Kimalaiset rakentavat legopalikoilla tiedettä ja tunnistavat tiimityön arvon
Oulun yliopiston tuore tutkimus kertoo kimalaisten uskomattomasta kyvystä ymmärtää tiimityön tärkeys uusissa haasteissa. Tutkimus, joka julkaistiin arvostetussa Proceedings of the Royal Society B -tiedelehdessä, paljastaa että kimalaiset eivät ole pelkkiä ahkeria pölyttäjiä, vaan myös nokkelia tiimityöläisiä. Ne oppivat työskentelemään yhdessä ratkaistakseen vaativia tehtäviä ja näyttävät ymmärtävän parinsa roolin. Myös kimalaistutkimus-videot käytettävissä.
Aiemmin on ajateltu, että yhteistyökyky on monimutkainen ilmiö, joka on tyypillistä lähinnä isoaivoisilla nisäkkäillä, kuten ihmisillä ja simpansseilla. Uusi tutkimus kuitenkin osoittaa, että jopa hyönteiset voivat oppia ja sopeutua yhteistyötehtäviin. ”Tulokset murtavat perinteisiä käsityksiä siitä, miten eläimet, erityisesti hyönteiset, toimivat ryhmissä ja kommunikoivat. Tulokset viittaavat siihen, että kimalaisilla on kyky tunnistaa ja reagoida kumppaninsa läsnäoloon ja liikkeisiin, mikä on hämmästyttävä osoitus niiden sosiaalisesta älykkyydestä”, tutkimusta johtanut eläinekologian dosentti Olli Loukola kertoo.
Kokeissa kimalaiset opetettiin työntämään legopalikkaa yhdessä päästäkseen käsiksi palkintoon. Viivästystestissä havaittiin, että kimalaiset odottivat kumppaniaan ja reagoivat tämän läsnäoloon tai poissaoloon. Tämä viittaa siihen, että koordinaatio ei ole vain yksittäisten hyönteisten ponnistelujen sattumanvarainen sivutuote, vaan ne tietoisesti odottivat toisiaan.
Ennen kumppanin saapumista kimalaiset eivät olleet kovin halukkaita työntämään palikkaa ja viivästyttivät ensimmäistä työntöään. Ne työnsivät palikkaa mieluiten, kun tiimikaveri oli läsnä. Kontrolliryhmän kimalaiset, jotka oli koulutettu työntämään palikkaa yksin, eivät osoittaneet vastaavaa käyttäytymistä.
Toisessa kokeessa kimalaiset kävelivät kahden rinnakkaisen, läpinäkyvän tunnelin läpi ja päästäkseen käsiksi palkintoon niiden piti koskettaa ovea tunneleiden päässä yhtä aikaa parinsa kanssa. Viivästystestissä havaittiin, että kimalaiset hidastivat vauhtiaan ja odottivat pariaan ennen oven koskettamista, toisin kuin yksin kulkeneet kontrollikimalaiset. Kumppanin kanssa treenatut kimalaiset myös pysähtelivät tunnelissa ja kääntyivät takaisin, jos tiimiparia ei vielä näkynytkään.
Tulokset viittaavat siihen, että kimalaisten yhteistyö perustuu sosiaaliseen vuorovaikutukseen, ne koordinoivat liikkeitään aktiivisesti ja ymmärtävät kumppaninsa merkityksen yhteistyössä. Tulokset avaavat uusia näkökulmia sosiaalisten hyönteisten, kuten kimalaisten käyttäytymiseen ja korostavat niiden kykyä toimia yhteistyössä uusissa tilanteissa.
”Tutkimus voi vaikuttaa laajempaan ymmärrykseen eläinten käyttäytymisestä ja evoluutiosta. Se voi myös inspiroida uusia tutkimuksia sosiaalisen älykkyyden ja yhteistyökyvyn kehityksestä eri eläinlajeilla, sekä sovelluksista esimerkiksi teknologiaan, robotiikkaan ja lääketieteeseen. Parempi ymmärrys eläinten monimutkaisesta käyttäytymisestä ja kyvyistä voi kasvattaa kiinnostusta ympäristönsuojeluun ja eläinten hyvinvoinnin edistämiseen", Loukola summaa.
Tutkimus julkaistiin ke 1.5.2024: Loukola, O. J., Antinoja, A., Mäkelä, K., Arppi, J., Peng, F., Solvi, C. (2024). Evidence for socially influenced and potentially actively coordinated cooperation by bumblebees. Proceedings of the Royal Society B, 291(2022), 20240055. https://doi.org/10.1098/rspb.2024.0055
Videoita kimalaisistutkimuksista, videot: Olli Loukola
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Olli Loukola, eläinekologian dosentti, Oulun yliopisto, 0505955798, olli.loukola@oulu.fi
Kaisu Koivumäki, viestintäasiantuntija, Oulun yliopisto, 050 4344261, kaisu.koivumaki@oulu.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 17 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto
Oulun normaalikoulun lukion opiskelijat aloittavat syyslukukauden Linnanmaan kampuksella21.5.2024 15:00:35 EEST | Tiedote
Oulun normaalikoulun lukio muuttaa kesän aikana Linnanmaan pääkampukselle. Lukion 260 opiskelijaa aloittavat elokuussa uuden lukuvuoden samoissa tiloissa Oulun yliopiston opiskelijoiden kanssa.
Nokian järjestelmäpiirijohtaja Veijo Kontas sai kunniatohtorin arvonimen Oulun yliopistosta21.5.2024 07:17:00 EEST | Tiedote
Pitkän uran Nokiassa tehnyt Veijo Kontas sai korkeimman kunnianosoituksen, jonka yliopisto voi myöntää akateemisen maailman ulkopuoliselle henkilölle, kun Oulun yliopisto myönsi hänelle kunniatohtorin arvonimen. “Nokian pelastajana” uutisoitu Kontas on ollut merkittävässä roolissa Oulun alueen ekosysteemissä teollisuuden ja yliopistomaailman sillanrakentajana.
ADHD:n taustalta löytyi uusia varhaisia riskitekijöitä20.5.2024 05:48:00 EEST | Tiedote
Useilla varhaiskehityksellisillä tekijöillä on yhteys lisääntyneeseen ADHD-riskiin lapsuus- ja nuoruusaikana. Äidin raskaudenaikainen stressi ja ei-toivottu raskaus voivat tutkimuksen mukaan lisätä ADHD-oireiden esiintymistä lapsella. Myös imetyksen kestolla todettiin olevan vaikutusta ADHD-oireiden riskiin ja puhkeamiseen.
Solujen sisäistä kelloa voidaan säädellä kvanttibiologian avulla – mahdollistaa uusien hoitomenetelmien kehittämisen16.5.2024 11:51:00 EEST | Tiedote
Oulun yliopiston tutkijat ovat havainneet, että solujen sisäinen kello voidaan kytkeä sekä päälle että pois päältä ydinmagneettihoidon avulla. Muutokset soluissa riippuivat siitä, annettiinko soluille ydinmagneettihoitoa päivällä vai yöllä. Tutkimustulokset mahdollistavat uusien hoitomenetelmien kehittämisen esimerkiksi syöpään, aivohalvauksiin ja sydänkohtauksiin, joissa solun sisäisellä kellolla on keskeinen rooli.
Oulun yliopiston tohtorikulkue Kirkkokadulla lauantaina klo 15.3015.5.2024 07:00:00 EEST | Tiedote
Oulun yliopisto järjestää tulevana viikonloppuna 12. tohtoripromootion. Yliopisto kutsuu kaupunkilaiset seuraamaan tohtoreiden promootiokulkuetta lauantaina 18.5. noin klo 15.30 alkaen Oulun keskustaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme