Pikakommentti työllisyydestä: Työttömyys jatkoi tammikuussa kasvuaan - odotetusti
Työttömyys jatkoi tammikuussa kasvuaan, mikä on varsin odotettu kehitys, arvioi PTT:n vanhempi ekonomisti Henna Busk tuoreita työvoimatilastoja.
Tilastokeskuksen mukaan työttömiä oli vuoden 2024 tammikuussa 20 000 enemmän vuoden takaiseen ajankohtaan verrattuna. 15–74-vuotiaiden työttömyysasteen trendiluku oli 7,7 %.
”Myös lomautusten määrä on edelleen suuri. Koska Suomen talouden kasvunäkymät ovat yhä heikot, on oletettavaa, että työttömyys jatkaa kasvuaan jatkossakin”, Busk sanoo.
Koko maassa oli lomautettuna tammikuun lopussa 45 300 henkilöä, mikä on 16 600 enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Pitkäaikaistyöttömiä eli yhtäjaksoisesti vähintään vuoden työttömänä työnhakijana olleita oli 91 700, mikä on 5 800 enemmän kuin vuotta aikaisemmin.
Työikäisen väestön määrä on kuitenkin kasvanut 32 000:lla vuoden takaiseen nähden, mikä on seurausta maahanmuuton lisääntymisestä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Henna Buskvanhempi ekonomistiPellervon taloustutkimus PTT ry
Puh:040 164 8136henna.busk@ptt.fiTietoja julkaisijasta
Pellervon taloustutkimus PTT on soveltavaa taloustutkimusta ja talousennusteita tekevä riippumaton tutkimuslaitos. Perinteisiä vahvoja tutkimusalueitamme ovat kansantalous, maa- ja elintarviketalous, metsä- ja ympäristötalous sekä asuntomarkkinat. Erityisosaamistamme on talouden ilmiöiden alueellinen tarkastelu.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pellervon taloustutkimus PTT
Pikakommentti kehysriihestä: Arvonlisäveron nosto on perusteltu toimi – mutta talouskasvun turvaamiseksi sen pitäisi tulla voimaan vasta 202516.4.2024 17:34:37 EEST | Tiedote
Hallituksen päätös korottaa yleistä arvonlisäveroa 25,5 prosenttiin on perusteltu toimi, mutta talouskasvun turvaamiseksi sen olisi hyvä tulla voimaan vasta ensi vuoden alussa, arvioi Pellervon taloustutkimus PTT:n toimitusjohtaja Markus Lahtinen hallituksen kehysriihen ratkaisuja.
Kuluttajat kannattavat laajasti omavaraisuutta ja ruokaketjun reilua tulonjakoa – mutta yhtä monet eivät halua maksaa niistä lisähintaa12.4.2024 09:56:46 EEST | Tiedote
Ruuan hinnan nopea hinnannousu on muuttanut selvästi kuluttajien osto- ja kulutuskäyttäytymistä, kertoo Pellervon taloustutkimuksen, Luonnonvarakeskuksen ja REINU econin tutkimushankkeessa toteutettu kuluttajakysely. Hinta on kaikissa tuloluokissa tärkein ostopäätökseen vaikuttava tekijä. Ruuan omavaraisuutta puolestaan pidetään yleisesti tärkeänä, joskaan siitä ei olla aivan yhtä innokkaita maksamaan lisähintaa. Valtaosa kuluttajista ei kannata ruuan arvonlisäveron nostoa.
PTT-ennuste: Puun käyttö elpyy massateollisuuden vetämänä – kuitupuun hinta jatkaa nousuaan10.4.2024 08:54:48 EEST | Tiedote
Puun käyttö kääntyy nousuun tänä ja ensi vuonna, mikä lisää hakkuita ja nostaa myös puun hintoja, kertoo Pellervon taloustutkimus PTT:n metsäalan ennuste. Puun käyttöä kasvattaa tänä vuonna erityisesti massateollisuus, mutta vuonna 2024 myös puutuoteteollisuus pääsee kiinni uuteen kasvuun. Metsänomistajien bruttokantorahatulot jatkavat nousua.
PTT-ennuste: Metsäteollisuuden näkymät kääntymässä kohti parempaa – sahojen pitää vielä odottaa ensi vuoteen10.4.2024 08:54:18 EEST | Tiedote
Metsäteollisuuden suhdannenäkymät kohenevat hieman tänä vuonna, arvioi Pellervon taloustutkimus PTT:n metsäalan ennuste. Sahoja painaa yhä rakentamisen alakulo, sen sijaan sellun, paperin ja kartongin tuotanto ja vienti kasvavat maltillisesti. Rakentamisen elpyminen ja talouden yleinen virkistyminen alkavat lisätä vientiä selvemmin ensi vuoden mittaan. Tämän kevään poliittisten lakkojen lopullinen vaikutus metsäteollisuuden koko vuoden tuotantoon ja vientiin riippuu loppuvuoden kysynnästä.
Muistutuskutsu: PTT-metsäennusteen julkistus - Mikä on metsien merkitys alueiden elinvoimalle ja taloudelle?8.4.2024 09:11:34 EEST | Kutsu
Mitkä ovat Suomen metsäteollisuuden näkymät vaikean viime vuoden jälkeen? Entä miten puun hinnat ja hakkuut kehittyvät? Keskiviikkona 10. huhtikuuta julkistetaan Pellervon taloustutkimuksen tuore metsäalan ennuste Lappeenrannassa järjestettävässä tilaisuudessa. Voit seurata julkistusta myös verkossa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme