SDP:n puheenjohtaja Lindtman: SDP jättää välikysymyksen, jos hallitus ei peruuta työelämäheikennyksissä ja käynnistä aitoja neuvotteluita
SDP jättää välikysymyksen työmarkkinatilanteesta, ellei hallitus peruuta työelämäheikennyksissä ja käynnistä aitoja neuvotteluita, toteaa SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman.
- Suomi uhkaa ajautua työmarkkinoilla vastakkainasettelun kierteeseen, josta hallituksella ei selvästikään ole pohdittuna tietä ulos. Työtaisteluiden piirissä on nyt jo yli 300 000 työntekijää eri aloilta. Kyse ei ole myöskään pelkästään SAK:laisista työntekijöistä. Eri tavalla vastustamassa hallituksen toimia on myös toimihenkilöitä, varhaiskasvatuksen henkilöstöä, opettajia, lentäjiä, lääkäreitä ja monia muita. Joukko kasvaa päivä päivältä ja vuoden 2015 työtaistelut näyttävät jäävän toiseksi nyt nähtävän liikehdinnän rinnalla.
Jopa presidentinvaaleissa ehdokas toisensa jälkeen on tuonut esiin, että hallituksen tulisi aloittaa aidot neuvottelut osapuolten välillä, Lindtman huomauttaa.
- Hallitus vaikuttaa kuitenkin varsin kovakorvaiselta. On todennäköistä, että keväällä nähdään hyvin merkittävä määrä työtaisteluita, eikä parempaa ole luvassa syksyllä alkavan työehtosopimuskierroksen osalta. Suomen taloudellinen tilanne vaatisi nyt ennen kaikkea yhteen hiileen puhaltamista, mutta hallitus ajaa omalla jääräpäisellä toiminnallaan työmarkkinat kaaokseen.
Hallitus on toimillaan viemässä Suomea suuntaan, joka on täydellisen väärä, arvostelee Lindtman. Viisas hallitus saisi työmarkkinaratkaisut toimimaan Suomen kasvun eteen vaikeassa taloudellisessa tilanteessa, ei hakisi Suomen edun vastaisia selkävoittoja palkansaajista.
- Sen sijaan, että hallitus lyö nyrkkiä pöytään, sen pitäisi tarjota kättä päälle. Hallitus voi valita myös sopimisen tien. Palkansaajat ovat varmasti siihen edelleen valmiita, jos hallitus luopuu jääräpäisistä työelämäheikennyksistään. Jos hallitus ei tarkista linjaansa, olemme tilanteessa, jossa joudumme jättämään työmarkkinatilanteesta välikysymyksen valtiopäivien alkaessa, Lindtman päättää.
Yhteyshenkilöt
Antti LindtmanSDP:n puheenjohtaja
Yhteydenotot:
puoluejohdon erityisavustaja Mikko Valtonen, p. 040 867 8250, mikko.valtonen@sdp.fi
SDP
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP
SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman: On onnetonta, jos Suomessa ja Euroopassa valitaan hämärä polku menneisyyteen18.5.2024 14:24:09 EEST | Tiedote
Eurooppaan edistyksellisesti suhtautuvia voimia tarvitaan nyt enemmän kuin koskaan, näkee SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman. Ilmastotoimet, yhteinen puolustus sekä vihreä siirtymä vaativat isoja päätöksiä, joita ainoastaan nykyistä vahvempi Eurooppa kykenee tekemään. Laitavoimien vetämänä menneisyyteen kääntyvä Eurooppa ei siihen pysty.
SDP:n Niina Malm: Hallitus on epäonnistunut luomaan uusia työpaikkoja – missä on pääministeri?18.5.2024 10:29:04 EEST | Tiedote
Kokoomusvetoinen hallitus lupasi luoda 100 000 uutta työpaikkaa suomalaisille, mutta saldo on tällä hetkellä yli 50 000 työpaikkaa pakkasen puolella, arvostelee SDP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja Niina Malm.
SDP:n puoluesihteeri Näkkäläjärvi: Onko kokoomuksen eurovaaliohjelman tavoitteena äänestäjien tietoinen sumuttaminen?18.5.2024 10:18:30 EEST | Tiedote
Kokoomuksen eurovaaliohjelma on pahasti ristiriidassa kokoomusvetoisen hallituksen kotimaassa tekemän politiikan kanssa, toteaa SDP:n puoluesihteeri Mikkel Näkkäläjärvi.
SDP:n varapuheenjohtaja Nasima Razmyar: Kokoomusvetoinen hallitus horjuttaa oikeusvaltiota – missä on pääministeri?18.5.2024 10:02:53 EEST | Tiedote
Pääministeripuolue kokoomus antaa hiljaisen hyväksyntänsä hallituksen politiikalle, jolla horjutetaan demokratiaa ja oikeusvaltiota Suomessa, ja on valmis mahdollistamaan saman seuraavaksi Euroopassa, toteaa SDP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja Nasima Razmyar.
SDP:n varapuheenjohtaja Matias Mäkynen: Kokoomus ajaa kaksilla rattailla luontokadon torjunnassa18.5.2024 09:52:19 EEST | Tiedote
Kokoomus on pettänyt eduskuntavaaleja edeltäneet lupauksensa luontokadon torjumisesta ja valmistautuu nyt tekemään saman eurovaaleissa, arvostelee SDP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja Matias Mäkynen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme