Lidl Suomi

Lidl Plus -etuohjelman uudistus jättimenestys – latausmäärät lähes nelinkertaistuneet

Jaa

Lidl uudisti vuodenvaihteessa Lidl Plus -etuohjelmansa. Etuohjelman asiakkaat saavat muun muassa maan parhaan bonuksen. Uudistusten myötä sovelluksen latausmäärät ovat lähes nelinkertaistuneet ja sitä myötä myös asiakkaiden tekemät säästöt ovat kasvaneet.

Jo reilun 3,5 vuoden ajan käytössä ollut Lidlin etusovellus Lidl Plus on saanut kahden merkittävän ja toivotun uudistuksen myötä ennätysmäärän uusia latauksia ja käyttäjiä. Tammikuussa 2024 uusien latauksien määrä kasvoi lähes 300 prosenttia vuodentakaiseen tammikuuhun verrattuna. Sovellukseen tuli kaksi asiakkaiden toivomaa muutosta: kaikille yhteisten viikkotarjousten alennukset saa nyt ilman erillistä aktivointia ja samalla etuohjelman käyttäjät ryhtyivät ansaitsemaan kuukauden aikana kertyineistä ostoksistaan rahakuponkeja.

– Asiakkaat toivoivat etuohjelmaan uudistuksia ja me toteutimme ne. On todella ilahduttavaa nähdä lataus- ja käyttäjämäärien valossa, että muutokset ovat olleet kiinnostavia ja pidettyjä. Haluamme kehittää palveluitamme asiakkaita kuunnellen ja heitä ajatellen kehitimme myös tämän Suomen parhaan bonusjärjestelmän. Asiakkailta on myös tullut kovasti kiitosta näistä uudistuksista, avaa Lidlin kaupallinen johtaja Mikko Forsström.

Viikkotarjoukset ja rahakupongit hyödyttävät asiakasta

Lidl Plus -etuohjelman keskeinen ominaisuus on tarjoukset, joilla saa alennusta valikoiduista tuotteista. Tarjouksia hyödyntämällä Lidl Plus -asiakkaat tekevät kuukausittain ja vuosittain isot euromääräiset säästöt. Tarjousten lisäksi sovelluksessa on tarjolla asiakkaalle myös henkilökohtaisia kuponkeja.

Uuden bonusjärjestelmän myötä kaikille asiakkaille on tarjolla maan paras bonus. Asiakas ansaitsee tekemistään ostoksistaan ostorahaa Lidliin. Bonusjärjestelmän tasot ja ansaitut rahakupongit on rakennettu niin, että se on paras myös yhden hengen kotitalouksille ja pienemmän summan ostoksiinsa käyttävälle asiakkaalle. Ensimmäisen rahakupongin saa, kun ostokset ylittävät 60 euroa. Parhaimmillaan asiakas voi ansaita vuositasolla jopa 1200 euroa ostorahaa Lidliin ja tehdä näin merkittäviä säästöjä arjen ostoksista.

Tämä on todella iso panostus asiakkaisiimme. Tiedämme, että suomalaiset ovat kanta-asiakaskorttikansaa ja uskomme, että uuden bonusjärjestelmän myötä asiakkaat keskittävät ostoksiaan entistä vahvemmin Lidliin. Tammikuun tiedot näyttäisivät, että näin on myös tapahtunut, iloitsee Forsström.

Tammikuussa 2024 suomalaisten säästöt Lidl Plus -ohjelman etuja käyttämällä olivat lähes kolminkertaiset verrattuna viime vuoden tammikuuhun. Sovelluksen on ladannut nyt vajaa kaksi miljoonaa käyttäjää.

Yhteyshenkilöt

Tietoa julkaisijasta

Lidl on yksi Euroopan suurimmista päivittäistavaraketjuista. Suomessa 20 vuotta toimineessa ketjussa työskentelee lähes 5800 henkilöä. Yli 200 myymälän verkosto ulottuu Hangosta Sodankylään ja tavarantoimitukset myymälöihin hoidetaan Janakkalassa, Laukaassa ja Järvenpäässä sijaitsevista jakelukeskuksista. Lisätietoa tuotteista ja ajankohtaisista tarjouksista löytyy Lidl Plus -etusovelluksesta tai osoitteessa lidl.fi. Lisätietoja yrityksestä osoitteessa corporate.lidl.fi. Lidlin tiedotteet voi tilata suoraan sähköpostiin täältä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Lidl Suomi

Tätä arkituotetta suomalaiset käyttävät 60 % enemmän, kuin EU-direktiivi tavoittelee20.5.2024 11:21:13 EEST | Tiedote

Vuoden 2025 loppuun mennessä tulisi muovikasseja käyttää alle 40 vuodessa kansalaista kohti. Suomalaiset käyttivät 64 muovikassia vuonna 2022, eli tavoitteeseen on vielä matkaa. Lidl kysyi asiakkailtaan syitä muovikassien käytölle ja selvitti heidän tietämystänsä muovikasseista. Suurimmalle osalle tuli yllätyksenä, että kassalta yksittäin myytävä muovipussi sisältää jopa viisi kertaa enemmän muovia kuin rullasta myytävä.

Lidl tekee paluun musiikkibisnekseen – uusi kesäbiisi henkii Tapani Kansan menevää klassikkohittiä26.4.2024 14:07:37 EEST | Tiedote

Lidl on tunnettu soittolistoja villitsevistä kesäbiiseistään. Tänä vuonna Lidlin odotettu kesäbiisi tekee näyttävän paluun muutaman vuoden tauon jälkeen. Tapani Kansan klassikkohittiä mukaileva biisi on nyt julkaistu Spotifyssa ja Singa-laulukirjastossa. Toukokuun aikana biisiin on myös tulossa Youtubessa julkaistava musiikkivideo sekä TikTokista löytyvä tanssikoreografa. Biisillä Lidl haluaa ilahduttaa suomalaisia sekä luoda hyvää kesäfiilistä säästä riippumatta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye