Tuoreesti rakkaudesta S&S:n kevään esikoisromaaneissa
Voiko rakkaudesta vielä kirjoittaa tuoreesti? Emilia Karjulan Kuningatar Mab ja Sanna Hirvosen Margit todistavat, että kyllä voi. Romaanit ovat kerronnaltaa erilaisia, mutta temaattisesti lähellä toisiaan. Rakkaus ja mustasukkaisuus, avoimet suhteet, polyamoria, queer ja rakkauden mytologiat lyövät kättä, kun keskiössä ei ole vain tyypillinen miehen ja naisen avioliittoon ja lapsiin johtava parisuhde.
Emilia Karjula: Kuningatar Mab, ilmestynyt 16.1.
Julia tapasi Paulin ensi kertaa Pyyhenaisen syntymäpäivillä, ja oli alusta asti selvää, että Paulilla on muitakin naisia. Julia toivoo silti, että Paul jättäisi Pyyhenaisen hänen vuokseen, muttei uskalla kertoa toiveestaan. He sopivat, että Juliakin tapailee muita, vaikka oikeasti hän haluaisi vain, että Paul olisi yksin hänen.
Myös mahtava keijujen kuningatar on kuitenkin iskenyt silmänsä Juliaan. Konferenssimatkalla Julia tapaa pienikokoisen ja ruskeasilmäisen naisen, joka kutsuu luokseen ja juottaa Julialle makeaa simaa. Se saa hänen päänsä pyörälle, ja siksi hänestä tuntuu vain luonnolliselta, kun hän kotiin palattuaan kohtaa naisen uudelleen omassa kaupungissaan. Syntyy erikoinen kolmiodraama, joka saa Julian epäilemään itseään yhä pahemmin.
Sanna Hirvonen: Margit, ilmestynyt 14.2.
Eletään kuuminta nousukautta, ja Ulla Romu on matkalla huipulle. Hän on ponnistanut pikkupaikkakunnalta Helsinkiin mainostoimiston harjoittelijaksi, cocktailien ja katkarapujen ääreen. Kun hän kohtaa Valintatalossa Margitin, jolla on leveä selkä ja isot kädet, häneltä ei puutu enää mitään. Täydellinen onni on tässä.
Sitten Suomen talous sukeltaa, ja asiat joutuvat vapaaseen pudotukseen. Ullan ja Margitin kodissakin jokin on toisin. On kuin asunnon ilmanpaine olisi muuttunut.
Samaan aikaan Ninni rakastuu Louvressa metsästyksen jumalatar Artemikseen. Hän haluaisi jumalattaren omakseen. Niinpä hänen maailmansa järisee, kun hän kohtaa yliopistolla lihaksi tulleen Artemiksen. Se on meant to be.
Emilia Karjula (s. 1980) asuu Turussa ja on kotoisin Kiikasta. Hän on opiskellut Turun yliopistossa folkloristiikkaa, kulttuurihistoriaa, naistutkimusta ja luovaa kirjoittamista ja väitellyt Jyväskylän yliopiston kirjoittamisen oppiaineessa. Tieteellisten tekstien lisäksi Karjula on julkaissut novelleja antologioissa ja kirjallisuuslehdissä ja toimittanut kaksi kirjoittamisen oppikirjaa. Hän on opettanut luovaa ja tieteellistä kirjoittamista useissa oppilaitoksissa ja toimii tällä hetkellä kirjoittamisen yliopistonopettajana Jyväskylän yliopiston avoimessa yliopistossa.
Sanna Hirvonen (s. 1976) on helsinkiläinen museoammattilainen, joka kirjoittaa työssään nykytaiteesta suurelle yleisölle. Hän on koulutukseltaan taidehistorioitsija ja muotoilija. Proosan aiheina häntä kiehtovat 1900-luvun lopun arki, tavarat ja tilat sekä ihmisten pinnanalaiset halut ja haaveet.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Johanna ForssArvostelukappaleet ja haastattelupyynnöt
johanna.forss@sets.fiKuvat
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustantamo S&S
Eva Frantzin viides Anna Glad -dekkari jättää hyvästit sympaattiselle poliisille9.10.2024 13:05:00 EEST | Tiedote
Neljä naista ja vanhaa ystävää viettää jokasyksyisiä rapujuhlia vanhassa huvilassa maaseudulla. Aamun sarastaessa huvilasta herää vain kaksi heistä... Mitä illan aikana on tapahtunut ja kuinka kauas menneisyyteen täytyy mennä, jotta asiasta saisi selvää? Ensimmäisenä rikospaikalla on komisario Anna Glad. Hänet siirretään kuitenkin syrjään tutkinnasta, ja tällä kertaa puoliso Thomas saa kantaa työtaakkaa, kun Anna yrittää huolehtia heidän pojastaan. Poliisin vaistoja on kuitenkin vaikea sammuttaa. Eva Frantzin On lähtösi huoleton (suom. Ulla Lempinen) ilmestyy 24.10.
Pimeyden paimen jatkaa upeaa fantasiasarjaa8.10.2024 13:35:39 EEST | Tiedote
Ulpu-Maria Lehtisen nuortenfantasia Pimeyden paimen vie päähenkilö Liljan syvemmälle seikkailuun. Lehtisen esikoisromaani Kalmanperhon kutsu (2022) aloitti Kalmanperho-trilogian, ja oli ehdolla vuoden parhaalle kotimaiselle fantasiakirjalle myönnettävän Kuvastaja-palkinnon saajaksi.
Johannes Anyury vierailee Helsingin kirjamessuilla24.9.2024 10:01:00 EEST | Tiedote
Ruotsalaisen August-palkitun Johannes Anyuryn romaani Ixelles (suom. Outi Menna) ilmestyy 1.10. Lokakuun lopussa Anyury tulee Helsingin kirjamessuille, missä häntä haastattelee europarlamentaarikko Li Andersson. Ixelles käsittelee aikamme suuria kysymyksiä valeuutisista, manipuloidusta mediamaisemasta sekä köyhyyden ja huumeiden aiheuttamasta rikollisuuskierteestä. Ruotsissa Anyurua pidetään yhtenä parhaimmista luokkayhteiskunnan kuvaajista. Ixelles on myös on rakkauskirje kaunokirjallisuudelle, keksitylle elämälle ja kirjastoille.
Esikoisromaani Osuma kertoo kielletystä rakkaudesta jatkosodan aikana3.9.2024 13:00:00 EEST | Tiedote
Petter Sandelinin romaani Osuma (Skott, suom. Katriina Huttunen) kertoo asemasodasta ja siitä, kuinka sotilas Tallgren ja hänen toverinsa yrittävät sietää rintaman monotonista ja brutaalia arkea. Romaanin aiheeksi nousee rakkaus ja herkkyys sodan keskellä.
Uusi lastenfantasiasarja eturivin kirjailijalta20.8.2024 13:23:48 EEST | Tiedote
Humoristisista ja monipuolisista lastenkirjoistaan palkittu Malin Klingenberg on jo useamman vuoden ajan työstänyt kolmiosaista fantasiatrilogiaa. Suuri työ on tullut päätökseen ja Gibatin tarinoiden ensimmäinen osa, Tasangon tyttäret (suom. Outi Menna), julkaistaan 10. syyskuuta. 9–12-vuotialle suositeltu kirjasarja kertoo maasta, jota hallitaan ankaralla kädellä ja lapsista, joilla on salattuja voimavaroja nousta aikuisten tylyä maailmaa vastaan. Klingenberg on julkaissut lähes 30 teosta; kuvakirjoja, helppolukuisia kirjoja, oppikirjoja ja lastenromaaneja. Hän on tänä vuonna toista kertaa ehdolla Pohjoismaiden neuvoston lasten- ja nuortenkirjallisuuspalkinnon saajaksi ja hänelle on myönnetty sekä Runeberg Junior -palkinto että Svenska litteratursällskapetin palkinto. Hänen kirjansa Viisi hauvaa (suom. Outi Menna) valittiin äskettäin IBBY:n kunnialistalle vuodelle 2024.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme