Hyvinvointialueen talouden kehitys alkuvuonna ennakoitua heikompaa
Varsinais-Suomen hyvinvointialue arvioi alkuvuoden talouden kehityksen olevan ennakoitua heikompaa. Alustavien tietojen mukaan kuluvan vuoden alijäämä kasvaisi noin 162 miljoonaan euroon.
Talousarvio ja -suunnitelma 2024-2026 perustuvat aluehallituksen joulukuussa 2023 hyväksymään tuottavuus- ja taloudellisuusohjelmaan. Ohjelmaan on nimetty 270 miljoonan euron tasapainotustoimet vuoden 2026 loppuun mennessä. Vuoden 2024 ensimmäisen neljänneksen perusteella laadittava tulosennuste ennakoi koko vuodelle noin 162 miljoonan euron alijäämää, kun talousarvion ja tuottavuus- ja taloudellisuusohjelman lähtökohtana oli noin 85 miljoonan euron alijäämä.
On todennäköistä, että talouden alijäämäinen kehitys edellyttää uusia tasapainotustoimia. Vuodelle 2024 kohdennetut sopeutustoimenpiteet liittyvät pitkälti ostopalveluihin sekä aine-, tavara- ja tarvikehankintoihin. Talouden toteuman perusteella on selvää, että suunnittelut toimenpiteet eivät ole riittäviä tai ne eivät ole edenneet riittävästi.
Varhan taloudellisen tilanteen kehittymiseen heijastuvat voimakkaasti lisäksi maan hallituksen kehysriihen päätökset, joilla haetaan mittavia säästöjä hyvinvointialuetalouteen. Valtioneuvosto on kiristämässä hyvinvointialueiden investointisuunnitelmien hyväksymistä julkisen talouden vakauttamiseksi. Ohjaus on tiukka erityisesti alueilla, joilla talouden arviointimenettelyn kriteerit ovat täyttymässä tai täyttyneet.
Hyvinvointialuejohtaja Tarmo Martikainen kertoi ennakkotietoja vuoden ensimmäiseen neljännekseen perustuvasta tulosennusteesta aluevaltuustolle keskiviikkona 24. huhtikuuta ja aluehallitus sai ennakkotietoja kokouksessaan tiistaina 23. huhtikuuta. Tammi-maaliskuun virallinen osavuosikatsaus käsitellään aluehallituksessa 7. toukokuuta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tarmo MartikainenHyvinvointialueen johtajaVarsinais-Suomen hyvinvointialue
Puh:050 558 4579tarmo.martikainen@varha.fiLinkit
Varsinais-Suomen hyvinvointialue
"Turvaamme, parannamme, pelastamme – hyvinvointia yhdessä, joka päivä."
Varsinais-Suomen hyvinvointialue järjestää varsinaissuomalaisten sote- ja pelastuspalvelut. Verkkopalvelumme: varha.fi
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Varsinais-Suomen hyvinvointialue, Varha
Utlåtanden begärs för att stödja planeringen av social- och hälsocentralen i Åbo centrum16.5.2024 08:32:24 EEST | Tiedote
Egentliga Finlands välfärdsområde planerar ett centrum för social- och hälsovårdsservice i Åbo centrum. Med enkäten vill vi höra hurdana idéer och förväntningar kunderna har när det gäller planerade funktioner och service. Frågorna rör allt från centrets faciliteter till digitala tjänster och tillgänglighet. Du har fram till måndagen den 27 maj på dig att ge din syn Kerro kantasi -tjänsten.
Turun keskustan sote-keskuksen suunnittelun tueksi toivotaan mielipiteitä16.5.2024 08:32:24 EEST | Tiedote
Varsinais-Suomen hyvinvointialue suunnittelee sosiaali- ja terveyspalveluiden keskittymää Turun keskustaan. Kyselyllä halutaan kuulla asiakkaiden odotuksia ja ajatuksia sote-keskukseen tulossa olevista toiminnoista ja palveluista. Kysymykset vaihtelevat keskuksen tiloista digitaalisiin palveluihin sekä saavutettavuuteen. Vastata voi maanantaihin 27.5. asti Kerro kantasi -palvelussa.
Varhan sote-palveluiden alueellisista sijainneista käydään poliittiset neuvottelut15.5.2024 15:41:02 EEST | Tiedote
Varsinais-Suomen hyvinvointialueen järjestämisjaosto piti tänään 15.5.2024 kokouksen, jossa käsiteltiin Varhan palveluverkkoa ja muun muassa sosiaali- ja terveyskeskusten alueellista sijaintia.
Varhas elektroniska familjecenter och församlingarna inleder samarbete för att främja användningen av tjänsterna15.5.2024 14:00:17 EEST | Tiedote
Församlingarna bedriver rikligt med verksamhet som stöder och främjar välbefinnandet, ofta också konfessionslös, för barn, unga och familjer. I det nya samarbetet mellan Egentliga Finlands välfärdsområdes (Varha) elektroniska familjecenter och församlingarna utvecklas en verksamhetsmodell med vars hjälp man vill göra verksamheten synligare tillgänglig för invånarna i välfärdsområdet.
Varhan sähköinen perhekeskus ja seurakunnat yhteistyöhön palvelujen käytön edistämiseksi15.5.2024 14:00:17 EEST | Tiedote
Seurakunnilla on runsaasti hyvinvointia tukevaa ja edistävää, usein myös tunnustuksetonta toimintaa lapsille, nuorille ja perheille. Varsinais-Suomen hyvinvointialueen (Varha) sähköisen perhekeskuksen ja seurakuntien uudessa yhteistyössä kehitetään toimintamallia, jonka avulla toiminta halutaan tuoda näkyvämmin hyvinvointialueen asukkaiden ulottuville.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme