Lidl Suomi

Näin pääsiäinen näkyy suomalaisten ruokaostoksissa – erään tuotteen myynti kasvaa satoja prosentteja

Jaa

Pääsiäisenä ostetaan enemmän leivontatarvikkeita, kuin muina aikoina vuodesta – esimerkiksi vehnäjauhojen myynti kasvaa lähes 10 prosenttia. Pääsiäisen leivonnaisissa maistuu sitruuna, jota ostetaan moninkertaisesti muihin aikoihin verrattuna. Suurin suosikki löytyy kuitenkin yrttihyllystä: rosmariinin myynti kasvaa jopa satoja prosentteja.

Tänä vuonna pääsiäisessä näkyy jo pitkään vallalla ollut trendi ruoanlaiton helppoudesta, ja kaupasta haetaankin monet aterian osat valmiina. Toisaalta pääsiäinen on tyypillisesti aikaa, jolloin suomalaiset innostuvat leipomaan itse, mikä näkyy leivontatarvikkeiden myynnin kasvussa. Pääsiäisen leivonnaisissa maistuu perinteisesti sitruuna, jonka myynti kasvoi viime pääsiäisenä Lidlin tilastojen mukaan lähes 50 prosenttia verrattuna alkuvuoteen. Suolaisella puolella sitruuna toimii erinomaisesti esimerkiksi lohen maustamiseen. Myös erilaisia rahkoja ja vehnäjauhoja ostetaan pääsiäisenä normaalia enemmän.

− Asiakkaat innostuvat selvästi leipomaan pääsiäisen aikoihin tavallista enemmän. Rahkasta ja sitruunasta voi tehdä herkullisia, raikkaita jälkiruokia, kuten pääsiäisen perinnejälkiruokaa, pashaa. Myös vehnäjauhojen myynninkasvu kertoo siitä, että kotileipurit ovat vauhdissa. Pääsiäinen on erinomainen hetki käynnistää kevät ja herkutella keväisillä leivonnaisilla, sanoo Lidlin osto-osaston johtaja Thomas Heinrichs.

Leivonnaisten ja jälkiruokien ohella suomalaiset panostavat pääsiäisenä myös juhlaviin pääruokiin. Karitsa ja lammas ovat perinteisiä pääsiäisen herkkuja, joiden kylkeen sopivat esimerkiksi erilaiset valmiit ja herkulliset gratiinit. Rosmariinia myydään pääsiäisenä jopa kuusinkertaisesti muihin vuodenaikoihin verrattuna.

− Pääsiäisenä nautitaan karitsaa ja lammasta, joiden maustamiseen rosmariini sopii erinomaisesti. Rosmariini toimii myös hyvänä mausteena erilaisissa marinadeissa, joita on helppo valmistaa kotona, sanoo Heinrichs.

Mämmi ja suklaa maistuvat vuodesta toiseen

Klassikkoherkku mämmi löytää tiensä suomalaisten pääsiäispöytiin vuodesta toiseen. Mämmiä myydään niin pienemmissä herkuttelurasioissa kuin isommalle porukalle sopivissa pakkauksissakin ja sitä nautitaan tyypillisesti runsaan sokerin ja kerman kera.

Mämmin ohella pääsiäisen ikiherkkuja ovat suklaamunat, jotka maistuvat erityisesti lapsille. Suklaamunia löytyy tänä päivänä laaja valikoima, joista jokainen löytää oman suosikkinsa. Lapsille maistuvat erityisesti pienet ja värikkäät suklaamunat, mutta pääsiäisvalikoimasta löytyy suklaamunia myös aikuisempaan makuun – erilaisilla täytteillä ja valko- ja tummalla suklaalla.

− Suklaamunia ja muita pääsiäissesongin suklaaherkkuja ostetaan yhä ahkerammin, ja pääsiäinen ylipäätään on juhla, johon suomalaiset haluavat panostaa. Pääsiäisen suklailla herkuttelu on myös vastuullista, koska lähes kaikki Lidlin Favorina-merkin pääsiäissuklaat on valmistettu Reilun kaupan kaakaosta ja kaikki 100-prosenttisesti sertifioidusta kaakaosta, kertoo Lidlin kampanjoinnin ja markkinoinnin johtaja Meri Aalto.

Yhteyshenkilöt

Tietoa julkaisijasta

Lidl on yksi Euroopan suurimmista päivittäistavaraketjuista. Suomessa 20 vuotta toimineessa ketjussa työskentelee lähes 5800 henkilöä. Yli 200 myymälän verkosto ulottuu Hangosta Sodankylään ja tavarantoimitukset myymälöihin hoidetaan Janakkalassa, Laukaassa ja Järvenpäässä sijaitsevista jakelukeskuksista. Lisätietoa tuotteista ja ajankohtaisista tarjouksista löytyy Lidl Plus -etusovelluksesta tai osoitteessa lidl.fi. Lisätietoja yrityksestä osoitteessa corporate.lidl.fi. Lidlin tiedotteet voi tilata suoraan sähköpostiin täältä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Lidl Suomi

Lidl tekee paluun musiikkibisnekseen – uusi kesäbiisi henkii Tapani Kansan menevää klassikkohittiä26.4.2024 14:07:37 EEST | Tiedote

Lidl on tunnettu soittolistoja villitsevistä kesäbiiseistään. Tänä vuonna Lidlin odotettu kesäbiisi tekee näyttävän paluun muutaman vuoden tauon jälkeen. Tapani Kansan klassikkohittiä mukaileva biisi on nyt julkaistu Spotifyssa ja Singa-laulukirjastossa. Toukokuun aikana biisiin on myös tulossa Youtubessa julkaistava musiikkivideo sekä TikTokista löytyvä tanssikoreografa. Biisillä Lidl haluaa ilahduttaa suomalaisia sekä luoda hyvää kesäfiilistä säästä riippumatta.

Kesän jäätelöissä trendinä raikkaus ja klassikkomaut – uutuudet saapuvat Lidliin23.4.2024 08:20:00 EEST | Tiedote

Lidl tuo kesän 2024 sesonkiin uusia jäätelöitä sekä aiempien vuosien suosikkeja. Tänä kesänä jäätelöiltä kaivataan raikkautta ja aitoja makuja. Lidlin viime kesän uutuustuote smoothiepuikko nappasi voiton kansainvälisessä kaupan omien merkkien kilpailussa, ja tänä kesänä vegaanisesta ja rasvattomasta smoothiepuikosta tuodaan myyntiin uusi virkistävä maku, päärynä. Kesän uutuusjäätelöt saapuvat Lidleihin lähiviikkoina.

Tutkimus paljastaa suomalaisten näkemykset ruoan hinnasta – näistä säästetään22.4.2024 08:15:00 EEST | Tiedote

Lidlin teettämästä tutkimuksesta selviää, että suomalaiset kokevat erityisesti elintarvikkeiden hintojen nousseen viimeisen puolen vuoden aikana, vaikka faktat puhuvat toista. Suurin osa kyselyyn vastanneista on muuttanut ostotottumuksiaan tehdäkseen säästöä ruokaostoksilla. Joulukuusta lähtien Lidl on laskenut lähes tuhannen tuotteen hintaa ja ostoskassin saa Lidlistä halvemmalla kuin puoli vuotta sitten.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye