Kansainväliset sitoumukset kirittävät Alkon ilmastotyötä

Jaa

Alko on asettanut kunnianhimoiset, tieteeseen perustuvat ilmastotavoitteet, jotka kattavat omien päästöjen lisäksi arvoketjun päästöt. Lisäksi Alko on liittynyt kansainväliseen Bottle Weight Accordiin, jossa sitoudutaan vähentämään valikoimassa olevien lasisten viinipullojen keskipainoa.

Alko on asettanut Science Based Targets -aloitteen mukaiset kunnianhimoiset, tieteeseen perustuvat ilmastotavoitteet, jotka käsittävät omien päästöjen lisäksi arvoketjun päästöt. Tavoitteena on puolittaa koko toiminnan ilmastopäästöt vuoden 2030 loppuun mennessä yhdessä hankintaketjun toimijoiden kanssa sekä minimoida toiminnan negatiiviset ympäristövaikutukset.

”Olemassa olevat ilmastotavoitteemme ovat jo Science Based Target -aloitteen mukaisia, ja seuraava askel on validoida ne. Siinä varmistetaan, että tavoitteet ovat viimeisimmän ilmastotutkimuksen mukaisia ja että Alko edistää niiden avulla Pariisin ilmastosopimuksen tavoitetta rajoittaa ilmaston lämpeneminen 1,5 °C asteeseen”, sanoo vastuullisuuspäällikkö Marja Aho.

”Päästöjen vähentäminen vaatii päättäväistä työtä, jota olemme Alkossa tehneet jo pitkään. Tavoitteemme ovat kunnianhimoiset ja jatkamme päästöjemme vähentämistä tiukalla aikataululla.”

Bottle Weight Accord kannustaa kevyempiin pulloihin

Sustainable Wine Roundtable (SWR) on kansainvälinen ryhmittymä, joka edistää viinintuotannon vastuullisuutta kaikilla osa-alueilla. Alko on yksi ryhmittymän perustajajäsenistä.

Alko liittyi SWR:n julkaisemaan Bottle Weight Accord -sitoumukseen marraskuussa 2023. Bottle Weight Accordin allekirjoittajat sitoutuvat vähentämään 0,75-litraisten lasisten still-viinipullojen* keskipainoa valikoimassaan. Kevyen, alle 420 grammaa painavan lasipullon hiilijalanjälki on noin 25 prosenttia pienempi kuin perinteisen lasipullon. Alkon lisäksi sitoumuksessa on mukana myös muita merkittäviä alkoholialan toimijoita.

”Sitoumus tukee sitä työtä, jota olemme jo pitkään tehneet kohti vähäpäästöisempiä pakkauksia. Yleisesti ottaen keskimääräinen viinipullo painaa noin 550 grammaa ja sitoudumme vähentämään pullojen painoa 420 grammaan vuoden 2026 loppuun mennessä. Tällä hetkellä valikoimamme viinipullojen keskipaino on 460 grammaa, joten olemme hyvässä vauhdissa kohti tavoitetta.”

Juomapakkauksella ja sen valmistamisella on merkittävä osuus juoman hiilijalanjäljestä.

”Viinipullon ja sen valmistuksen osuus juoman hiilijalanjäljestä ovat jopa 46 prosenttia. Suurimmat ilmastovaikutukset juomalitraa kohden ovat perinteisellä lasipullolla. Pienin hiilijalanjälki on hanapakkauksella. Seuraavaksi parhaita valintoja ovat kartonkitölkki, viinipussi, alumiinitölkki, PET-muovipullo ja kevyempi lasipullo.”

UN Global Compact -jäsenyys on osoitus sitoumuksesta vastuulliseen liiketoimintaan

Ilmastositoumuksien lisäksi Alko liittyi jäseneksi myös maailman suurimpaan yritysvastuualoitteeseen, UN Global Compactiin, toukokuussa 2023. Aloitteeseen sitoutuneet yritykset ja organisaatiot noudattavat työoloihin, ihmisoikeuksiin, ympäristöön ja lahjonnan ehkäisyyn liittyviä kansainvälisiä velvoitteita kaikissa maissa, joissa ne toimivat. UN Global Compact tukee yrityksiä vastuullisuustyössä Global Compactin kymmenen periaatteen ja YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden avulla. 

Alko osallistuu jäsenyyden myötä myös UN Global Compact Suomen Tieteeseen perustuvat luontotavoitteet -ohjelmaan, joka antaa yrityksille valmiudet arvioida toimintansa vaikutuksia luontoon ja asettaa tavoitteet vaikutusten hillitsemiseksi. Ohjelmassa yritykset kehittävät luontotyötään Science Based Targets Networkin viitekehyksen mukaisesti ja saavat työkalut tieteeseen perustuvaan luontotyöhön. Ohjelma jatkuu kevääseen 2024 saakka.

* Still-pulloilla tarkoitetaan esimerkiksi puna-, valko- tai roseeviinipulloja eli pulloja, joihin on pakattu kuplatonta viiniä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Alkon mediapuhelin 020 711 5123 (arkisin klo 8–16), viestinta@alko.fi

Alko haluaa tarjota asiakkailleen maailmanluokan palvelua. Monipuolinen ja uudistuva noin 11 000 tuotteen valikoima mahdollistaa nojatuolimatkat ympäri maailmaa asiakkaan omassa olohuoneessa. Asiakkaitamme palvelee monikanavainen palveluverkosto: 373 myymälää, yli 130 noutopistettä, verkkokauppa ja mobiilisovellus. Vuonna 2022 Alkon liikevaihto oli 1,2 miljardia euroa ja asiakaskäyntejä reilut 52 miljoonaa.

Vastuullisuus on meille sydämen asia. Arjessamme se tarkoittaa muun muassa tinkimätöntä myynninvalvontaa, hankinnan läpinäkyvyyden kehittämistä, pakkausmateriaalien kierrätystä, tuoteturvallisuutta sekä hyvinvointia edistäviä hankkeita.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Alko Oy

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye