Podme

Kolme käännekohtaa -podcastin kuudes kausi alkaa Podme Premiumissa

Jaa

Keskiviikkona 24. huhtikuuta alkavalla Kolme käännekohtaa -podcastin uudella kaudella monet tunnetut henkilöt kertovat elämänsä käännekohdista juontaja Roope Salmiselle. Huhtikuussa Podme-palvelussa on julkaistu suositun keskusteluohjelman lisäksi myös muita uusia kausia sekä täysin uusia podeja.

Kolme käännekohtaa, Syytön?, terapeuttiville Q&A ja Viimeinen havainto tuovat uutta kuunneltavaa Podme-palveluun huhtikuussa.
Kolme käännekohtaa, Syytön?, terapeuttiville Q&A ja Viimeinen havainto tuovat uutta kuunneltavaa Podme-palveluun huhtikuussa.

Kolme käännekohtaa -podcastin uudella kaudella podia juontava Roope Salminen saa vieraakseen studioon muun muassa somevaikuttaja-fitnesstähti Erna Huskon, mediapersoona Martina Aitolehden, vapaaottelija Makwan Amirkhanin ja entisen huumekauppiaan, nykyisen podcastaajan ja esikoiskirjansa Huumekaupan alkeet tänä keväänä julkaisevan Omos “Opa” Okohin.

Edellisen kerran keskustelupodin jaksoja on julkaistu kuluvan vuoden tammikuussa. Tuolloin Salmisen vieraina kuultiin kaikkia Suomen yhdeksää presidenttiehdokasta.

Poikkeuksellisen pitkässä podin uuden kauden avaustrailerissa Salminen kertoo muun muassa syyn viimeaikaiseen pitkään sairauslomaansa. Hän käy myös kattavasti läpi saamaansa kuuntelijakysymystä ADHD-diagnoosistaan ja sitä varten saadusta lääkityksestä.

Kolme käännekohtaa -podcastin jokaisessa jaksossa syvennytään jaksossa vierailevien henkilöiden elämäntarinoihin kolmen merkityksellisen tapahtuman kautta. Vieraat valitsevat itse käännekohtansa ja kertovat niistä Salmiselle.

Alkava kausi on podcastin kuudes Podme-palvelussa. Kauden avausjakson, jonka vieraana on toinen Tuplakääk-podcastin juontaja Enni Koistinen, voi kuunnella nyt Podme Premiumissa täältä

“Terapeuttivillen” minicast vastaa kuuntelijoiden kysymyksiin

Pirkkalaisen psykoterapeutin Ville “terapeuttiville” Merisen vastikään Podme-palvelussa huhtikuun 18. päivä ilmestynyt terapeuttiville Q&A pyrkii jakamaan vastauksia ihmisten kysymyksiin mielenterveysasioista. Minicast-formaatissa Merinen ottaa kantaa muun muassa niihin kysymyksiin, joista kuuntelijat eivät välttämättä uskalla käydä puhumassa ammattilaiselle.

Mielenterveysaiheinen minicast on kuunneltavissa kahdesti viikossa – uudet jaksot ilmestyvät maanantaisin ja torstaisin.

Lue lisää uudesta minicastista täältä.

Murhasiko 15-vuotias poika oikeasti äitipuolensa?

Podmen true crime -tarjontaa kasvattaa entisestään huhtikuussa myös Syytön?. Podcastissa tunnettu toimittaja Anders Johansson selvittää totuutta kohutun murhatapauksen ympärillä.

Johansson tutkii, tappoiko vasta 15-vuotias Samir Sabri todella äitipuolensa vuonna 1986. Teini-ikäinen poika myönsi ensin puukottaneensa äitipuoltaan useita kertoja, mutta väittikin 1,5 vuotta tuomionsa jälkeen olevansa syytön. 

Lisää kuunneltavaa true crime -kategoriaan tuo myös joulukuussa 2023 alkaneen Viimeinen havainto -podcastin jatkuminen. Sarjasta julkaistaan jatkossa uusi jakso joka viikko.

Huhtikuun uudet podcastit

Syytön?

Podmen true crime -tarjontaa laajentaa entisestään Syytön?-podcast, jonka tarina perustuu kysymykseen: kuka murhasi 15-vuotiaan Samir Sabrin äitipuolen Tukholmassa 1986? Samir tuomitaan murhasta nopean tunnustuksensa perusteella, mutta puolitoista vuotta myöhemmin hän kuitenkin peruu lausuntonsa ja väittää olevansa syytön. Vuosikymmenien jälkeen toimittaja Anders Johansson yrittää selvittää totuuden.

Uusi jakso keskiviikkoisin 17.4. alkaen. 

Terapeuttiville Q&A

Tässä minicast-sarjassa terapeuttivillen’ tunnettu psykoterapeutti Ville Merinen palaa juurilleen ja vastaa ihmisten hänelle lähettämiin kysymyksiin ajatuksella, yksi kerrallaan. Omia mieltä painavia kysymyksiä voi lähettää Meriselle yksityisviestinä hänen Instagram-tililleen @terapeuttiville. Huomioithan, että tästä minicastista saat ajateltavaa, mutta sarja ei korvaa yksilöllistä psykoterapiaa tai mielenterveyden hoitoa terveydenhuollossa.

Uusi minicast maanantaisin ja keskiviikkoisin 18.4. alkaen. Terapeuttiville Q&A on tauolla 10.5.-9.6. välisen ajan vaalikaranteenin vuoksi, sillä Merinen on ehdolla eurovaaleissa. Tauon jälkeen uusia jaksoja luvassa jälleen 10.6. alkaen.

Uudet kaudet

Viimeinen havainto

Viimeinen havainto -podcast kertoo oudoista rikostapauksista ympäri maailman. Sarjan tositarinat käsittelevät kohua herättäneitä, median etusivuille päätyneitä katoamisia, rikoksia ja murhia. Podme on tuottanut podin yhteistyössä Straydog Studiosin kanssa. Joulukuussa 2023 alkanut Podme Original -sarja jatkuu huhtikuun alusta alkaen viikoittain julkaistavana podina.

Uusi jakso tiistaisin 2.4. alkaen.

Kolme käännekohtaa

Kolme käännekohtaa -podcastin kuudennella kaudella kuullaan jälleen vieraiden erilaisia elämäntarinoita, vieraan itsensä valitsemien kolmen käännekohdan kautta. Uudella kaudella Roope Salmisen vieraina ovat muun muassa Erna Husko, Martina Aitolehti, Omos “Opa” Okoh, Makwan Amirkhani ja Enni Koistinen.

Uusi jakso keskiviikkoisin 24.4. alkaen.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Podme on vuonna 2017 perustettu podcast-palvelu, jonka kautta käyttäjät voivat kuunnella Premium-podcasteja kuukausimaksulla ilman mainoksia. Lisäksi palvelun kautta voi kuunnella myös ilmaisia, vapaassa jakelussa olevia podcasteja. Podme toimii tällä hetkellä myös Ruotsissa ja Norjassa. Podme-palvelu on saatavilla selainversiona sekä iOS- ja Android -sovelluksina.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Podme

Podme tuki nuorten urheiluharrastuksia yli 10 000 eurolla – yli 50 urheiluryhmää osallistui kilpailuun, jossa levitettiin tietoisuutta juniorien mielen taitojen tärkeydestä20.2.2024 07:03:00 EET | Tiedote

Podcast-palvelu Podmen joulukuussa 2023 käynnistämä kilpailu on päättynyt. Kilpailun tarkoituksena oli lisätä tietoisuutta aktiivisesti harrastavien juniorien mielen taitojen tärkeydestä. Kilpailuun osallistui yli 50 urheiluryhmää, joista kaikki palkittiin rahapalkinnoilla. Kolmelle eniten Podme-arvokoodeja aktivoineelle ryhmälle jaettiin lisäksi yhteensä 6000 euron palkintopotti.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye