Väitös: Teknisiä ohjeita laajennetun todellisuuden avulla? Uusi malli auttaa huomiomaan vaaran paikat
Uudet teknologiat, kuten älyrannekkeet, robotit, tekoäly sekä AR, VR ja muu laajennettu todellisuus, ympäröivät meitä yhä laajemmin elämän eri osa-alueilla. Hypen, hyödyn ja huvin lisäksi ne tuovat myös uusia, arkisia haasteita esimerkiksi työelämään, ilmenee Satu Rantakokon väitöstutkimuksesta. Tutkimuksessa keskitytään erityisesti siihen, miten laajennettua todellisuutta voidaan käyttää teknisten ohjeiden välittämisessä.

Laajennettu todellisuus tarkoittaa yksinkertaisimmillaan virtuaalisten elementtien tarkastelua esimerkiksi älypuhelimen tai virtuaalitodellisuuden VR-lasien avulla. Sen käyttämisen tuomiin mahdollisuuksiin työelämässä kuuluvat muun muassa tilannesidonnaiset, vuorovaikutteiset työohjeet.
Haasteita sen sijaan tuovat erityisesti yksityisyys ja turvallisuus. Vaaran paikka on se, että laitteet keräävät tauotta yksityiskohtaista dataa käyttäjästä ja hänen ympäristöstään, mukaan lukien pahaa-aavistamattomat ohikulkijat. Tämä datankeruu on välttämätöntä, jotta virtuaaliset elementit voidaan sijoittaa oikeaan paikkaan oikeaan aikaan ja jotta niiden kanssa voidaan toimia. Käyttötilanne on kuitenkin voitava suunnitella niin, että mahdolliset riskit vältetään.
– Väitöskirjassani esittelen kehittämäni TIER-mallin, jonka avulla voidaan suunnitella ohjeistuksia laajennetun todellisuuden teknologian hyödyntämiselle ohjeiden välittämisessä, kertoo Vaasan yliopistossa väittelevä Satu Rantakokko.
Rantakokon kehittämä malli auttaa organisoidussa ohjeiden suunnitteluprosessissa siten, että käytettävän teknologian tuomat mahdollisuudet ja haasteet voidaan tasapainottaa suhteessa siihen, mitä ominaisuuksia ohjeisiin halutaan ja miten löydetään paras lopputulos. Malli kannustaa huomioimaan käyttäjät kaikissa ohjeiden suunnitteluvaiheissa.
TIER-mallia on pilottitestattu esimerkiksi ohjeiden virheenhallintaan ja käyttäjien ennakkoasenteisiin liittyen. Testit osoittavat, että laajennetun todellisuuden käytön monet mahdollisuudet vaativat kokonaisvaltaista mallia, jotta mahdollisimman monet yksityiskohdat saadaan otettua huomioon ja näin vältytään ongelmilta.
Väitöstilaisuus
FM Satu Rantakokon väitöstutkimus “Affordance-based approach to identifying and analysing the possibilities and challenges of extended reality (XR) as a medium for technical instructions” tarkastetaan tiistaina 12.12.2023 klo 12 Vaasan yliopiston luentosalissa F118 (Fabriikki).
Väitöstilaisuuden seuraaminen on mahdollista myös etäyhteyden kautta: Zoom, salasana: 069084.
Vastaväittäjänä tilaisuudessa toimii professori Thomas Olsson (Tampereen yliopisto) ja kustoksena professori Merja Koskela. Väitöstilaisuus on suomenkielinen.
Väitöskirja
Rantakokko, Satu (2023) Affordance-based approach to identifying and analysing the possibilities and challenges of extended reality (XR) as a medium for technical instructions. Acta Wasaensia 527. Väitöskirja. Vaasan yliopisto.
Lisätiedot
Satu Rantakokko, sähköposti satu.rantakokko (@) uwasa.fi
Satu Rantakokko on syntynyt Muoniossa vuonna 1974. Hän valmistui vuonna 2017 filosofian maisteriksi teknisen viestinnän koulutusohjelmasta Vaasan yliopistossa. Rantakokko työskentelee tällä hetkellä projektitutkijana Vaasan yliopistossa. Hän asuu Laviassa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Riikka KalmiTiedeviestinnän asiantuntijaVaasan yliopisto / Viestintä, brändi ja markkinointi
Puh:0294498231riikka.kalmi@uwasa.fiKuvat

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan yliopisto
Juha Antila Vaasan yliopiston digijohtajaksi3.4.2025 14:03:02 EEST | Tiedote
Diplomi-insinööri Juha Antila on valittu Vaasan yliopiston digijohtajaksi. Hän aloittaa työnsä 12. toukokuuta 2025.
Artificial intelligence is an effective tool in exploring corporate reporting3.4.2025 13:08:59 EEST | Press release
Machine learning methods enable the efficient mining of large amounts of data from corporate reports. In her doctoral dissertation for the University of Vaasa, Finland, Essi Nousiainen presents how the new machine learning-based methods she has developed can be used to examine corporate reporting related to, among other things, responsibility, innovation, and blockchain.
Pk-yritysten kyky innovoida on vahvasti sidoksissa johtajien oppimiseen ja päätöksentekotaitoon2.4.2025 12:17:41 EEST | Tiedote
Toimitusjohtajien tavoilla oppia, soveltaa oppimaansa sekä tehdä päätöksiä on olennainen merkitys pk-yritysten innovatiivisuudelle ja uudistumiskyvylle, esittää Jutta Mäkipelkola Vaasan yliopistolle tekemässään väitöskirjassa. Hänen tutkimuksensa paljastaa, miten toimitusjohtajien osaaminen muovaa pk-yritysten kyvykkyyksiä – ja millainen toimintakulttuuri ajaa innovaatiota.
Puutteellinen uni ei saisi olla tabu työpaikoilla – uusi tutkimus antaa työkaluja unen huomioimiseen johtamisessa1.4.2025 09:26:11 EEST | Tiedote
Puutteellisesta unesta johtuva väsymys on yleinen ja kasvava ongelma työikäisten keskuudessa, mutta univajetta ei usein uskalleta ottaa työelämässä puheeksi. Työpaikoilla tulisikin paitsi luoda avoimempi keskustelukulttuuri unen suhteen, myös kehittää yhdessä keinoja väsymyksen tuomista haasteista selviytymiseen, esittää Jenni Tuomilehto Vaasan yliopistolle tekemässään väitöskirjassa.
Tekoälystä tehokas apu yritysten raportoinnin tutkimiseen31.3.2025 09:35:48 EEST | Tiedote
Koneoppimismenetelmät mahdollistavat yritysraporttien suuren datamäärän tehokkaan louhinnan. Essi Nousiainen esittää Vaasan yliopistolle tekemässään väitöskirjassa, kuinka hänen muodostamillaan uusilla koneoppimispohjaisilla menetelmillä voidaan tutkia yritysten raportointia liittyen muun muassa vastuullisuuteen, innovatiivisuuteen sekä lohkoketjuihin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme