Vihreät - De Gröna

Vihreiden Harjanne näpäyttää pääministeri Orpoa talouden sopeuttamisesta: “Pääministeri on tullut vihreiden linjalle”

Jaa

Pääministeri Petteri Orpo on antanut viimeaikoina ymmärtää, että myös verotusta on hyödynnettävä talouden tasapainottamisessa. Vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja Atte Harjanne toivoo, että hallituksessa otettaisiin tämän myötä vihdoin käyttöön vihreän verouudistuksen peruselementtejä.

Atte Harjanne
Atte Harjanne

Tähän saakka Petteri Orpon hallitus on ollut haluton koskemaan verotukseen osana talouden sopeuttamisen keinovalikoimaa. Verotusta on uudistettu lähinnä tarjoamalla veronkevennyksiä kaikista rikkaimmille ja alentamalla polttoaineen verotusta, mutta esimerkiksi haittojen verotusta tai markkinoita vääristävien verotukien purkua ei ole haluttu hyödyntää keinona taittaa velkaantumista. 

– Pääministeri Orpon viimeaikaiset kommentit kuulostavat siltä, että pääministeri ja hallitus ovat tulleet vihreiden linjalle siinä, että verotusta on hyödynnettävä kokonaisvaltaisesti. Toivottavasti hallitus myös huolehtii siitä, että tämä keino kohdennetaan nykyistä reilummin ja fiksummin sekä yksilöiden että ympäristön kannalta, Harjanne toteaa.

– Kokoomus peräänkuulutti oppositiossa ollessaan esimerkiksi yritystukien karsimista, mutta nyt hallitusvastuun koittaessa puolue ei halua niihin kajota. Enemmänkin heillä tuntuu olevan halua jarruttaa kehitystä ja pitää kiinni vanhasta, Harjanne jatkaa. 

Vihreiden vuoden 2024 vaihtoehtobudjetissa esitetään vihreää verouudistusta osana talouden tasapainottamisen pakettia. Vihreässä verouudistuksessa siirryttäisiin työn ja toimeliaisuuden verotuksesta etenevissä määrin haittojen verottamiseen sekä ympäristölle haitallisten tukien karsimiseen. Tavoitteena on ennen kaikkea verotuksen rakenteen uudistaminen niin, että samalla on mahdollista sekä parantaa työllisyyttä että vähentää ympäristö- ja terveyshaittoja.

– Vihreät on läpi hallituskauden arvostellut päätöstä suunnata veronkevennyksiä kaikista hyvätuloisimmille samalla, kun heikossa asemassa olevilta leikataan ja velkaa otetaan lisää. Niin ikään olemme arvostelleet hallituksen haluttomuutta tarttua haitallisiin yritystukiin. Hienoa, jos tähän löytyisi vihdoin yhteinen tahtotila, Harjanne toteaa. 

Hallitus on todennut, että taloutta tullaan keväällä sopeuttamaan lisää. Ainakaan julkisuuteen annettujen tietojen mukaan hallituksessa ei kuitenkaan ole toistaiseksi päästy yksimielisyyteen lisäsopeutusten määrästä. Väläytellyt summat ovat vaihdelleet miljardista jopa viiteen miljardiin ja pääministeri ja valtiovarainministeri tuntuvat olevan eri aaltopituuksilla sopeutusten mittakaavasta.

– Hallituksella tuntuu olevan talouden kokonaiskuva hieman kateissa. En usko, että näin mittavien lisäsopeutumisten toteuttaminen olisi mitenkään mahdollista ilman vihreän verouudistuksen toteuttamista ainakaan, mikäli se halutaan toteuttaa sekä ympäristön että yhteiskunnan näkökulmasta kestävällä tavalla, Harjanne pohtii.

Kevään koittaessa sekä hallituksen että opposition katseet suuntautuvat kehysriiheen ja myös Vihreät tulevat tuomaan pöytään omia vaihtoehtojaan talouden tasapainottamiseksi. Näitä ovat vihreän verouudistuksen lisäksi muun muassa työperäisen maahanmuuton lisääminen ja yritystukien karsiminen. 

– Myös jo tehtyjä huonoja päätöksiä kannattaisi arvioida uudelleen. Bensan veroalea ja kohtuuttomasti kasautuvia leikkauksia on kritisoitu laajasti myös asiantuntijoiden riveistä, Harjanne muistuttaa.


– Toivomme, että tätä työtä voidaan tehdä reilussa hengessä yli hallitus- ja oppositiorajojen. Kuten presidentti Niinistö sanoi viimeisessä puheessaan eduskunnalle, parlamentaarinen ote taloudenpitoon on tarpeen, ja hyvä askel siihen olisi suhtautua kunnioittavasti ja avoimin mielin opposition esityksiin, Harjanne päättää.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna

Sofia Virta: ”Perheväkivaltaa todistaneet lapset tulisi tunnistaa myös rikoksen uhriksi”10.5.2024 14:57:19 EEST | Tiedote

Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta vaatii perhe- ja lähisuhdeväkivaltaan kokonaisvaltaisempaa lähestymistapaa, jossa lapset, jotka näkevät tai kuulevat väkivaltaa, tulisi lukea myös rikoksen uhriksi. Nykyisen lainsäädännön mukaan perhe- ja lähisuhdeväkivaltatapauksissa lapsen altistumista ei ole kriminalisoitu Suomessa. Virta aikoo tehdä asiasta aloitteen eduskunnassa.

Vihreiden Atte Harjanne: “Orpon-Purran hallitus ei näytä ymmärtävän sen enempää asioiden hintaa kuin arvoakaan lukuun ottamatta sipsejä, öylättiä ja nuuskamakuja”7.5.2024 14:28:48 EEST | Tiedote

Vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtaja Atte Harjanteen mukaan nyt tarvitaan uskottavaa taloudenhoitoa, reilua uudistamista ja haitoille hintalappu. “Maalina pitää olla kukoistava, päästötön talous luonnon asettamissa rajoissa. Arvon hallitus, saa suorittaa”, Harjanne totesi puheessaan eduskunnan täysistunnossa 7. toukokuuta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye