Elintarviketeollisuusliitto ry

Ruoka-ala vaatii aikalisää EU:n pakkausuudistukselle

Jaa

EU:n uutta pakkauslainsäädäntöä viedään väkisin eteenpäin ennen kevään parlamenttivaaleja. Ruokaketjun etujärjestöt Elintarviketeollisuusliitto, Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto, Päivittäistavarakauppa ja Kaupan liitto sekä Suomen Palautuspakkaus ovat huolissaan, että lopputuloksena on kallis lasku ilman todennettuja ympäristöhyötyjä.

Jonathan Chng

Hyvä EU-sääntely edellyttää huolellista valmistelua ja perusteellista vaikutustenarviointia. Tämä tarkoittaa, että tutkitun tiedon avulla voidaan osoittaa uuden sääntelyn tarpeellisuus ja muutoksen vaikutusten tarkastelussa huomioidaan jäsenmaiden väliset eroavaisuudet. 
 
Euroopan unioni on yli vuoden ajanut uutta pakkaus- ja pakkausjäteasetusta vauhdikkaasti eteenpäin ilman riittävää tutkittua tietoa siitä, onko sen vaikutus ympäristöön positiivinen vai negatiivinen. Euroopan komission yhteinen tutkimuskeskus JRC julkaisi vasta viime viikolla kiistanalaisen tutkimuksensa uudelleenkäytettävien ja kertakäyttöisten pakkausten vaikutuksista. Euroopan parlamentti ja jäsenmaat kuitenkin äänestivät kannastaan komission ehdotukseen jo viime vuoden puolella.
 
Järjestöjen saamien tietojen mukaan moni asia on parlamentin, neuvoston ja komission välisissä neuvotteluissa edelleen auki ja muuttuu päivittäin. Kevään parlamenttivaalien vuoksi pakkauslainsäädännön valmisteluun käytettävissä oleva aika on loppumassa. 
 
Kiire on hyvän lainsäädännön pahin vihollinen

Mielestämme on selvää, ettei ennen kevään europarlamenttivaaleja ole mahdollista saavuttaa harkittua, tutkittuun tietoon pohjautuvaa lopputulosta, jossa huomioitaisiin jäsenmaisten väliset eroavaisuudet tai nykyisin käytössä olevat pakkausten kierrätysjärjestelmät. 

Uhkana on, että suomalaiselta kaupalta ja elintarviketeollisuudelta edellytetään satojen miljoonien eurojen investointeja muun muassa uusiin pakkauslinjastoihin ja juomapakkausten keräysjärjestelmiin ilman, että tiedetään tuovatko muutokset hyötyä ympäristölle.  
 
Elintarviketeollisuus ja kaupan toimiala ovat vahvasti sitoutuneita kunnianhimoisiin ympäristötavoitteisiin ja hiilineutraalisuuden edistämiseen. On ensiarvoisen tärkeää, ettei lainsäädäntö romuta toimivaa pakkauskierrätystä ja mahdollistaa yritysten investoinnit ratkaisuihin, joilla on todennettavia ympäristöhyötyjä.

Suomi jätti jo joulukuussa neuvoston kantaan lausuman, jonka mukaan pakkausten uudelleenkäyttötavoitteista tulisi voida poiketa silloin, kun se on kokonaisympäristövaikutusten mukaan perusteltua. 

Elintarviketeollisuusliitto ry, Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto ry, Päivittäistavarakauppa ry ja Kaupan liitto ry sekä Suomen Palautuspakkaus Oy vetoavat nyt päättäjiin, että heidän tulee toimia ympäristön ja yritysten edun mukaisesti eli viheltää peli poikki ja jatkaa pakkauslainsäädännön valmistelua kevään parlamenttivaalien jälkeen.


Lisätiedot:

Satumaija Levón, vastuullisuusjohtaja, Elintarviketeollisuusliitto ry, puh. 040 752 8537, satumaija.levon@etl.fi 
Tuula Loikkanen, toimitusjohtaja, Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto ry, puh. 040 922 0750 tuula.loikkanen@panimoliitto.fi 
Ilkka Nieminen, johtaja, Päivittäistavarakauppa ry, puh. 050 042 2216, ilkka.nieminen@pty.fi 
Marja Ola, johtava asiantuntija, Kaupan liitto ry, puh. 050 383 7711, marja.ola@kauppa.fi
Pasi Nurminen, toimitusjohtaja, Palpa Oy, puh. 09 8689 860, pasi.nurminen@palpa.fi 

Avainsanat

Tietoa julkaisijasta

Elintarvike­teollisuusliitto on ruoka-alan suunnannäyttäjä ja kokoava voima. Edustamme Suomessa toimivia ruoka- ja juomayrityksiä. Tavoitteenamme on uudistuva ja vetovoimainen ruoka-ala, joka luo hyvinvointia koko Suomeen.

Elintarviketeollisuusliiton toiminnan piirissä olevat noin 600 yritystä kattavat kaikki elintarviketeollisuuden toimialat ja elintarviketeollisuuden tuotannon Suomessa lähes kokonaan.

Elintarviketeollisuus on Suomessa kolmanneksi suurin teollinen toimiala, joka työllistää 40 000 henkeä. Ruokia ja juomia valmistavia yrityksiä toimii kaikkialla maassamme.

Koko ruoka-ala (alkutuotanto, elintarviketeollisuus, päivittäistavarakauppa ja ruokapalvelut) työllistää Suomessa yhteensä 340 000 henkeä, kun välilliset vaikutukset lasketaan mukaan.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Elintarviketeollisuusliitto ry

Elintarvikkeiden Tutkimussäätiö tuki jälleen alan tiedettä18.4.2024 12:30:00 EEST | Tiedote

Elintarviketeollisuusliiton (ETL) vuonna 1960 perustama Elintarvikkeiden Tutkimussäätiö edistää ruoka-alan kehittymistä palvelevaa tutkimusta ja koulutusta myöntämällä tutkimusapurahoja. Niitä saa tänä vuonna 15 hakijaa yhteensä 60 000 euron arvosta. Yhdessä Elintarviketeollisuusliiton kanssa säätiö järjestää alan vuosittaisen huipputapahtuman Elintarvikepäivän, tänä vuonna 14. toukokuuta.

Kutsu medialle: Miten vahvistetaan ruoka-alan iskunkestävyyttä? -keskustelutilaisuus 22.4. klo 12.30–15.00 Lahdessa16.4.2024 14:15:41 EEST | Kutsu

Median edustajat ovat tervetulleita Elintarviketeollisuusliiton järjestämään keskustelutilaisuuteen, jossa EU-vaaliehdokkaat, elintarvikealan yritysten edustajat ja muut alueen päättäjät vaihtavat näkemyksiään siitä, miten ruoka-alan iskunkestävyyttä voidaan vahvistaa EU-vaalikaudella 2024–2029. Tilaisuus järjestetään Hartwall Vierailukeskuksessa Lahdessa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye