Osuuskauppa PeeÄssä

Äänestäminen PeeÄssän edustajiston vaaleissa on alkanut -äänestämällä voi vaikuttaa

Jaa

Osuuskauppa näkyy monella tavalla jäsentensä arjessa ja alueellisen elinvoiman kehittäjänä.  Mitä osuuskauppa voisi tehdä paremmin ja mihin sen tulisi keskittyä alueen kehittämisessä? Tähän pääsee osaltaan vaikuttamaan osuuskaupan edustajisto, jonka jäsenten äänestäminen on alkanut 26.2.2024

Ääänestä ja vaikuta
Ääänestä ja vaikuta
  • Osuuskauppa PeeÄssä on jäsentensä omistama yritys, jonka päätöksentekoon jäsenet voivat ottaa monella tapaa osaa. Joka neljäs vuosi valittavan edustajiston roolina on toimia äänitorvena osuuskaupan johdon suuntaan ja huolehtia siitä, että osuuskaupan palveluita ja etuja kehitetään omistajien toiveita kuunnellen, toimitusjohtaja Mikko Junttila kertoo.

Vaaleissa valta on asiakasomistajilla. Vaalitapa on suora henkilövaali. Suorassa henkilövaalissa jäsenalueensa eniten ääniä saaneet ehdokkaat valitaan edustajiston jäseniksi. Vaaleissa voi äänestää joko sähköisesti tai postitse 26.2.-7.3.2024. Helpoiten äänestäminen onnistuu osoitteessa peeassa.fi.

PeeÄssän edustajisto valitaan suoralla vaalitavalla, eli ehdokkaan läpipääsyyn vaikuttaa vain ehdokkaan itsensä saama äänimäärä.

  • Nyt kannustammekin kaikkia jäseniämme antamaan äänensä ja vaikuttamaan siihen, millainen edustajisto jatkossa alueella vaikuttaa. Sillä on oikeasti merkitystä. Kaikkien äänestäneiden kesken arvotaan vuoden ruoat, Junttila sanoo.

Äänestysohjeisiin ja ehdokkaisiin voi tutustua osoitteessa peeassa.fi, myös äänestäminen onnistuu samassa osoitteessa. Sähköiseen äänestämiseen tarvitsee pankkitunnukset tai mobiilivarmenteen.

Edustajiston vaaleissa äänioikeutettuja ovat kaikki 31.12.2023 mennessä jäseniksi hyväksytyt, osuusmaksun täyteen maksaneet, 15 vuotta täyttäneet Osuuskauppa PeeÄssän jäsenet.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Osuuskauppa PeeÄssä

Olemme yli 125 000 asiakasomistajan omistama palvelualan yritys Pohjois-Savossa. Tehtävänämme on tuottaa kilpailukykyisiä etuja ja palveluja asiakasomistajille. Omalla työllämme kehitämme jäseniemme ja koko Pohjois-Savon hyvinvointia. Olemme kehittyvä ja yksi maakunnan suurimmista yrityksistä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa PeeÄssä

Kuopion prismajohtaja Kirsi Jeskanen on nimitetty Osuuskauppa Keulan marketkaupan toimialajohtajaksi25.4.2024 12:00:00 EEST | Tiedote

Osuuskauppa Keulan hallitus on kokouksessaan 24.4.2024 nimittänyt marketkaupan toimialajohtajaksi yhteiskuntatieteiden maisteri (eMBA) Kirsi Jeskasen. Kirsi siirtyy Keulaan Kuopion Prisman prismajohtajan tehtävästä. Kirsi on yli 20 vuoden aikana toiminut useissa eri tehtävissä Osuuskauppa PeeÄssässä sekä S-ryhmässä. Monipuolisen uransa aikana Jeskanen on johtanut kaikkia S-ryhmän päivittäistavarakaupan ketjuja. Ennen nykyistä tehtäväänsä prismajohtajana hän toimi seitsemän vuotta Osuuskauppa PeeÄssän kenttäpäällikkönä vastaten osuuskaupan S-market ja Sale -ketjuista. – Kiitän luottamuksesta ja olen todella iloinen päästessäni tekemään yhteistyötä yhdessä huippuosaavien keulalaisten kanssa. Uusien tehtävien rinnalla odotan tutustumista elinvoimaiseen rannikkokaupunkiin ja viehättävään vanhaan Raumaan. Osuuskauppa Keula saa minusta iloisella energialla marketkauppaa luotsaavan toimialajohtajan, Kirsi iloitsee. – Olemme PeeÄssässä iloisia Kirsin urakehityksestä. Hän on tarjonnut vahvan am

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye