Suomen riistakeskus – Pohjanmaa

Hirvikannan hoidon tavoitteet asetettu Suomen riistakeskus Pohjanmaan ja Rannikko-Pohjanmaan alueille

Jaa

Alueelliset riistaneuvostot Pohjanmaalla ja Rannikko-Pohjanmaalla päättivät 18.3.2024 hirvikannan hoidon tavoitteet vuosille 2024–2026 niiden toimialueeseen kuuluvien neljän hirvitalousalueen osalta.

Hirvitalousalueilla RaPo-Po1 ja RaPo-Po3 tavoitellaan hirvitiheyttä 3,2–4,0 hirveä tuhatta maapinta-alan hehtaaria kohti ja hirvitalousalueilla RaPo-Po2 ja Po1 tavoitellaan puolestaan hirvitiheyttä 3,0–3,8 hirveä/1000 ha. Tavoiteltava naaraiden osuus hirvikannassa on noin 1,7 yksilöä yhtä urosta kohti ja metsästyksen jälkeen jäävään kantaan, on tavoitteena jättää 20–30 prosenttia vasoja.

Asetetuilla tavoitteilla turvataan hirvikannan elinvoimaisuus ja vahinkojen säilyminen kohtuullisella tasolla sekä vakaa kannanhoito, jossa hyväksytään kannanvaihtelu, jota on mahdoton ennakoida. Uudet tavoitteet edellyttävät hirvitalousalueilla hirvikannan pitämistä samalla tasolla kuin edellisvuosina.

Ennen tavoitteiden asettelua alueelliset riistaneuvostot ovat kuulleet alueen sidosryhmiä, kuten liikenteen, metsä- ja maatalouden sekä ympäristöalan viranomaisia ja eri järjestöjä. Näkemyksissä eri tahot huomioivat tavoitteiden mukaiset kehitykset hirvikannan hoidossa ja pienet vahinkomäärät. Jotkin tahot esittivät edelleen hirvikantaa pienennettäväksi. Riistaneuvostot eivät kuitenkaan päätyneet enää pienentämään hirvitiheyksiä, sillä asetetut tavoitteet ovat jo koko 2000-luvun pienimpiä ja kaikki käytettävissä oleva aineisto osoittaa, että asetetuilla tavoitteilla vahinkomäärät tulevat olemaan pieniä.

Suomen riistakeskus Pohjanmaan ja Rannikko-Pohjanmaan alueilla hirvikanta on ollut vuosina 2021–2023 asetetuissa tavoitteissa. Asetettujen tavoitteiden toteuttamisesta vastaavat osaltaan Suomen riistakeskus sekä riistanhoitoyhdistykset metsästyksen suunnittelun, ohjauksen ja pyyntilupahallinnon avulla. Tavoitteiden toteutumista seurataan sidosryhmäyhteistyössä vuosittain. Arviot hirvikannan koosta ja rakenteesta tuottaa Luonnonvarakeskus ja arvioiden pohjana käytetään muun muassa metsästyksen yhteydessä kerättyä hirvisaalis- ja havaintoaineistoa.

Luvansaajat ja metsästäjät ovat sitoutuneet yhteisiin tavoitteisiin ja pyrkivät metsästämään hirviä niin, että tavoitteet saavutetaan. Tätä on paikallisesti seurattu riistanhoitoyhdistysten luvanhakijoille ja metsästysseuroille järjestämissä tilaisuuksissa, joissa seurataan hirvenmetsästyksen kehittymistä ja lupien käyttöä. Myös Suomen riistakeskus Pohjanmaa ja Rannikko-Pohjanmaa ovat viime syksynä järjestäneet alueilla hirvenmetsästyksen tilannekatsauksen, jonka perusteella on pystytty vielä suuntaamaan metsästystä tavoitteisiin pääsemiseksi.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Suomen riistakeskus on itsenäinen julkisoikeudellinen laitos, joka edistää kestävää riistataloutta, tukee riistanhoitoyhdistysten toimintaa ja huolehtii riistapolitiikan toimeenpanosta sekä vastaa sille säädetyistä julkisista hallintotehtävistä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen riistakeskus – Pohjanmaa

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye