ProDigial testaa nyt infra-alan tuottavuutta parantavia ratkaisuja käytännössä – myös tekoälyn käyttöä tutkitaan
25.4.2024 08:00:00 EEST | Tampereen yliopisto | Tiedote
Infra-alan tuottavuutta ja digitalisaatiota kirittäneen, Tampereen yliopiston johtaman ProDigial-tutkimusohjelman jatkokaudella testataan kehitettyjen ratkaisujen toimivuutta tilaajaorganisaatioiden arjessa. Laajaan yhteistyöhön ja sen kehittämiseen nojaava tutkimusohjelma selvittää lisäksi tekoälyn käyttömahdollisuuksia infrahankkeiden elinkaarella.

ProDigial-tutkimusohjelman jatkokauden tehtävä on juurruttaa kestävää tuottavuutta parantavat ratkaisut infra-alalle. Ensimmäisellä kolmivuotisella kaudella syntyneitä toimintamalleja koetellaan seuraavaksi Väyläviraston ja kaupunkien todellisissa infran suunnittelu-, rakennus- ja kunnossapitohankkeissa.
Tutkimuksen kärkiteemoja ovat tiedon virtaaminen ja hallinta hankkeen elinkaarella, tilannekuva johtamisen pohjana sekä mallinnusprosessin kehittäminen läpi elinkaaren ja tietomallien hyödyntäminen erityisesti kunnossapidossa. Katseet kääntyvät erityisesti tekoälyn mahdollisuuksiin.
– Tarkoitus on tutkia tekoälyn käyttömahdollisuuksia ja testata tekoälyä esimerkiksi hankkeiden vaikutusarvioinnissa sekä datan keräämisessä ja analysoinnissa, kertoo ProDigial-ohjelman johtaja, työelämäprofessori Kalle Vaismaa Tampereen yliopistosta.
Tekoäly voisi Vaismaan mukaan tehostaa muun muassa hankkeiden optimointia ja auttaa työvaiheiden järkeistämisessä. Ramboll Finlandin teknisen johtajan Mikko Leppäsen mielestä tekoälyn vauhdittama asiantuntijatyön hallittu murros on haaste alalle.
– Infra-alalla ei ole tällä hetkellä juurikaan pitkäjänteistä T&K-toimintaa, joten ProDigialin rooli tulee olemaan tässäkin suhteessa merkittävä, hän arvioi.
Ala uudistuu laajalla ja tiiviillä yhteistyöllä
Seuraavien lähes viiden vuoden aikana odotettavissa on muutoksia infra-alan toimintakulttuuriin, kun tutkimuksen tuottama uusi tieto ohjautuu päätöksenteon tueksi.
Kalle Vaismaa kertoo, että ProDigialin ytimessä on ainutlaatuisen laaja ja tiivis yhteistyö infra-alan tilaajien ja tuottajien kesken. Päällekkäisyyksistä on tahto siirtyä synergiseen yhteistyöhön varmistamalla, että toimintamallit juurtuvat eri tahojen yhteisiksi rutiineiksi. Tietoa jaetaan paitsi yhteisissä infraprojekteissa myös seminaareissa ja työpajoissa.
– Jo pelkästään se, että tapaamme uusia organisaatioita, teemme töitä yhdessä ja sparraamme avoimesti toisiamme lähentää ja tiivistää yhteistyötä. Erityisen arvokasta on saada tutkimusorganisaatiot aktiivisesti ja monialaisesti mukaan, lisää Leppänen.
Väyläviraston Hankkeet-osaston toimialajohtajan Magnus Nygårdin mukaan julkisen talouden haasteisiin vastaaminen edellyttää tuottavuuden parantamista.
– Näen tärkeänä, että saadaan käytännön pilotteja ja kokeiluita aikaiseksi, joista syntyy kaupallisia tuotteita tai palveluita. Erityisesti tietomallinnuksen ja tiedon hallinta koko elinkaaren aikana on tärkeä asia.
Nygård on vakuuttunut siitä, että ne toimijat, jotka hallitsevat toteutuksen aikaisen tiedon ja pystyvät toteuttamaan esim. laadunhallinnan asiat digitaalisesti reaaliajassa saavat merkittävää kilpailuetua.
Infraosaajia tarvitaan tulevaisuudessakin
Infra-ala eläköityy vauhdilla. Yksi kohtalonkysymyksistä on, miten turvata alan osaaminen. Nuoria olisi saatava innostumaan alan opiskelusta ja urapoluista. Opinnäytetyöt ja jatko-opinnot näyttelevätkin tärkeää roolia ProDigial-ohjelmassa. Vaismaan tiedossa on kymmenkunta tulevaa väitöstutkimusta aiheeseen liittyen.
Mikko Leppänen nostaa esiin myös senioreiden roolin työelämässä. Hänen mukaansa heidän työuraansa olisi tärkeää jatkaa ja saada heidät mentoroimaan nuoria käytännön kokemuksellaan. Hän näkee, että ulkomaisten osaajien saaminen osaksi infran arkea vaatii vielä paljon ponnisteluja.
ProDigial-tutkimusohjelmassa on nyt mukana yhdeksän kaupunkia, Väylävirasto, Kuntainfran kehittämisfoorumi Kehto ja Infra ry. Lisäksi ohjelmaan osallistuu 24 yrityskumppania suunnittelun, rakennus- ja kunnossapitourakoinnin sekä ohjelmistokehityksen aloilta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kalle Vaismaa
0400 567 283
kalle.vaismaa@tuni.fi
Kuvat

Linkit
Tampereen yliopisto kytkee yhteen tekniikan, terveyden ja yhteiskunnan tutkimuksen ja koulutuksen. Teemme kumppaniemme kanssa yhteistyötä, joka perustuu vahvuusalueillemme sekä uudenlaisille tieteenalojen yhdistelmille ja niiden soveltamisosaamiselle. Luomme ratkaisuja ilmastonmuutokseen, luontoympäristön turvaamiseen sekä yhteiskuntien hyvinvoinnin ja kestävyyden rakentamiseen. Yliopistossa on 22 000 opiskelijaa ja henkilöstöä yli 4 000. Rakennamme yhdessä kestävää maailmaa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tampereen yliopisto
Yhä useampi yli 90-vuotias asuu kotona ilman virallista hoitoa27.3.2026 10:16:56 EET | Tiedote
Tervaskannot 90+ -tutkimus käynnistää uuden aineistonkeruun huhtikuussa. Pitkään kerättyä kyselyaineistoa on vastikään hyödynnetty tarkasteltaessa pitkäaikaissairauksien yleisyyden ja toimintakyvyn kehitystä. Tulosten mukaan vanhoista vanhimpien ihmisten sairastuvuus on kasvanut, mutta heidän toimintakykynsä on pysynyt lähes ennallaan.
Älykkäiden sähköverkkojen kehitys vauhtiin miljoonarahoituksella27.3.2026 07:30:00 EET | Tiedote
Sähköverkkojen toimintavarmuutta ja häiriönsietokykyä parantava nelivuotinen tutkimushanke saa miljoonan euron rahoituksen STEK ry:ltä. Tampereen yliopiston ja Vaasan yliopiston yhteishankkeessa kehitetään älykäs kokonaisarkkitehtuuri, joka yhdistää sähköverkon reaaliaikaisen tilannekuvan, hajautetun ohjauksen ja virtualisoidun suojausautomaation. Tavoitteena on parantaa Suomen sähköjärjestelmän kykyä kestää häiriöitä ja nopeuttaa palautumista esimerkiksi myrskyjen ja kyberiskujen jälkeen.
Tampereen yliopisto kiinnosti hakijoita yhteishaussa25.3.2026 13:45:45 EET | Tiedote
Korkeakoulujen kevään toisessa yhteishaussa Tampereen yliopistoon haki yli 34 000 hakijaa. Yhteishaun kanssa samaan aikaan järjestettiin yliopistojen avoimen väylän haku, jossa Tampereen yliopiston hakukohteisiin jätettiin 335 hakemusta. Opiskelupaikkoja syksyllä alkavaan koulutukseen on tarjolla yli 3 600.
Työuupumus näkyy aivoissa – uusi löydös luo pohjan uupumuksen objektiiviselle mittaukselle ja diagnostiikalle25.3.2026 10:20:00 EET | Tiedote
Tuore tutkimus tuo uutta tietoa siitä, mitä uupumus tarkoittaa aivojen ja kehon tasolla. Samalla se avaa mahdollisuuden uusien mittareiden ja yksilöllisten hoitomuotojen kehittämiselle.
Traumaperäisen stressihäiriön hoidon kehittäjä vierailee Tampereen yliopistossa19.3.2026 14:15:53 EET | Tiedote
Traumaperäisen stressihäiriön (PTSD) psykoterapian kehittäjä Patricia A. Resick vierailee toukokuussa Tampereella luennoimassa psykoterapeuttiopiskelijoille ja muille hoitoalan ammattilaisille.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme