STTK: Hyvinvointialueista ei ole säästöautomaatiksi – kansalaiset ansaitsevat palvelunsa

Hyvinvointialueiden tulevaisuus puhuttaa, eikä loppua näy. Tiukka julkinen talous haastaa mahdollisuutta rahoittaa erityisesti väestön ikääntymisen seurauksena nousevia menoja. Rahapulassa myös reilua alijäämää tekeviltä hyvinvointialueilta odotetaan toimia, mutta säästökeskustelu kaipaa muistutusta todellisuudesta.
─ Hyvinvointialueet ovat olemassa, jotta kansalaiset saavat tarvitsemansa palvelut. Rahoituksen takia heikosti toimivilla tai heikosti saatavilla olevilla palveluilla on hinta, joka mitataan lopulta ihmishengissä, STTK:n puheenjohtaja Antti Palola huomauttaa.
STTK osallistuu hyvinvointialueiden rahoituksesta käytävään keskusteluun julkaisemalla tänään aihetta käsittelevän pamfletin ja käsittelemällä teemaa talousseminaarissaan.
Suomessa palvelut suhteellisen kustannustehokkaita
Hyvinvointialueiden palvelut näyttäytyvät kansainvälisessä vertailussa kustannuksiltaan kohtuullisina. Suhteessa bruttokansantuotteeseen Suomi käyttää rahaa monia Pohjoismaita vähemmän. Sen sijaan asiakasmaksujen osuus on Suomessa Pohjoismaita korkeampi ja sillä on vaikutuksensa.
─ On aika tiedostaa, että Suomessa hyvinvointialueiden palveluita ei tuoteta erityisen kalliisti. Säästöautomaattina toimimisen sijaan hyvinvointialueiden on löydettävä keinot turvata kansalaisten hyvinvointi tuloista ja varallisuudesta riippumatta, Palola toteaa.
Hyvinvointialueiden rahoituksen kehittämiseen tulisi entistä vahvemmin liittää myös monipuolinen vaikutusarviointi. Uusinta kansainvälistä tutkimusta on hyödynnettävä. Edelleen on myös pohdittava mahdollisuutta hyvinvointialueiden verotusoikeuteen, jota STTK on aiemmin esittänyt.
Hyvinvointialueiden ytimessä palvelulupaus
Hyvinvointialueiden rahanmenoon on toki suhtauduttava kriittisesti. Säästöjä on haettava toiminta – ei julkinen talous – edellä.
─ On luovuttava turhista käytänteistä ja jatkettava työtä eri henkilöstöryhmien työnjaon kehittämiseksi, Palola esittää.
Kaiken ytimessä on oltava yhdessä muodostettu näkymä palvelulupauksesta.
─ Kansalaiset ansaitsevat tietää, miten palveluita kehitetään 2020-luvulta eteenpäin. Palveluverkosta tai erilaisista uusista kalliista hoidoista tehtävät päätökset eivät ole teknisiä merkintöjä budjetissa, vaan ne vaikuttavat syvällisesti kansalaisten elämään.
Palvelulupauksen on oltava rahoituksen tason määrittelemisen ydin.
─ On käytävä rehellinen keskustelu siitä, tavoitteleeko Suomi jatkossakin hyviä hoitotuloksia parhaiden uusien käytänteiden pohjalta vai alkaako palveluiden - ja siten suomalaisten terveyden, hyvinvoinnin ja turvallisuuden - taantuminen, Antti Palola toteaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Antti Palolapuheenjohtaja
Puh:040 509 6030antti.palola@sttk.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
STTK on poliittisesti sitoutumaton ja moniarvoinen koulutettujen ammattilaisten keskusjärjestö, johon kuuluu 13 jäsenliittoa ja noin puoli miljoonaa jäsentä.
Olemme työssämme vastuullisia, oikeudenmukaisia ja rohkeita. Visiomme on hyvinvoiva ja menestyvä työntekijä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta STTK ry.
STTK: Suomella ei ole varaa nuorten kasvavaan pitkäaikaistyöttömyyteen8.4.2025 06:30:00 EEST | Tiedote
15–24-vuotiaiden pitkäaikaistyöttömyys on kasvanut rajusti. Tämän vuoden alussa pitkäaikaistyöttömiä nuoria oli yli 5000, kun vielä 2007 heitä oli noin 400. Ilmiötä ja sen ratkaisuja käsitellään STTK:n uudessa Policy Briefissä.
STTK:n hallitus: Julkisen sektorin henkilöstö on palkkansa ansainnut ja sovitun täytyy pitää7.4.2025 13:09:04 EEST | Tiedote
Työmarkkinoiden neuvottelukierros on edennyt varsin vaihtelevasti teollisuuden työehtosopimusratkaisujen syntymisen jälkeen. Valtion työ- ja virkaehtosopimus päättyi jo helmikuussa ja Valtion työmarkkinalaitos katkaisi yllättäen neuvottelut maaliskuun alkupuolella. Henkilöstöä edustavat pääsopijajärjestöt ilmoittivat työtaistelutoimista ja kiistaa sovitellaan nyt valtakunnansovittelijan johdolla. - Ei voi todeta muuta kuin että on aikoihin eletty, kun valtiotyönantaja julkisessa keskustelussa toteaa yleisen linjan palkkaratkaisun olevan valtion henkilöstölle liian korkea, STTK:n puheenjohtaja Antti Palola hämmästelee. Kuntien ja hyvinvointialueiden sopimukset umpeutuvat huhtikuun lopulla. Neuvotteluja uudesta sopimuksesta käydään parhaillaan. - Edellisellä neuvottelukierroksella sovittiin palkkaohjelmista, jotka ulottuvat vuoteen 2027 asti. Sovitusta on pidettävä kiinni myös tällä neuvottelukierroksella, eikä siitä ole mitään syytä venkoilla irti, Palola korostaa. STTK:n hallitus muist
Henkilöstön hallintoedustusta yrityksissä on vahvistettava1.4.2025 10:27:25 EEST | Tiedote
Henkilöstön hallintoedustus toteutuu Suomessa vain harvoin. Jotta tilanne parantuisi, hallintoedustuksen soveltamisrajaa on laskettava muiden Pohjoismaiden tasolle. Henkilöstön hallintoedustus tulisi järjestää ensisijaisesti yrityksen hallituksessa.
SAK, Akava ja STTK: Hallitus haluaa työnantajille yksipuolisen oikeuden määritellä lakkojen rajat28.3.2025 06:00:00 EET | Tiedote
Suojelutyötä koskeva sääntelyhanke on parhaillaan eduskunnan käsittelyssä.
Raskaus- ja perhevapaasyrjintä ei vähene työsuhdeturvaa heikentämällä18.3.2025 09:02:34 EET | Tiedote
Hallitusohjelman kokonaisvaikutukset todennäköisesti lisäävät raskaus- ja perhevapaasyrjinnän riskiä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme