Väitös: Ruokajärjestelmän kestävyyssiirtymä ei voi tapahtua ilman viljelijöitä, mutta viljelijöiden liikkumavara on vähäinen

Irene Kuhmosen tutkimus pohjautui kattaviin viljelijäkyselyhin sekä Suomen ruokajärjestelmän historiaa koskevaan kirjallisuusanalyysiin.

- Viljelijät ovat puun ja kuoren välissä. Vaikka keskimääräinen tilakoko on kasvanut koko 2000-luvun ajan, viljelijöiden reaaliansiot ovat samalla heikentyneet. Entiseen ansiotasoon yltääkseen viljelijän on siis kyettävä jatkuvasti kehittämään tilaa ja omaa toimintaansa, Irene Kuhmonen toteaa.

Suomalainen ruokajärjestelmä on hyvin keskittynyt, alueellisesti erilaistunut ja yksipuolinen. Siinä missä tämä tekee toiminnasta tehokasta, se jättää vain vähän tilaa valtavirrasta poikkeaville toimintamalleille maataloudessa.

Keskittyneen järjestelmän hintapaineissa moni maataloustuloista riippuvainen viljelijä valitsee kasvu-uran, erikoistumisen ja tuotannon tehostamisen. Vaikka näitä kehityskulkuja pidetään maatalouspolitiikassa tavoiteltavina, ne ovat kuitenkin samalla monien maatalouden ympäristöongelmien juurisyitä. Maatalousluonto köyhtyy, koska viljely on tehostunut ja maisemarakenne yksipuolistunut. Turvemaiden pellonraivaus aiheuttaa ilmastopäästöjä ja vesistöjen rehevöitymistä, sillä pohjoisen karjatilallisten on elinkeinon jatkuvuus turvatakseen pitänyt peltoa raivaamalla kasvattaa tilakokoa ja karjamäärää. Itämeri rehevöityy, kun tuotanto ja samalla ravinnepäästöt keskittyvät voimakkaasti tietyille valuma-alueille, eivätkä ravinnekierrot toimi.

Kaikki viljelijät eivät toki tavoittele kasvua, jolloin viljely jää usein sivutoimiseksi. Viljelyn osa-aikaistuminen ei ole kuitenkaan välttämättä suotuisa kehityssuunta kestävyystavoitteiden kannalta.

- Tutkimuksen havainnot osoittivat, että viljelijän kestävyysorientaatio liittyy maatilan kehittämispyrkimyksiin. Tilan kehittäminen taas on tärkeää erityisesti niille viljelijöille, joille maatalous on merkittävä osa toimeentuloa. Vaikka poikkeuksia on moneen suuntaan, tämä on tutkimusaineistoista esiin piirtyvä iso kuva, Kuhmonen kertoo.

Ruokajärjestelmän kestävyysongelmat liittyvät niihin sääntöihin, joiden varassa järjestelmä toimii, ja nämä säännöt ohjaavat myös viljelijöiden toimintaa. Järjestelmänäkökulmasta säännöt ovat paitsi lakeja ja säädöksiä, myös ruokajärjestelmässä eniten valtaa käyttävien toimijoiden - kuten kaupan - omia tavoitteita, normeja ja sopimusmalleja, jotka määrittävät koko järjestelmän toimintaperiaatteita. Säännöt määrittävät esimerkiksi sen, millainen toiminta alkutuotannossa on kannattavaa. Maanviljely on taloudellista toimintaa: sen on tuotettava viljelijöille riittävä toimeentulo. Viljelijät eivät pysty muuttamaan järjestelmän sääntöjä, vaan heidän on toimeen tullakseen mukauduttava niihin.

Ruokajärjestelmät kuitenkin muuttuvat, mutta suuret muutokset tapahtuvat yleensä kertarysäyksellä ja kriisien kautta. Suuriin muutoksiin on historiassa liittynyt aina ruokaturvan heikkenemistä. Tämän vuoksi muutoksia tulisi ennakoida myös huolehtimalla siitä, että tarpeeksi suuri joukko viljelijöitä kykenee jatkamaan ammatissaan. Samalla viljelijöiden uudistumiskykyä tulisi tukea määrätietoisesti. Toiminnan uudelleensuuntaaminen vaatii aina resursseja, ja nämä resurssit ovat maatiloilla tällä hetkellä erittäin vähissä.

- Maanviljelijöiden keskuudesta löytyy muutoshalukkuutta ja -kyvykkyyttä, jonka tukeminen kannattavia ja kestäviä liiketoimintamahdollisuuksia luomalla on keskeistä kestävyyssiirtymän onnistumiselle, Kuhmonen muistuttaa.

YTM Irene Kuhmosen kauppatieteiden väitöskirja ”Imprisoned by the regime? Farmer agency and farm resilience in the making of a sustainable food system” tarkastetaan 15.12.2023 klo 12 Jyväskylän yliopiston päärakennuksen salissa C4. Vastaväittäjänä toimii professori Domenico Dentoni (Montpellier Business School) ja kustoksena dekaani Hanna-Leena Pesonen (Jyväskylän yliopisto).

Väitöstilaisuuden kieli on englanti.

Etäyhteys väitöstilaisuuteen: https://r.jyu.fi/dissertation-kuhmonen-151223

Linkki väitöskirjaan: http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-39-9854-7

Irene Kuhmonen on kirjoittanut ylioppilaaksi Vaajakosken lukiosta vuonna 2002, ja valmistunut yhteiskuntatieteiden maisteriksi Joensuun yliopistosta vuonna 2008 pääaineenaan yhteiskuntamaantiede. Irene Kuhmonen on toiminut tutkijana Jyväskylän yliopiston Ympäristöntutkimuskeskuksessa vuoteen 2014 saakka, minkä jälkeen hän on toiminut Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulussa tutkimus- ja opetustehtävissä. Parhaillaan Kuhmonen työskentelee Suomen Akatemian strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittamassa Biodiful-hankkeessa. Väitöstutkimusta ovat rahoittaneet Keski-Suomen kulttuurirahasto ja Oiva Kuusiston säätiö sekä Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu.

Lisätietoja: irene.a.kuhmonen@jyu.fi, puh 040 820 7640.