Everstiluutnantti Ville Viita jatkaa Upseeriliiton puheenjohtajana
Upseeriliiton liittokokous valitsi Ville Viidan jatkamaan Upseeriliiton puheenjohtajana seuraavat neljä vuotta. Viita muistutti puheessaan, että Suomella on oltava hyvävoimainen upseeristo niin kotimaassa kuin kansainvälisissä tehtävissä.
-Upseeriliittoa tarvitaan käymään vuoropuhelua Puolustusvoimien ja Rajavartiolaitoksen kanssa. Kertomaan tilannekuvaa, mitä kentällä tapahtuu sekä tekemään ratkaisuesityksiä, sanoi puheenjohtajana jatkava Ville Viita Helsingissä 22. marraskuuta järjestetyssä Upseeriliiton liittokokouksessa.
Upseerit on koulutettu arvioimaan tilannetta ja tekemään päätöksiä.
-Tässä ajassa punnitaan johtajuus ja kyky tehdä yhdessä. Ainoastaan sen kautta voimme saavuttaa menestystä ja turvata upseeriston asema muuttuvassa toimintaympäristössä. Ilman ihmisiä ei ole maanpuolustusta.
Kokouksessa hyväksyttiin myös liiton vaikuttamisen linjaukset.
-Muodostamme painopisteen kansainvälisiin tehtäviin ja jäsenten tukemiseen paikallistasolla. Puheenjohtajana koen Naton ja ulkomaanpalveluksen edunvalvonnan rakentamisen hyvin mielekkääksi, Viita sanoi.
”Ilman motivoitunutta upseeristoa Suomi ei voi olla esimerkillinen Nato-maa”
Liittokokouksen aloitti kansanedustajapaneeli, jossa upseeritaustaiset kansanedustajat niin kiittivät kuin kirittivätkin Upseeriliiton edunvalvontaa Nato-tehtävien palvelussuhteista päätettäessä. Suomen on oltava esimerkillinen ja lisäarvoa tuova Nato-maa.
-Jotta annamme kuvan, että Suomi hoitaa tonttinsa ja tuo lisäarvoa puolustusliittoon, suomalaisen Nato-henkilöstön laadun on oltava hyvä ja määrän riittävä, linjasi kenraalimajuri (evp), kansanedustaja Pekka Toveri (kok.).
Tätä on myös Upseeriliitto korostanut käytyään jo vuoden verran neuvotteluja Naton komentorakenteen palvelussuhde-ehdoista – tuloksetta.
-Tyytyväinen ja motivoitunut upseeristo on aivan välttämätön. Laitetaan neuvottelut vaihdoin maaliin, että päästään keskittymään itse asiaan, hoputti majuri (evp) kansanedustaja Jarno Limnéll (kok.).
Everstiluutnantt (evp), kansanedustaja Tomi Immonen (ps.) muistutti lisäksi, etteivät upseerit ole turvaamassa vain omia etujaan.
-Upseeriliitto edustaa neuvotteluissa kaikkia, niin sotilaita kuin siviilejä, joita Suomesta lähtee Nato-töihin. Suomen on annettava heille tukensa.
Lisätietoja:
Ville Viita, puheenjohtaja, Upseeriliitto
viita@upseeriliitto.fi, p. 044 501 0378
Yhteyshenkilöt
Essi LindqvistUpseeriliitto
Puh:+358 40 5651835lindqvist@upseeriliitto.fiKuvat
Upseeriliitto edustaa suomalaisia upseereita kadetista kenraaliin. Upseeriliiton tehtävä on edistää jäsenistönsä työsuhteisiin liittyviä sopimuksia ja palkkausta. Upseeriliitto vaikuttaa myös yhteyskunnallisiin sekä maanpuolustukseen ja rajavalvontaan liittyviin kysymyksiin. Vuonna 1918 perustetussa Upseeriliitossa on jäseniä 6500 ja se on yksi Akavan jäsenliitoista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Upseeriliitto ry
Vuoden upseeri painottaa yhteistyön merkitystä henkilöstösuunnittelussa3.5.2024 13:40:47 EEST | Tiedote
Nato-jäsenyyden myötä Puolustusvoimat on alkanut täyttää Naton komentorakenteen tehtäviä. Niihin on riittänyt vapaaehtoisia, mutta kuuma kysymys on, tuleeko ulkomaantehtävistä jatkossa pakollisia. Upseeriliiton Vuoden upseeriksi valitsema everstiluutnantti (evp.) Markku Jämsä muistuttaa, että pakollisuus edellyttää yhteistyötä ja luottamusta henkilöstösuunnittelussa.
Sotilasjärjestöt esittävät parran ja viiksien sallimista sotilaille2.11.2023 14:34:00 EET | Tiedote
Aliupseeriliitto, Päällystöliitto, Rajaturvallisuusunioni ja Upseeriliitto esittävät, että parta ja viikset sallitaan Puolustusvoimissa sekä Rajavartiolaitoksessa työskenteleville sotilaille. Yhteisen kannanoton mukaan muutos merkitsisi nykyaikaan ja useiden Nato-maiden käytäntöön siirtymistä.
Nordic Officers association NOA´s Statement: Challenges with retaining personnel22.9.2023 12:59:17 EEST | Tiedote
The total package including work-life balance, salary, living quarters, pension, working load etc. is deteriating and leading personnel to quit and choose jobs outside the armed forces. The consequences with this is massive and will in the end have an impact on operational ability in crises.
Puolustusbudjetti antaa eväät Puolustusvoimien henkilöstön työkyvystä huolehtimiselle20.9.2023 15:58:52 EEST | Tiedote
Ukrainan sodasta olemme nähneet, että sotilas ja hänen riittävä osaamisensa ratkaisevat taistelun. Henkilöstö onkin Suomen sotilaallisen puolustuksen kivijalka. Puolustusministeriön budjettiehdotus vuodelle 2024 panostaa puolustuskyvyn vahvistamiseen, Nato-jäsenyyteen ja Ukrainan tukemiseen.
Hallitus lupaa varmistaa Puolustusvoimien henkilöstön työssäjaksamisen16.6.2023 17:09:16 EEST | Tiedote
Upseeriliitto on tyytyväinen tänään julkistetun hallitusohjelman kirjaukseen, että ”Hallitus varmistaa Puolustusvoimien henkilöstön riittävyyden ja jaksamisen. Tarvittavaa henkilöstöä lisätään suunnitelmallisesti.” Työssäjaksamisen ja työaikasuojelun varmistaminen on erityisen tärkeää muuttuneessa toimintaympäristössä, jossa sotilaiden työkuorma on kasvanut merkittävästi muun muassa sotaharjoitusten määrän lisäännyttyä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme