttäneille, 18 vuotta täyttäneille lääketieteellisiin riskiryhmiin kuuluville sekä voimakkaasti immuunipuutteisille 12 vuotta täyttäneille.
Terveyspalvelujen kuormittumista ja kausirokotusten kysyntää seurataan jatkuvasti.
Lisätiedot
Influenssarokote: Influenssarokote – THL
Koronan tehosterokote: Koronan tehosterokotukset syystalvella – THL
Pneumokokkirokote: Pneumokokkirokote - THL
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen rokotukset Pohteen verkkosivulla.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Hannele KoskiPalvelualuejohtaja Terveyden ja sairaanhoidon palvelut Oulun eteläinen ja Rannikko / Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue
Puh:044 5102020hannele.koski@pohde.fiPia PiispanenPohde / Palvelualuejohtaja
Puh:044 497 3520pia.piispanen@pohde.fiPäivi Harjupalvelualuejohtaja ja suun terveydenhuollon vastuualuepäällikkö
paivi.harju@pohde.fiPäivi PeltokorpiToimialuejohtaja, terveyden ja sairaanhoidon palvelutPohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Puh:044 469 1159paivi.peltokorpi@pohde.fiKuvat
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde vastaa yli 415 000 asukkaan hyvinvoinnista, terveydestä ja turvallisuudesta 1.1.2023 alkaen. Työllistämme noin 18 500 sosiaali- ja terveysalan sekä pelastustoimen osaajaa. Yhdessä tarjoamme Pohjois-Pohjanmaan ihmisille tukea elämään ja apua terveyteen tai hätään aiempaa paremmin. Toimimme vaikuttavasti ja uusin tavoin – samalla henkilöstöömme panostaen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Pohde käynnistää yhteistoimintaneuvottelut talouden tasapainottamiseksi9.6.2026 16:00:05 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen aluehallitus päätti aloittaa koko henkilöstöä koskevat yhteistoimintaneuvottelut muuttuneen taloustilanteen vuoksi. Sopeutustoimien tavoitteena on vähentää henkilöstökuluja arviolta noin 30 miljoonalla eurolla vuonna 2027. Myös sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämissuunnitelma palautetaan uudelleen valmisteltavaksi.
Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämissuunnitelman luonnos hyväksyttiin – avoin tilaisuus 9.6. kello 175.6.2026 15:04:06 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen tulevaisuuslautakunta hyväksyi lisäkokouksessaan 5.6.2026 sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämissuunnitelman luonnoksen. Lautakunta käsitteli asian uudelleen aiemmassa käsittelyssä tapahtuneen menettelyvirheen takia.
Pohde järjestää infotilaisuuden kahdesta omaishoidon tuen vapaan palvelusetelistä5.6.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde ottaa käyttöön kaksi omaishoidon tuen vapaan palveluseteliä lokakuussa ja järjestää nitä koskevan infotilaisuuden 24.8.2026 etäyhteydellä.
Pohde järjestää infotilaisuuden siivouspalvelun palvelusetelin käyttöönotosta elokuussa5.6.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde ottaa käyttöön siivouspalvelun palvelusetelin lokakuussa ja järjestää sitä koskevan infotilaisuuden 25.8.2026 etäyhteydellä
Sairaan hyvää taidetta -näyttely avautuu tänään Pikigalleriassa4.6.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde avaa harvinaisen taidenäyttelyn Pikigalleriassa Oulussa torstaina 4. kesäkuuta. Näyttely tarjoaa kurkistuksen Pohteen merkittävään taidekokoelmaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
