Suomen Psykologiliitto: Työelämään saatava suojaa psyykkiseltä kuormitukselta
Psyykkisen kuormituksen hallintaan työelämässä tarvitaan konkreettisia ratkaisuja. Suomen Psykologiliiton liittovaltuusto ja Akavan puheenjohtaja Maria Löfgren haluavat nostaa mielenterveyden EU:n agendalle.
Suomen Psykologiliitto sekä Akava katsovat, että työelämässä tulee kiinnittää vahvemmin huomiota mielenterveyteen. Psykososiaaliset riskit ja työstressi ovat monessa työssä haastavimpia työterveys- ja työturvallisuuskysymyksiä. Työsuojelu on kuitenkin perinteisesti keskittynyt fyysiseen työturvallisuuteen.
– Monilla työpaikoilla työn henkisen kuormittavuuden arviointi ja ennaltaehkäisevien toimenpiteiden suunnittelu koetaan hankalaksi. Yhtenä ratkaisuna Akava on ajanut työturvallisuuslain täsmentämistä ja uuden asetuksen säätämistä työn psykososiaalisesta kuormituksesta, kuvailee Akavan puheenjohtaja Maria Löfgren.
Mielenterveysongelmat ovat yleisin syy jäädä työkyvyttömyyseläkkeelle Suomessa. Eläketurvakeskus arvioi, että mielenterveyssyistä johtuvat työkyvyttömyyseläkkeet jatkavat edelleen kasvuaan. Sosiaali- ja terveysministeriö on arvioinut, että sairauspoissaolojen takia menetetään vuosittain 3,4 miljardin edestä työpanosta ja työkyvyttömyyden vuoksi menetetyn työpanoksen kustannukset ovat 8 miljardia.
– Meillä ei yksinkertaisesti ole varaa olla enää puuttumatta psyykkiseen kuormitukseen työelämässä, kiteyttää Suomen Psykologiliiton puheenjohtaja Jari Lipsanen. – Psykologeilla on kyllä keinoja tukea työyhteisöjä ja työntekijöitä sairauspoissaolojen ja työkyvyttömyyseläkkeiden ennaltaehkäisemisessä.
Mielenterveys esille eurovaaleissa
Psykologiliitto ja Akava katsovat, että psyykkinen kuormitus työelämässä on merkittävä kysymys koko Euroopan Unionin laajuisesti ja mielenterveys työelämässä halutaan nostaa tärkeänä teemana esille ensi kesän europarlamenttivaaleissa.
– EU-komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen on peräänkuuluttanut EU:lle kokonaisvaltaisempaa näkemystä terveydestä sisältäen mielenterveyden. Akavan mielestä EU tarvitsee kattavan mielenterveysstrategian, toteaa Löfgren.
EU:n on Psykologiliiton ja Akavan mukaan tärkeää olla aktiivinen työelämän toimija. Esimerkiksi etätyöhön ja työntekijöiden liikkuvuuteen liittyy Euroopan tasolla ratkaistavia kysymyksiä.
– Tällä hetkellä esimerkiksi psykologin tarjotessa etäpalvelua toisessa jäsenmaassa olevalle asiakkaalle on epäselvää, minkä maan sääntelyn mukaan toimitaan. Potilasdirektiiviä tuleekin täsmentää, painottaa Lipsanen.
Akavan puheenjohtaja Maria Löfgren vieraili Suomen Psykologiliiton liittovaltuuston syyskokouksessa 18.11.2023.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jari LipsanenPuheenjohtajaSuomen Psykologiliitto ry
Puh:045 720 1097jari.lipsanen@psyli.fiMaria LöfgrenPuheenjohtajaAkava
Puh:040 568 2798maria.lofgren@akava.fiSuomen Psykologiliitto on psykologien ammattijärjestö. Psykologiliitto edistää jäsentensä palkka- ja ammatillisia etuja sekä työllisyyttä. Liitto pyrkii myös vaikuttamaan psykologeja ja mielenterveyttä koskevaan yhteiskunnalliseen päätöksentekoon ja lainsäädäntöön.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Psykologiliitto
Psykologin osaaminen on välttämätöntä nuoren edun varmistamiseksi lastensuojelussa13.6.2025 12:54:06 EEST | Tiedote
Kun tavoitteena on suojella lapsia ja nuoria sekä heidän psyykkistä hyvinvointiaan, on tarve psykologin erityisosaamiselle ilmeinen, toteaa Suomen Psykologiliitto lausunnossaan hallituksen esityksestä laiksi lastensuojelulain muuttamisesta.
Psykologien asiantuntemuksen vaikuttava kohdentaminen tukee Suomen hyvinvointi- ja työllisyystavoitteita17.5.2025 15:36:56 EEST | Tiedote
Suomessa ei tällä hetkellä hyödynnetä psykologien erityisasiantuntemusta täysimääräisesti. Jotta psykologien osaaminen tulisi parhaaseen mahdolliseen käyttöön, tulee tarkastella psykologien roolia eri organisaatioissa, toteaa kevätkokoukseensa 17.5.2025 kokoontunut Suomen Psykologiliiton liittovaltuusto.
Hyvän mielen Helsinki? Pormestariehdokkaat paneelissa mielenterveydestä13.3.2025 10:57:02 EET | Kutsu
Tervetuloa seuraamaan vaalien ainoaa mielenterveyspolitiikkaan keskittyvää paneelia! Paneeli järjestetään tiistaina 18.3. klo 17–18.30 keskustakirjasto Oodissa Saarikoski-matolla (3. kerros).
Päällekkäisten haasteiden keskellä tarvitaan psykologien osaamista23.11.2024 14:00:43 EET | Tiedote
Mielenterveyden kenttä on jatkuvassa muutoksessa ja suurten haasteiden keskellä, totesi Suomen Psykologiliiton liittovaltuusto kokoontuessaan syyskokoukseensa 23.11.2024. Psykologien osaamisen hyödyntäminen ja tarkoituksenmukainen rooli yhteiskunnassa on avain tilanteen ratkaisuun.
Lasten ja nuorten terapiatakuu on hyvä alku, mutta kehitystyötä on jatkettava2.10.2024 08:50:39 EEST | Tiedote
Hallituksen esitys lasten ja nuorten terapiatakuuksi on edennyt eduskunnan käsittelyyn. Tavoitteena on turvata yhdenvertainen pääsy perustasolla mielenterveyden hoitoon, mitä Suomen Psykologiliitto vahvasti kannattaa. Terapiatakuun piiriin on kuitenkin nyt käsittelyssä olevalla esityksellä tulossa hoitoa ainoastaan lieviin ja keskitasoisiin masennus- ja ahdistusoireisiin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme